tiistai 12. kesäkuuta 2012

Terveisiä Porvoosta

Vietin tänään muutaman tunnin Porvoossa ja kävin siellä askartelukaupassa nimeltä Paperipilvi. Kiitos Pirkolle vihjeestä. Ihana ilma, aurinko paistoi muttei onneksi ollut hautovan kuuma. Porvoon Wanha kaupunki on kyllä vaarallinen paikka. Toinen toistaan houkuttelevampia ihanuuksia vanhojen puutalojen kaupoissa. Onneksi kävin siellä askartelukaupassa ensin ja kulutin lähes koko pienen budjettini siellä joten muut ihanuudet saivat jäädä kauppoihin.


Ostin muutamia papereita, Distress Ink- täyttöpullon ja hyvän liiman Panduro Hobbyn Panokit. Tietysti mukaan lähti myös gessopurkki. Ehkä eniten kuitenkin ilahdutti Michael Powellin leimasin. Olen jossain ulkomaisessa blogissa näitä nähnyt ja kuolannut mutta nyt onneksi niitä oli muutamia erilaisia myynnissä Paperipilvessä.


Olin jo pois lähdössä kun huomasin vielä joen rannassa sillan kupeessa nappikaupan Nappi-Aitta. Voi mitä ihanuuksia kauppa suorastaan pursuikaan. Nappeja (tietysti) hyllytolkulla sekä kaikenlaista muutakin ompelutarviketta. Ja AHHH ihania pitsejä, nyörejä, ym ym. Huomasin vielä muutamia pikkupurkkeja erilaisia nappeja ja bongasin nämä lilan väriset. Ostin lilaa virkkauslankaa ja aion tehdä virkkaamalla kaulakorun näistä napeista.


Kaiken kaikkiaan siis onnistunut Porvoon reissu jälleen kerran.


6 kommenttia:

AnniK kirjoitti...

Hyviä löytöjä olet tehnyt, täytyypä kesällä poiketa Porvoossa katsastamassa kyseiset kaupat :)

Maaret kirjoitti...

Vaikuttaapa olleen varsin antoisa ja ihana päivä Porvoossa.
Todella ihastuttavia ostoksia, leimasin erityisen magee.

Niinu kirjoitti...

Ihania ostoksia:) Varsinkin tuo Michael Powellin leimasin! Siskoni niistä minulle kertoikin ja nyt voin hänelle kertoa ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan;) Porvooseen vain!

Hilkka kirjoitti...

Kiitos vihjeestä, laitoin heti paperille ylös:) Olemme nim. pienellä porukalla menossa kesällä tutustumaan Porvooseen:))

Riikka Kovasin kirjoitti...

Huikean upea tuo pitsi!

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja juttuja löysit. Porvoo on niinkuin sanoitkin viehättävä kaupunki. Kyllä siellä saa ajan kulumaan ilman paksu lompakkoa. katselemalla ja ihastelemalla. Pitäsikö tehdäkkin kesäretki ?.
Hyviä vointeja Sinulle. T. Mervi