sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Matkalla luovuuteen osa 2

Runsaasti jäi kuvia ja tekstiäkin jäljelle ekan blogikirjoituksen jälkeen joten jospa hiukka jatkaisi vielä tuosta huippuviikonlopusta.

Nämä Bore- laivan hytit on hauskoja, jokainen taitaa olla yksilöllinen.

Yhdelle tässä oli tilaa juuri sopivasti, kahdella voisi olla jo hiukka ahdasta.

Yläkannella on kahvila/baari ja aurinkoisina päivinä ja iltoina väkeä riittää mutta näin aamupäivällä oli vielä tyhjää


Aurajoella on lukuisia ravintola- laivoja jotka tällaisina aurinkoisina ja lämpiminä päivinä ovat aivan täynnä väkeä.

Tässä kuvassa lämmitellään palelevaista kaveria.


Tässä kuvassa näkyy Birgitin kädet ja ihana Art Journal- aukeama hänen Dylusions- kirjassaan.

Laivan salin, jossa työskentelimme, ilmastointi ei ollut paras mahdollinen joten aina välillä oli pakko pitää happihyppely- taukoja.

Välillä piti lattia ottaa lisätilaksi

Ja välillä poseerattiin opettajien kanssa


Lauantai-illan ruokailu tapahtui Marina Palace- hotellissa



Täytyy kyllä kehua tämänkin ravintolan ruokaa. Hyvää oli tämä kuhaa äyriäisrisoton päällä- annos.

Sunnuntaina jatkettiin kursittelua vielä koko päivän

Ja kuten kaikki hauskuus loppuu aikanaan niin tämäkin päättyi haikeissa tunnelmissa.
Paljon jäi sulateltavaa tässä hatarassa päänupissa. Kahden päivän aikana kerittiin opetella niin monia juttuja että on suorastaan vaikea muistaa kaikkea.
Olis pitänyt melkein tehdä koko ajan samalla muistiinpanoja että kotonakin osais jatkaa.

Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, Nathalielle Birgitille Elinalle Minnalle ja kaikille kanssakurssilaisille!!!!
Ens vuonna taas eiks niin?


torstai 11. kesäkuuta 2015

Birgitin ohjeella

tein kansion, vai miksiköhän tätä nyt nimittäisi.
Birgit oli tehnyt sivut valmiista ja keskeneräisistä Art Journal- sivuista. Mä laitoin kansiooni ihan puhtaita papereita, joihin teen Art Journalit sitten myöhemin. Pari ekaa sivua on jo tehty.


Kannet ja haitariosan tein mustista 12" kartongeista ja päällystin kannet Canvas- arkilla johon maalasin akryyliväreillä pohjan ja leimasin Borelta ostamillani leimasimilla ja leikkasin canvaksen 2 osaan.


Tässä kuvassa näkyvät haitaritaitteet ja niihin kiinnitetyt sivupaperit.
En todellakaan saanut näistä yhtä siistejä kuin Birgit mutta ekaksi harjoitelmaksi ihan kohtuullinen lopputulos.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

"Matkalla luovuuteen" vuonna 2015

Viime viikonloppuna oli yksi tämän vuoden kohokohdista eli Matkalla luovuuteen- tapahtuma Bore- laivalla Turussa. ( 5. - 7.6.)

Meitä oli runsaat 30 innokasta kurssilaista ja kaksi huippuopettajaa Birgit Koopsen ja Nathalie Kallbach sekä tietysti ansiokkaat tapahtuman järjestäjät Minna ja Elina.

Matkustin Turkuun jo hyvissä ajoin perjantaina ja nautin aurinkoisesta päivästä kierrellen Aurajoen ympäristössä.
Osuin sattumalta Apteekkimuseon kahvilaan, joka on aivan ihastuttavassa miljöössä, vanhojen talojen reunustamalla kujalla.


Tilattuani kahvia ja Mansikkapiirakkaa eteeni tuotiin kokonainen tarjotin ja kahvia riitti tuosta kuparipannusta reilusti.

Olimme tehneet treffit läheiseen Blanco-ravintolaan ja aloitimme viikonlopun tapahtuman yhteisellä aterialla. Meistä kurssilaisista suurin osa taisi saapua paikalle jo perjantaina.



Myös Birgit ja Nathalie olivat paikalla. Samoin ylemmässä kuvassa näkyvät Minna ja Elina.

Blancossa on todella hyvä ruoka eikä nälkäisenä tarvinnut poistua varmasti kenenkään.

