tiistai 12. elokuuta 2014

Väsynyt mutta onnellinen

Yksi vuoden parhaita viikonloppuja takana!
Meitä oli n 30 naista ympäri Suomea Turussa "Matka luovuuteen"- viikonloppua viettämässä.
Majoituimme Bore- nimisessä laivassa, joka on ilmeisesti ensimmäinen n.s. Ruotsinlaiva.
Nykyään laiva toimii hostellina tarjoten majoitusta hauskoissa ja persoonallisissa hyteissä. Laivassa on myös ravintola, jonka ruoka oli todella hyvää.
Paljon oli myös ulkomaisia  turisteja majoittumassa Borella.
Ihastuin niin kovasti laivaan että aion toistekin yöpyä siellä vaikka Pekan kanssa. Koiriakin näkyi laivassa, joten Tarallakin olis varmaan mahdollisuus päästä mukaan.


Eli siis Matka luovuuteen- viikonloppu oli pyhitetty askartelulle ja valokuvaukselle.

Perjantaina iltapäivällä lähdimme parin kanssa kuvaamaan toisiamme mahdollisimman hauskoissa ja ennakkoluulottomissa poseerauksissa.
Mulla oli parina Sirpa (sukunimi jäi kysymättä) ja Sirpan kanssa heittäydyimme niin kuvattaviksi kuin kuvaajiksikin.
Alkukankeuden ja jännityksen hellittäessä onnistuimme ottamaan toisistamme todella hauskoja ja uudenlaisia kuvia.




Nämä kuvat on todella poikkeuksellisia meikäläisittäin. Yleensäkin kuvissa poseeraaminen ei "oo mun juttu". Nolottaa ylipaino, kaksoisleuka (tai tuossa alimmassa kuvassa niitä taitaa olla useampiakin) jne jne.
No, nyt oli "pakko" unohtaa moiset ja vaan heittäytyä rohkeaksi.
Kivaa oli, monet naurut Sirpan kanssa naurettiin niin itsellemme kuin vähän toisellekin.

Illalla menimme syömään Turun Aurajoen rannassa sijaitsevaan kovin suosittuun ravintolaan. Oli tosi hyvää ruokaa ja vilkas puheensorina kuului porukkamme pöydistä.


Tässä poseeraavat Minna ja Anna alias Finnabair.

Lauantaiaamu alkoi Elinan Minialbumikurssilla. Albumini on vielä kesken ja odottaa valokuvia joten siitä ei ole vielä kuvaa. Ihanan ja helpon albumin teko oli hauskaa ja inspiroivaa. Kiitos Elina!

Lounaan jälkeen alkoikin sitten Finnabairin kauan odotettu kurssi:


Varsin värikästä porukkaa kuuntelee tarkasti ohjausta

Kuvaajaparini Sirpa on keskellä kuvaa vaaleanvihreässä essussaan.


Tällainen tuli omasta canvaksestani. (klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi)

Monenlaista koristetta  ja tarviketta saimme kurssiemme sponsoreilta.
Tässä kuvassa on Finnabairin kurssia varten saamiamme koristeita


Seuraavana aamuna jatkettiin Minnan "Voimauttavan valokuvauksen" - kurssilla. Jokainen sai valita yhden kuvan perjantain kuvaussessiosta ja sitä kuvaa käytettiin sitten leiskan teossa.

Nimesin leiskani "La Dolce Vitaksi"


Kiitos Minna rohkaisusta ja kannustuksesta kuvissa poseeraamisen ja kuvaamisen suhteen. Saimme paljon hyviä vinkkejä kuinka unohtaa turhat ennakkoluulot niin kameran edessä kuin takana.

Sunnuntai-iltapäivä oli sitten pyhitetty Finnabairin toiselle kurssille.

Teimme leiskan käyttäen mustavalkoista kuvaa ja opetellen kerrostamista ja koristeiden käsittelyä gessolla ja suihkeilla.


Kuvassa leiska näyttää ihan vinolta johtuen paperin kupruilusta ja vääntymisestä. Onneksi albumissa se oikenee.


Päiväkahvit maistuivat välillä myös Annalle, tai hänhän juo kyllä teetä ;)

Olen erittäin otettu kunniasta. Tein nimittäin Annalle muistoksi tuon musta-valkoisen kaulakorun ja hän laittoi sen heti kaulaansa.

Summa summarum viikonlopusta jäi aivan valtavan hyvä mieli ja into osallistua uudelleen mikäli vaan Minna ja Elina jaksavat toistekin järjestää vastaavia kursseja ja tapahtumia.
Oli hurjan hauskaa porukkaa, naurunremakkaa kuului ympäri salia vähän väliä.
Vieruskavereiltani sain myös paljon apua pulmatilanteissa. Kiitos Maaka ja kumppanit!!!

9 kommenttia:

Taru Jehkonen kirjoitti...

Hieno koonti viikonlopusta. Ai se koru oli sinun tekemä, ihastelin sitä Anian kaulassa :D

Minna E kirjoitti...

Kiitos, että olit mukana tekemässä viikonlopusta unohtumattoman kokemuksen meille kaikille!

Apris kirjoitti...

Vaikuttaa kyllä aivan huippu viikonlopulta. Pitääkin olla silmät auki ja seurailla, josko uutta kurssia olisi jossain vaiheessa tiedossa. Upea tuo tekemäsi canvas.

Karita Vainio kirjoitti...

WAU -mikä viikonloppu! Kiitos kivasta postauksesta ja kuvista :)

Elina Strömberg kirjoitti...

Kiitos Merkku pulppuavan iloisesta ja ihanasta matkaseurasta!
Tekstisi otsikko kuvaa omia tuntojani täydellisesti - väsynyt mutta onnellinen :) Kuvat ja tarinat täyttivät mielen ihanilla muistoilla - niillä jatkaa pitkälle pimeään syksyyn!
Nähdäänhän taas pian!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos huippumukavasta pöytäseurasta, oli tää mahtava viikonloppu lopettaa kesälomansa ;)
T. Carola

Puuhis kirjoitti...

Ihania töitä sait aikaiseksi ja tuo päivänkakkarakuva on mahtava. Mullakin on vielä kesken tuo minialbumi...

Maikkis kirjoitti...

:D kiitos Merkku mahtis-seurasta!!! :) otetaan vielä uudestaan!! :) ihania töitä sait aikaiseksi! :)

Sanna kirjoitti...

ihania kuvia ja hienoja töitä!!! oli todella mahtava tapahtuma!