Pekka ja Tiina ajoivat tänään Tampereelle siivoamaan ja tyhjentämään Tiinan asuntoa. Saivat jo paljon tehtyä mutta paljon on vielä tekemättä.
Tiistaina Tiina saa avaimen uuteen asuntoonsa ja sitten alkaa paikkojen siivoaminen. Hyvässä kunnossahan kämppä on, mutta pintasiivousta kyllä tarvitaan. Keittiö oli melko sottainen, samoin kylppäri.
Alkuviikosta laitetaan siis uusi asunto kuntoon jotta loppuviikosta, eli torstaina päästään hoitamaan muutto loppuun.
Eli rankka viikko edessä, mutta huomenna levätään.
Äsken ratkesi Euroviisuihin lähetettävä biisi ja voittaja on Waldo`s people.
Biisi on perinteistä viisuhumppaa, eli pöh. Me tykättiin enemmän Signmarkista.
Viittomakielinen räppäri! Siinä olis ollut jotain uutta. Sitäpaitsi biisi oli hyvä.
No ehkä osuutensa meidän mielipiteeseen oli sillä, että Marko on Ullan ope viittomakielen
tulkki-koulusta.
lauantai 31. tammikuuta 2009
perjantai 30. tammikuuta 2009
Ihanaa
Tiinan asiat alkavat lutviutua. Uusi työpaikka ja uusi asunto samaan aikaan. Jess!!
Kävimme katsomassa sitä uutta yksiötä ja kämppä on tosi hyvä. Hyväpohjainen 25m2 kokoinen,
aivan junaradan vieressä samoin suuri kauppakeskus aivan naapurissa.
Näköala pihalle päin kattojen yli (5s krs).
Iso kylppäri ym ym.
Tuntuu niin hyvältä Tiinan puolesta kun asiat järjestyvät.
No nyt alkaa sitten viikon mittainen muutto/siivous-rumba. Tampereella ja täällä.
No meillä on kokemusta muutoista. Olemme muuttaneet kakaroitamme jo niin moneen kertaan, että sanoinkin kerran että me voitais tällä kokemuksella jo perustaa oma muuttofirma.

torstai 29. tammikuuta 2009
Askartelua
Tämä päivä on mennyt Tiina-tyttären kanssa askarrellessa. Olemme tehneet erilaisia kortteja, kuten Ystävänpäivä- ja Onnittelukortteja ym.
Olen tyytyväisenä käyttänyt uutta Big shottiani ja leikannut sillä kuvioita ja painanut korttipohjiin erilaisia painokuvioita.
Sillä saa kyllä mukavannäköistä jälkeä aikaiseksi.
Täytyisi vaan hankkia vielä lisää erilaisia stansseja kortteja varten. Ne ovat vaan niin turkasen kalliita.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Autoilun ihmeellinen maailma
Autossamme ei ole mitään vikaa!
Se on nyt todettu useammankin korjaajan suusta.
Hyvä niin, e.m. toteamus tuli kyllä halvemmaksi kuin jos autostamme olisi löytynyt
joku dramaattinen ja iso vika.
Mutta mikä sitten selittää sen, että joskus kuukausi sitten kun ajoin Porvoosta illalla
kotiin ja satoi lunta sakeasti ja moottoritien ajokaista oli umpijäässä ja ohituskaista paksun
lumen peitossa, niin en pystynyt ajamaan kuin 50-60 km/h. Auto ei kerta kaikkiaan millään
meinannut pysyä tiellä. Koko ajan se oli lähdössä sivuliirtoon tai kampeamassa ulos tieltä kokonaan.
En ole koskaan pelännyt ajaessani niin kamalasti
Eikä kyse ole siitä että olisin arka tai huono ajaja.
Mitään muuta en enää syyksi keksi kuin että Pekan ostamat uudet nastarenkaat eivät pidä
jäisellä tiellä edes "kävelyvauhdissa".
No täytyy ajella paljon pikkuteillä ja paremmalla kelillä, jotta renkaiden pinta pehmenisi ja
siitä häviäisi liika kovuus, joka kuulemma tässä renkaassa uutena saattaa aiheuttaa ongelmia.
Mutta mukavampiin asioihin....olen nyt pikkuhiljaa oppinut lisää Big shotin käytöstä.
Kävin Jumbon Sinellissä ja sain ystävälliseltä myyjältä perehdytystä.
Löysin myös netistä Korttigalleria-nimisen blogin, jossa Maiju kertoo muutaman videon
osoitteen, joista voi katsoa lisää ohjeita stanssien käytöstä.
Ostin myös yhden stanssin ja kohokuviointilevyn, joita aion kokeilla koht sillään.
Linkki hyödylliseen ohjeeseen.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Kuvia taas
Kokeilen tässä siirtää kuvia tänne blogisivulle omista kuvistani. Eli ei siis nettikuvia.
Okei se onnistui kun mieheni neuvoi ja auttoi.