Seuraavana aamuna alkoivat sitten kurssit. Vuorotellen Nathalie ja Birgit näyttivät erilaisia tekniikoita meille innokkaille kurssilaisille.
Gelli plate eli pehmeää kumia oleva lätkä oli pääosassa lauantain kursseilla. Kyseinen tuote on minulle ollut täysin vieras, oon toki kuullut siitä ja nähnytkin jonkun sitä käyttävän mutta käsitykseni siitä muuttui kyllä täysin päivän kuluessa.

Tässä kuvassa Nathalie levittää väriä Gelli platelle telalla.


Kuten kuvista näkyy,työskentelytilaa ei liikaa ollut per kurssilainen.


Tiiviiseen tahtiin vuorottelivat opettajien demonstroinnit ja kurssilaisten oma työskentely. Opetusta keräännyttiin seuraamaan tiiviisti pöydän ympärille.

Yks kaks yllättäen saliin ilmestyi seitsemän salskean nuoren miehen ryhmä jotka kysyivät ystävällisesti että saavatko laulaa meille serenadin. No aivan varmasti saivat :)
Ja komeasti pojat lauloivatkin pari klassista kuorokappaletta.
Ennenkuin ehdimme ryhtyä kolehtia keräämään olivat pojat jo kadonneet! Lieneekö olleet jonkun polttareita juhlimassa.

Eiköhän tämä riittäne ensimmäiseksi postaukseksi tapahtumasta.
Kuvia ja juttua riittää hyvin myös toiseenkin.
Unohdin lähtiessäni kursseilla tekemäni paperit ym saliin, josta ystävällinen kanssakurssilainen ne löysi ja otti talteen. Lupasipa vielä lähettää ne mulle postitse.
Niitä odotellessa palataan asiaan kunhan saan niistä(kin) otettua kuvia.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kukkacanvas

Mulle iski yhtäkkiä inspiraatio tehdä canvas ja löytyi sopivan kokoinen pohjakin.
Kaivoin varastoistani Donna Downeyn sabluunan ja siitä se sitten lähti.


Pohjalle ensin gessoa.
Sitten tein väripintoja erivärisillä liiduilla ja levitin ne märällä sormella.
Seuraavaksi suihkin erilaisia värisuihkeita ja valuttelin ja levitin niitä canvaksen täyteen.
Pyyhin paperilla ylimääräiset pois ja kuivasin puhaltimella.

Ja sitten olikin sabluunan vuoro, eli ensin sen läpi  rakennepastaa.
sen jälkeen väritin kukat Pan Pastel- liituväreillä.
Tein varjostuksia mustalla ja korostin vaaleita kohtia valkoisella Pan Pastelilla.
Lopuksi levitin sienellä ruskeaa Pan Pastelia reunoille.

Loppusilaukseksi hiuslakkaa että värit pysyvät.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Riikan innoittama leiska

Paperiliittimen Riikka teki videon skräppileiskan synnystä ja siitä inspiroituneena tein tämän


Valokuva on otettu tämän kesän parvekekukista. Pekka toi ihania orvokkeja 3 kassillista ja niitä olen ahkerasti kuvannut.


tiistai 26. toukokuuta 2015

Tiistain tekeleitä

Heräsin sen verran aikasin että olen tähän 11.00 mennessä ehtinyt tehdä parikin juttua.
Ensiksi vaikka tämä kortti

Nuo suuremmat kukat olen tehnyt Fiskarsin vanhalla "Päivänkakkaraleikkurilla" Tuleepa siitäkin karisteltua pölyt pois aina välillä ;)

Toinen päivän askarteluistani on tämä Art Journal- sivu.
Siitä olen tyytyväinen että tämän olen itse ideoinut. Tuntuu välillä että aina vaan haen ideoita toisten tekemistä jutuista.


Pohjalle Gessoa ja taustaväritys Gelatos- liiduilla.
Sitten kakkupaperit kiinni Gel mediumilla ja samoin kaikki kupit ja leivonnaiset jne.
Teksti sopii mielestäni tuohon hyvin.
Nuo kupit, hillopurkki ja nauhalla sidottu leivosnippu ovat Scrap Berrys:n "Afternoon Tea"- kokoelmasta. Hankin tuon kartongin viime Turun reissullani Presentosta.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Boxin tuunaus

Innostuin tuunaamaan Sinellistä ostamani pahvilaatikon suorastaan "kultaiseksi".

