tiistai 21. huhtikuuta 2015

Sketchabilities # 137

Testasin että vieläkö ovat muistissa Terhin opetukset leiskan teosta.
Tällainen syntyi niitä muistellessa:


Sketchabilities # 137


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Askartelupirtti 17. - 19.4.2015

Hartaasti odottamani Askartelupirtti- viikonloppu oli ihan mahtava!!!
Murikka-opisto, viime kerrasta tutuksi tullut tarjoaa kyllä mahtavat puitteet tällaiselle tapahtumalle.
Askartelupaikka, majoitustilat ja ruokailu ovat ihan vierekkäin joten kurssit, askartelu ja ruokailu hoituivat näpsäkästi.
Ruoka oli tälläkin kertaa todella hyvää ja ilmeisesti erityisruokavaliot oli myös huomioitu asiallisesti.

Tänä vuonna porukasta valtaosa taisi tulla paikalle jo perjantaina.
Hyvin nukutun yön jälkeen on mukava aloittaa askartelu kaikessa rauhassa aamupalan jälkeen.

Tätä kuvaa otettaessa askartelu oli päässyt jo hyvin käyntiin.



Juttelu muiden askartelijoiden kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin varsinainen askarteleminen.

Ilokseni sain pöytäseurakseni aina iloisen ja nauravaisen Piian ja hänen mukavan äitinsä.



Kuvassa näkyy myös Taija.

Olin päättänyt jo hyvissä ajoin että teen Vicky Papaioannou:n innoittamana Art Journal- sivun näistä hauskoista tipuista, jotka tilasin Klemmarikellarista ja ilokseni ne ehtivät saapua ajoissa että sain ne mukaani.


Piia halusi ottaa minusta kuvan tipujen kanssa :)



Jostakin vaan päähäni pälkähti heti kun näin nämä leimat että laitan tipuista yhden istumaan langalle nurinpäin. Vähän pitää olla kapinahenkeä itse kullakin (rebel= kapinallinen).

Tällä kertaa halusin osallistua myös kursseille ja valitsin niistä 2.

Ensin oli Terhin pitämä "Layers and Details" josta tykkäsin ihan kybällä. Terhin tekemät leiskat ovat mielestäni ihan huippuja.
Mulla on joku ihmeen "tyhjän paperin kammo" eli en millään osaa jättää tyhjää tilaa tarpeeksi vaan tungen paperit liian täyteen tavaraa jolloin niistä katoaa raikkaus ja keveys.
Sain paljon uusia ideoita ja esim juuri rohkaisua e m ongelmaan.


Välillä syömään ja kiireesti seuraavalle kurssille "Uskalla, kokeile ja piirrä kasvoja" jonka piti Maikkis.
Kasvojen piirtäminen on mun mielestä vaikeinta mitä tiedän!


Kurssilla opimme kasvojen mittasuhteet - missä kohtaa ovat silmät nenä ja suu ym käyttökelpoisia vinkkejä kasvojen piirtämiseen ja maalaamiseen.
Tämä sivu on vielä pahasti kesken ja muutenkin pitää jatkaa harjoittelua tämän haasteen parissa.

Viikonloppu Murikassa oli kaikkinensa ihan mahtava!
Kivoja ihmisiä, askartelun iloa, hyvää ruokaa ja leppoisa tunnelma. Mitä sitä "pieni" ihminen muuta voisi kaivatakkaan. ;)

Toivottavasti Anu jaksaisi vielä järjestää näitä jatkossakin!!!
Kiitos Anulle ja tukijoukoille upeasta viikonlopusta ja kiitos kaikille kanssa-askartelijoille!!!

Nähdään taas

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pikakortti

Hyvä ystäväni ihmetteli kun tämän Merkkublogin viimeisin päivitys on ollut jo 5.4.
Hänen täytyi soittaa ja kysellä onko kaikki hyvin :)
Ihana ystävä mulla.
Oon keskittynyt niin totaalisesti ensi viikonlopun huipputapahtumaan eli Askartelupirttiin Murikka-kurssikeskuksessa, sen takia en oo oikein malttanut tehdä mitään askartelujuttuja.
Pääni puhki mietin että mitä kaikkea pitää ottaa sinne mukaan. Meinaan ottaa paljon tavaraa koska osallistun 2:lle kurssille ja haluan tehdä moinenlaista juttua eli skräppäystä, Art Journalia jne jne.

No, "pakkohan" mun oli tehdä edes yksi kortti ja postata se tänne blogiin ettei ihan tapahtumaköyhäksi blogi jää.




sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Altered Journal- aukeama

Vaihtelu virkistää. Tein välillä vanhan kirjan aukeamalle onko tämä nyt sitten Altered Journalia vaiko eikö.
No tittelistä viis!


