sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Amaliassa aikaansaatua

Osallistuin Amaliassa "Yöttömän yön skräppäykseen" perjantaina ja lauantaina. Mulla nyt ei ihan yön puolelle mennyt kumpanakaan päivänä mutta sellaista 9 tunnin maratonia mun kroppani ja pääkoppani kestivät. Taidan olla wanha kun kunto ei enää kestä samaa kuin noiden nuorempien osallistujien ;)
Yhden kortin ja yhden skräppisivun sain aikaiseksi:


Skräppisivun valokuva on mielestäni ihana jo pelkästään tuon mainion auton vuoksi. Muistelin että tuollaista "kantti kertaa kantti"- autoa nimitettiin "Hopaksi", siitä tuo otsikko.
Kuvassa on tätini nuorena neitokaisena ystäviensä seurassa.


Aina näköjään nuo sivujen reunat kupruilevat ja vääntyvät. Onneksi se ei haittaa pahemmin kun näitä sivuja laittaa kansioihin.

Lauantaipäivä menikin sitten lähinnä uuden innostuksen parissa.
Mira on hankkinut Amaliaan Memory Keepersin "Albums made easy"- settejä. Setteihin kuuluu erilaisia muovitaskuja, kuvio- sekä yksivärisiä kortteja jne jne.
Minä ainakin suorastaan hurahdin niihin ja ostettuani muovitaskusetin sekä korttipakkauksia ryhdyin tekemään ensimmäistä "kokoelmaani".



Minusta kun ei ole "Project life"- tyylisen päivittäisen arkistoinnin toteuttajaksi niin tämä mielestäni vapaammin toteutettava versio sopii minulle hyvin.
Näissä muovitaskuissa on osa ostettuja kortteja ja osan olen tehnyt itse. Kuvat ovat viime keskiviikolta. Olimme ystävien kanssa Järvenpään Puistobluesin kaupunkitapahtumassa eli "Blueskadulla".

Kiitos Miralle ja kaikille paikalla olleille skräppääjille ihanasta ja leppoisasta seurasta.

5 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

Kiitos itsellesi mukavasta seurasta, Hoppa-Fordista tuli tosi kiva leiska ja makeita on noi uudet taskutkin.

Marjut kirjoitti...

Ihania kaikki!

Viipula kirjoitti...

Ihana kortti, kaunis kontrasti tulee valkoiseen korttiin noist amuista väreistä. Paljon olet ahkeroinut toinen toistaan ihanampia kortteja ja leiskoja.

Sande kirjoitti...

Upeita töitä!! Tuosta "Hoppa" leiskasta tykkään eniten! Kerrassaan hieno!!

AnnaP. kirjoitti...

Aivan ihania ovat ja tuo eka kortti erityisesti viehättää silmää! :)