Maalasin laatikon ulkopinnat kauttaaltaan ensin ruskeaksi. Sitten rypistelin kurttuiseksi valkoista kukkakaupan silkkipaperia. Leikkasin siitä sopivat palaset ja kiinnitin ne Gel Mediumilla. Laatikko-osan reunoja en peittänyt ylös asti koska kannen pitää mahtua kiinni.


Maalasin pinnat uudelleen vielä hieman tummemmalla ruskealla.
Seuraavaksi kiinnitin kanteen kaikenlaista härpäkettä, erilaisia kartonkikuvioita ja metallikoristeita, paljetteja jne.
Loppusilauksen tein Goldenin Irisescent Bronze- akryylimaalilla. Siitä tulee tuollainen jännä hiukka vihertävään siftaava väri.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Cardabilities # 123

Cardabilities # 123- haasteeseen tein tämän:


maanantai 18. toukokuuta 2015

Riikan kurssi Klemmarikellarissa

Riikka piti kurssin Klemmarikellarin tiloissa Turun kupeessa sunnuntaina.
Ajoin Turkuun jo edellisenä päivänä ja yövyin hotellissa. Aamupalan jälkeen oli mukava ajella kaikessa rauhassa ja etsiä oikea paikka. En ole nimittäin Klemmarissa käynyt aiemmin.

Sää suosi kaikin tavoin reissuani. Lauantainakin ennusteista huolimatta oli aurinkoinen ja lämmin sää.
Turkuun asti kun matkustaa niin pakkohan sitä on käydä Presentossakin, se kuuluu traditioihin.
Heidän kuviokartonkivalikoimansa on kyllä mahtava, sitä tulee ihan pöhköksi kaiken sen ihanuuden keskellä.
Onneksi sentään olen jo hieman rauhoittunut ja viisastunut vuosien myötä enkä enää osta hullun kiilto silmissä kaikkea mahdollista. Osaan nykyään jo miettiä että onko jollekin paperille tai muulle tuotteelle varmasti käyttöä.
No, aika monta kartonkia rikkaampana myymälästä ulos astuin.

Hotellini oli Yliopistonkadulla sijaitseva Centro.
Kiva hotelli, aamiainen oli tosi hyvä mutta henkilökunnan asenteessa ei kaikki ollut kohdallaan :(
Yhtään ylimääräistä sanaa kun ei heidän suustaan tullut eikä juuri hymyäkään. Ei vaikka respassa ei muita asiakkaita ollut kuin minä.
Jotenkin jäi karvas maku kun vieras tunsi olonsa lähinnä typeräksi ja noloksi kun yritti n.s. "smalltalkia".
Asiakas kun mielestäni kaipaa muutakin kuin Päivää, näkemiin ja huoneen numero ja kerros missä se sijaitsee.


Kuva on otettu hotellin ikkunasta. Kevään vihreys on nyt kauneimmillaan.

No se siitä! Kivempaa oli tulossa.

Meitä oli 10 kurssilaista + Riikka.
Hyvin mahduimme pöytien ääreen. Iloinen pölinä ja naurunpyrskähdykset säestivät keskittynyttä työskentelyä.
Pöh!
Onnistuin jotenkin hävittämään yhden kuvan kurssilaisista. En tajua mihin se katosi.



Tällainen on oma kurssityöni.
Tätä oli kiva tehdä!

Lopuksi sitten teimme ostoksia myös myymälän puolella.
Jestas mikä valikoima!
Varsinkin stansseja löytyi valtavasti.
Maltoin pitää näppini kursissa ja kukkaron nyörit kireällä ja ostin muutaman ihanan kartongin, kauan kaipaamani sabloonan missä on erikokoisia ympyröitä ja kirjainstanssin.

Kiitos Riikka, Jonna ja muut kurssilaiset!
Nähdään taas.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Esittelysivu Matkalle Luovuuteen

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on kesän ihan ehdoton huippukohta kun "Matkalla Luovuuteen starttaa taas Turussa Aurajoen rannalla olevassa Bore- laivassa.
Osallistujien toivottiin tekevän jonkinlaisen esittelysivun/-teoksen, joka kuvaa osallistujien askartelutyyliä ehkä parhaiten.
Päätin tehdä Canvaksen.
Kuvaksi valikoitui yksi lapsuuskuvistani. Silloin olin kyllä melkoisesti kuvauksellisempi kuin nykyään.






Tämä teksti kertoo oikeastaan koko elämänfilosofiani just jetsulleen.