Tuo valokuva on samaa settiä tuon edellisen Skräppileiskan kuvan kanssa.

Sketchabilities # 136

Innostuin taas tekemään skräppileiskan vanhasta valokuvasta.
Kuvassa olen 1- vuotias!


Sketchabilities # 136

perjantai 3. huhtikuuta 2015

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Alman laukku ja kukkaro

Ihana lapsenlapsemme Alma on jo 1 vuoden ja 3 kuukautta.
Hän rakastaa laukkuja ja kukkaroita kuten muutkin naiset.



Valokuva on otettu kännykällä joten laatu ei ole paras mahdollinen.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Art Journal- sivu hiukka Vickyn tyyliin

Halusin tehdä ArtJournal- sivun ihan "omasta päästä" kuten entinen emäntä lihasoppaa ;)
Eli Vickyn tyyliin muttei suoraa kopiointia.


Nuo matkalaukut olen leikannut Taitaville- liikkeestä ostamastani kartongista. Niistä mä tämän inspiraation sainkin.
Tilasin muuten Dekorettesta sitä Tim Holz:n tissuepaperia eli lieneekö käännös silkkipaperia.
Kyllä laadulla on eroa kun vertaa sitä esim Sinellissä myytäviin papereihin. Oon ihmetellyt kuinka esim just Vickyn videoissa sen Timpan paperin kiinnittäminen näyttää niin helpolta.
Laatu selittää kaiken.
Paperi tarttuu tosi hyvin alustaan gel mediumilla, ei repeile ja pysyy sileänä.

Pohjavärin tein Pan pasteleilla, ensin levitin Gessoa alle.
Sitten liimasin gel mediumilla nuo laukut ja muut härpäkkeet.
Nuoli ja tuo tähtikuvio ja kirjaimet ovat kartonkileikkeitä, jotka väritin Distress markereilla.
Vähän leimausta ja tekstisuikaleita.
Laukut peitin gel mediumilla samalla kun liimasin ne kiinni.
Varjostin laukkuja ruskealla Vickyn lempitussilla eli Big Brushilla.









Sivun sommittelussa ja tekniikassa on vielä paljon opittavaa mutta hauskaa tämän tekeminen oli ja sehän on pääasia.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kranssi

Käypä kurkkaamassa tuolla Merkkulan puolella eilen tekemääni kranssia.
Pääset Merkkulaan klikkaamalla vasemmalla olevaa nappia.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Perhoscanvas

Teki mieli askarrella canvaksen parissa.
Pitkään kesti miettiä mitä siihen laittaisin.


Peitin ensin canvaksen mustapohjaisella silkkipaperilla ja sen päälle laitoin valkopohjaisia paperisuikaleita sekä muutaman kirjansivupalasen. Lisäsin myös muutaman erilliselle paperille leimatun perhosen joihin leimasin tekstiä.

Peitin pinnan ruskealla akryylimaalilla jota laimensin vedellä ja pyyhin samantien babywipella jolloin pinta tuli ruskeaksi mutta paperit jäivät kuitenkin näkyviin.

Koristeet ovat pääasiallisesti kartonkileikkeitä, jotka olen värittänyt kullan, pronssin sekä kuparin värisillä akryylimaaleilla.
Lisänä muutama metallikoriste. Liimasin muutamia metallinhohtoisia pikkuhelmiä metallikukkien keskelle.
Lopuksi muutamat koristelut kimalleliimalla.



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Sketchabilities # 135

Tällä leiskalla osallistun Sketchabilities # 135- haasteeseen



Cardabilities #119

Tällaisella kortilla osallistun Cardabilities #119- haasteeseen


torstai 19. maaliskuuta 2015

Mixed Media aukeama

Mä olen noita aiemmin tekemiäni aukeamia nimennyt Art Journaleiksi mutta taitavat ennemminkin olla Mixed mediaa kun se Journal- puoli puuttuu useimmista.
Eli jotain tekstiä pitäisi siis olla näissä.


Tämän aukeaman halusin tehdä ihan kokeilumielessä kun ihailen esim Birgit Koopsen:n tyyliä ja rohkeita värejä.
Mä haluaisin oppia sitä "heittäytymistä" kuten oon aiemminkin kertonut.
Taitaa olla viimeisimmässä blogikirjoituksessaan missä Birgit juuri kertoo kuinka vaikeata hänellekin on ollut tuo rohkea heittäytyminen.
Teksti+ kuvat löytyy täältä  KLIK

Tässä on kyllä monenlaista sekametelisoppaa käytetty.
Eli pohjalle Gessoa.
Sitten erilaisia väripintoja akryylimaaleilla.
Päälle ohut kerros taas Gessoa.
Sitten leimasin nuo kukat ja lehdet.
Kukat ja lehdet väritin vesiliukoisilla Neo Color- liiduilla..
Sitten vahvistin ja lisäsin taustan väripintoja Neo Coloreilla ja lopuksi tein noita valkoisia ja mustia tussikoristeita.

