perjantai 21. syyskuuta 2012

Ensimmäinen joulukortti

Kukkuu! Täällä ollaan taas:)
Syynä tähän piiiitkään hiljaisuuteen täällä blogipuolella, dt-postauksia lukuunottamatta, on se että ihana koiramme Iris on sairastellut viimeisen kuukauden ja ehkä hieman pitempäänkin. Olen ollut kovasti huolissani hänestä joten kaikki muu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Korttien teko, skräppäys ym eivät ole oikein kiinnostaneet. Mutta nyt vaikka Iris on edelleen kipeä niin mieli palaa yhä enemmän tänne kortteilu- ym askartelujen pariin.
En ole mikään jouluihminen ja yleensä jätänkin aina joulukorttien teon mahdollisimman myöhään. Mutta hankin tämän leimasimen ja kesällä ja nyt innostuin siitä kortin tekemään.

Kimalleliima on sen verran vielä tuoretta että se ei näy valokuvassa kunnolla mutta kunhan kuivuu niin sitten saadaan vähän bling blingiä näkymään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

AnniK kirjoitti...

Toivottavasti Iiris paranee pian. Kyllähän se niin on että ne lemmikit on vähän kuin perheen lapsia ja niistä ollaan yhtä lailla huolissaan kun sairastelevat.
Kauniin ensimmäisen joulukortin olet tehnyt. Itse en myöskään ole vielä Joulujutuille ajastuksia suonut, pitäis varmaan pikkuhiljaa ettei tule kiirus. Mukavaa viikonlopunalkua!

Riikka Kovasin kirjoitti...

Hurjan kaunis kortti! Kimalleliimat näyttää jo nyt kivalta ja tuo köynnös on todella kaunis!

Unknown kirjoitti...

Voi miten ihana joulu kortti!Todella kauniit koristeet ja ihanasti sopii kimlle! Voi, toivottavasti Iris paranee pian, se on aina niin paha paikka kun elukat on kipeenä...Ne on kuin muksut, niistä saa paljon iloa, mutta myös sydänsuruakin

Anitta kirjoitti...

Voi kaunis. Niin talvinen tunnelma. Hyvää viikonloppua sinullekin.8)

Maikkis kirjoitti...

Kortti on Kaunis kuin karamelli :D

Hilkka kirjoitti...

Iirikselle paranemista;-D
Tosi upean joulukortin olet tehnyt, mulla ainaski näkyy kimalle. Niin ja tuo hieno köynnös...odottaa kans mulla käyttäjää...missä lie?

SannaS kirjoitti...

irikselle pikaista paranemista...huoli on varmasti kova...voimia!!! =)

valtavan upea kortti!!! aivan mahtava tyylikäs kokonaisuus!! =)