Pohjustin Canvaksen ensin Gessolla. Sitten levitin Gelatosliituja valiten sellaisia värejä, joihin kuviokartongista leikkaamani kuvat sulautuisivat parhaiten.

Isommat kukat ovat joskus aikoinaan Tiimarista ostamistani tekokukista uudelleen kasattuja.
(Purkasin Hortensiat ja Begoniat alkutekijöihinsä ja tein niistä uusia kukkia)
Parit metallikoristeet ja valmiit kukat, pari pitsisuikaletta sekä stanssattu höyhen ja valmista tuli.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Vanhoista valokuvista

riittää edelleen skräpättävää.





Minä kun en ole erityisemmin "mömmöihminen" eli arastelen laittaa näihin gessoja tai struktuuripastoja tai suihkeita ne varsinkin kun tuntuvat menevän just eri paikkoihin kuin tarkoitan, niin tykkään enemmän käyttää leimausta taustojen tekemiseen.
Tuo musta "kivimuuri"- leimasin on yksi ehdottomista lemppareistani.

Nuo perhoset olen tehnyt levittäen ensin värejä akvarellipaperille, sitten leimasin perhosia ja leikkasin ne irti.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pitkästä aikaa uusi Vickyn Art Journal

Vicky:llä taisi olla luova tauko kun vähään aikaan ei ilmestynyt uutta Art Journal:ia
(tai olihan tässä välissä yksi mutten oikein inostunut siitä)

Tässä alkuperäinen

Oma tulkintani on  tällainen:


Kaikkea samanlaista välineistöä kun ei ole kuin Vickyllä niin täytyy soveltaa
ja sehän se hauskuus oikeastaan onkin :)


Esimerkiksi vaikka tuo popparitötterö. Mulla ei löytynyt punaraitaista paperia joten leikkasin valkoisesta kartongista sen ja maalasin nuo punaiset raidat siihen.
Samoin tuota Pop Corn- merkkiä ei ollut joten tein itse.


En omista myöskään tähtisabloonaa mutta onneksi mulla on kaksi tähtileikkuria joten niillä sain tehtyä tähdet ja pienimmät tähdet maalasin valkoisella tussilla.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Cardabilities # 122

Tällä hieman miehisemmällä kortilla osallistun Cardabilities #122- haasteeseen.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Sketchabilities # 138

Viime vuoden kuvista löysin kivoja Tara- kuvia.
Niinpä tein leiskan yhdestä niistä ja osaalistun tällä Sketchabilities- haasteeseen



Sketchabilities # 138

Eli ensin tein nuo saniais- kuviot gessolla sabloonan läpi.
Sitten muutamat roiskeet gessolla ja vihreällä ja sinisellä suihkeella.
Seuraavaksi kokosin kuvan alle tulevat kartonkipalat ja liimasin ne toisiinsa.
Vähän leimausta mustalla.
Sitten pyöräytin vaaleansinisestä narusta kiepit kartonkinipun alle.
Valokuva kiinni 3d- tarroilla ja koristeet paikoilleen.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Skräppileiska Tarasta

Pitkästä aikaa pääsi Tara päähenkilöksi skräppileiskaan.
Meillä kun on tuo ihana Alma- tyttö joka on koristanut viime aikaisia leiskoja melko suvereenisti.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Mona-Lisa canvas

Tein Facessa olleeseen haasteeseen canvas- taulun Mona-Lisasta.


Ensiksi peitin canvaksen Gessolla. Sitten liimasin canvaksen kiilapalat noihin kulmiin. Tulipa nekin hyödynnettyä.
Sitten maalasin tummanruskealla akryylimaalilla helahoidon.
Pohjalle liimasin kuviokartongista suikaleita ristiin rastiin.
Sitten maalasin nuo kulmien kiilapalat kuparin värisellä akryylimaalilla.
Seuraavaksi kiinnitin kuvan paikalleen jättäen reunat kiinnittämättä jotta nuo kellotaulut jne mahtuivat reunoistaan kuvan alle.
Kellotaulun, ratakset ym kartonkikuviot maalasin ennen kiinnittämistä Goldenin Iridescent Bronze- maalilla jossa on hiukka vihreää sävyä.
Sitten vaan metallikoristeet kiinni, muutamat paljetit ja pikkuhelmet samoin.
Vielä tummanruskehtavalla kimalleliimalla kehykset kuvan ympärille.
Siinä se!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Cardabilities # 121

Tällaisella kortilla osallistun Cardabilities # 121- haasteeseen