Oon ite tyytyväinen lopputulokseen vaikka alkuun näyttikin siltä ettei tästä mitään tule.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Canvas pitkästä aikaa

Jotenkin ideat on nyt ihan nollassa noiden ArtJournalien suhteen.
Mieli teki kuitenkin jotain tehdä joten canvaspohja esiin ja askartelemaan



lauantai 14. maaliskuuta 2015

ArtJournal- kokeilua

Tein isoon Dylusions- kirjaan aukeaman jossa pohjalla on Dylusions- värisuihkeita.
Seuraavaksi levitin struktuuripastaa sabloonan läpi yläosaan ja sivuille.
Leikkasin serveteistä kukkia ja kiinnitin niitä Gel mediumilla.
Se on ehkä hiukka liian tömäkkää ainetta tähän koska servettikukat meinasivat väkisin repeytyä kun sivelin niiden päälle sitä Gel mediumia.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Lisää Vickyä

Taina Varpun haasteeseen osallistun tällä Vicky Papaioannou- sivulla


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Cardabilities # 118

Täytyyhän sitä aina välillä korttejakin tehdä
Tämän kortin tein Cardabilities- haasteeseen. Hauska luonnos!


Cardabilities # 118

Sketchabilities # 134

Välillä vaihteeksi myös skräppileiska.

Alma-tytön lempilelu on kännykkä!
Nykyaikainen lapsi siis ;)


Kerrankin osasin pitää leiskan tarpeeksi simppelinä. Kukatkin on kartongista leikattuja.

Sketchabilities # 134

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Vickyn (Papaioannou) sivut inspiroi edelleen

Ei näistä Vickyn sivuista pääse eroon kertakaikkiaan. Ne vaan on niin ihania.


Alkuperäinen löytyy täältä... klik ...

Kuten tuosta sivujen taitekohdasta huomaa nin nämä  kohdat on hankalia jos kartonkikerroksia tulee monta.
Tässä on ensin alla nuo taustan kartonkisuikaleet limittäin ja lomittain ja sitten vielä katto ja kuu.
Oli tosi hankalaa saada taite asettumaan nätisti. Avattuna näkymä oli ihan siisti, kartongit oli suorana mutta kun aukeaman taittoi kiinni, talo- ja kuukartongit pursuivat ja kupruilivat.
Ensimmäisen yrityksen jouduin repimään irti ja rakentamaan uudet.

No saa luvan kelvata!

Toivottavasti Vicky tekisi pian taas uuden ArtJournal- sivun. ;)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Vicky Papaioannoun innostama sivu

Taas innostuin tekemään yhden ArtJournal- sivun Vickyn innoittamana.
Alkuperäinen löytyy täältä.... klik .....

Mun tuotokseni olis tällainen:

Tää mun tekemä ArtJournal- vihko on jkv suurempi kuin Vickyn käyttämä Moleskine- vihko joten sommittelu on aina hiukka haasteellista.
No mutta eihän näitä yks yhteen oo tarkoituskaan tehdä, kunhan poimitaan ideoita.

Oliskohan porukat halukkaita haasteeseen?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Riihimäen askartelutapaamisessa 28.2. aikaansaatua

Jestas! Sain jopa 3 työtä tehtyä tapaamisen aikana. Yleensä aika kuluu haahuiluun ja höpöttelyyn, kahvitteluun ja shoppailuun (jos paikalla on myyjä)

Ensimmäisenä on skräppileiska johon testasin tapaamisessa ostamiani tuotteita, kuten esim leimasimia. Paikalla oli Klemmarikellari ja sieltä tulikin shoppailtua kaikenlaista ihanaa.


Sain tehtyä myös pari korttia.



Oli kyllä taas niiiin mukava tilaisuus. Paljon oli tuttuja mutta paljon oli myös ihan uusia kasvoja. Se on hienoa että mukaan tulee uuttakin porukkaa.
Nämä tapaamiset ovat ihanan virkistäviä ja hauskoja. Nauru raikaa ja juttu luistaa.
Todettiinkin monta kertaa että tärkeintä näissä tapaamisissa ei ole se kuinka paljon tulee tehtyä valmiita leiskoja, kortteja ym vaan se kun saa tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Siitä saa taas niin paljon voimaa ja energiaa pitkäksi aikaa.

Kiitos Karitalle järjestelyistä. Ihanaa että jaksat järjestää näitä ja ilahduttaa meitä.
Kiitos myös kaikille ihanille askarteluihmisille! Oli mukava tavata teidät kaikki.

Tavataan seur kerran Murikassa :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tervetuloa uudet lukijat Eija ja Ester! :)

tiistai 24. helmikuuta 2015

ArtJournal Books/Reading - haaste

Anu-Riikka haastoi tekemään samanlaisen sivun kuin Vicky Papaioannou on tehnyt
Tuo ArtJournal- sivu on yksi mun lemppareista.
Päätin ottaa haasteen vastaan ja tällainen siitä sitten tuli.


Lisähaasteen toi se että tein tämän sivun tai siis aukeaman yhteen omatekoisista Art Journal- vihkoistani ja se on reilusti isompi kuin Vickyn käyttämä Moleskine- vihko.
Kiva tätä oli tehdä. Vickyn tyyli ja tekniikka ovat juuri mun lemppareitani.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Altered Journal

Onkohan tuo otsikon nimike oikea tälle tyylille?
Eli vanhasta kirjasta kun tehdään Art Journal- kirja.

Etsin kirjahyllystämme vanhan ja ehjän kirjan josta poistin yli puolet sivuista irroittamalla kokonaisia aukeamia jottei väliin jäisi irtonaisia sivuja.
Kannen tuunasin siten että levitin ensin Gessoa koko kannen alueelle (myös siis takakannen). Seuraavaksi levitin Gel Mediumia ja painelin siihen kiinni  kuviollista tissue- paperia. Onkohan se suomeksi silkkipaperia?
Kuivasin ja levitin päälle pronssin väristä akryyliväriä. Lopuksi kanteen koristeiksi Finnabairin metallikoristeita ja muutama kiekura kimalleliimalla.

Sisäpuolella liimasin aina n 5-6 sivua yhteen jotta taustasta tulee tukeva.

Ensimmäisen AA- aukeaman tein tämän Finnabairin videon inspiroimana   KLIK


Liimasin oikealla puolella 2 nippua sivuja yhteen jotta päällimäiseen nippuun sain tehtyä tuon aukon valokuvaa varten.
Kuva on otettu vajaa viikko sitten kun olin hoitamassa poikamme ihanaa Alma- tytärtä. Kirjan ensimmäisen kappaleen nimenä on sopivasti rakkaus ja korostin sitä piirtämällä mustalla kynällä kehykset.


En oikein tiedä ollako tyytyväinen tähän aukeamaan.
Se on hiuksenhieno raja tuleeko sivusta liian täyteen tupattu.
Vaatii paljon harjoittelua saada sivuista juuri sopivan runsaita.
No, harjoittelu jatkuu.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Art Journal #14

Varsinainen tårta på tårta tämä sivu, tai siis aukeama.
Tässä on wanhoja kirjansivuja pilkottuna, värisuihkeita, pronssinväristä akryyliväriä (valokuvan kehyksessä) ym ym ym.


Valokuvan tulostin netistä eli se ei esitä ketään omaa sukulaista.



perjantai 20. helmikuuta 2015

Moleskine AJ #2

Toinen AJ- sivu jonka tein Moleskine- kirjaan.
Tämä on ihan omasta päästä tehty ;) Eli en ole kopioinut tai ottanut mallia mistään muitten tekemistä AJ-sta.
Tää on kivaa!

Noita ruskeita lippurivistöjä myy muuten Sinelli!

torstai 19. helmikuuta 2015

Moleskine- kirjaan tehty Art Journal #1

Ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta Moleskine- merkkisen muistikirjan. Niitä käyttävät monet Art Journal- taitajat kuten mm Vicky Papaioannou.
Pakkohan sitä minunkin on testata.
Ainakin tässä minun ostamassani kirjassa on tosi ohuet sivut joten liimasin 3 sivua yhteen Gel Mediumilla. Se taitaa olla tarpeeksi vahva nippu.

Tämä sivu on France Papillon:in inspiroima


Olen itse tyytyväinen tähän aukeamaan. Tällaista sivua olen jo pitempään halunnut tehdä. Tykkään nimittäin kovasti Finnabairin tyylistä ja tietysti myös France Papillonin.
Yksi moka kävi tätä tehdessä. Unohdin teipata tuon keskitaitteen ja seuraaville sivuille levisi sitä kautta väriä. Onneksi ei paljoa ja se on helppo peittää vaikka gessolla.