Oheinen kuva on yhdestä tekemistäni laukuista.
Perhana
En ymmärrä mitään koko perhanan Sizzix:n käyttämisestä. En kerta kaikkiaan tajua mitä levyjä ja muuta roinaa siitä mankelista pitäisi missäkin tapauksessa läpi veivata. Mur mrr ¤#^*>§§?
Kun kävin sitä laitetta ostamassa ja pyysin myyjää perehdyttämään mua sen käyttämisessä, niin
myyjä hätäisesti kaiveli jostain niitä osia mitä sen koneen mukana tuli (stansseja) ja latoi niitä vauhdilla siihen Big shotiin. Olin siinä vaiheessa vielä ihan mukana, niin sanoakseni, mutta sitten hän antoi käteeni vielä 2 mustaa levyä ja sanoi että niitä mä tarvitsen myös.
Ok, sanoin minä ja marssin kassalle.
No kotio tultuani ja laatikon purettuani kokeilin itse sitä kaikkein helpointa "ladontaa" ja kyllähän se onnistui.
Mutta tänään kun yritin uudelleen jotain muuta "pinoa" ei hommasta tullut yhtään mitään. Ohjeista (niistä lähes olemattomista) yritin englanninkielestä jotain suomentaa enkä tullut hullua hurskaammaksi.
Soitin Sinellin myymälään saadakseni lisäohjeita ja tämä myyjä sanoi etten tässä vaiheessa tee niillä kahdella mustalla levyllä mitään vaan mulla pitäisi olla ensin hankittuna niitä kohokuviointilevyjä, vai mitä ne nyt olikaan.
Voi perk sanon, ja sanoin, minä ja lopetin puhelun. Yritin sitten sen myyjän ohjeilla. JUST!
No tyypilliseen tapaani sain taas hysteerisen paniikkikohtauksen, jonka saan aina kun en jotain toimintoa ymmärrä. kuten tietokoneiden ym masiinoiden kohdalla.
Sillä seurauksella, että tytär hermostui huutamisestani ja itse painuin pehkuihin, eli päiväunille.
On se kyllä kummallista, että myyjätkään eivät näköjään tiedä mitä tarvitaan ja mitä ei. Toinen sanoo toista ja toinen toista.
You Tubesta olen katsellut videoita missä laitetta käytetään mutta kun siinä puhutaan englantia,
joissakin ranskaa, niin en ole oppinut mitään.
Tarvitsisin kädestä pitäen opastusta vaihe vaiheelta ja vaikka muistiinpanoja tehden, niin varmasti oppisin.
Olen niin kamalan arka kaikkien laitteiden kanssa etten uskalla ruveta vaan itsekseni kokeilemaan. Mun pitää TIETÄÄ mitä mä teen!
No en aio antaa periksi ja jättää kallista laitetta käyttämättä.
Voi kun olis sellainen kaveri, joka osais tätä "helvetinkonetta" käyttää!!!
t turhautunut ja kiukkuinen Merkku
maanantai 26. tammikuuta 2009
Mahtava päivä!
Tänään kuulin ilouutisen. Tyttäreni sai työpaikan vihdoinkin!!
Hankin itselleni tänään Sizzix Big Shotin! Mukana tuli muutama stanssi.
Ostin samalla myös lisää kartonkeja, koristeita ym tarvikkeita.
Kunhan olen käynyt IPPU-neidin kanssa ulkona kävelyllä, ryhdyn kokeilemaan kojeen
käyttämistä. Olen jo valmiiksi katsellut You-Tubesta videoita missä sitä käytetään
koristeiden ja kuvioiden leikkaamiseen.
Lääkäri piti miehelleni ankaran puhuttelun. Sokeriarvot on koholla, maksa-arvot ja kolesteroli samoin ym ym. "Mikäli haluat elää, nyt on viimeinen tilaisuus muuttaa elämäntapoja".
Kovaa. mutta tarpeellista tekstiä.
Olen yrittänyt puhua itselleni ja samalla myös hänelle järkeä. Olemme molemmat reilusti ylipainoisia ja itse hengästyn pienestäkin rasituksesta. Verenpaine huitelee pilvissä , tai huitelis jos en söisi verenpainelääkkeitä.
Nyt on PAKKO meidän molempien tulla järkiimme ja aloittaa ruokaremontti!
Olen tosi tyytyväinen että lääkäri tämän sanoi, nyt miehenikin uskoo ja tottelee. Ja yhdessä on paljon helpompi laihduttaa kuin yksin.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Kipuja
Tänään näyttää olevan kipujen päivä. Sairastan fibromyalgiaa ja useimmiten onneksi olen suht kivuton. Mutta jostain kumman syystä koko viime yön nukuin erittäin huonosti. Kovia kipuja on tuntunut koko yön ympäri kroppaa. Oikeastaan pää on ainut paikka mikä ei särje.
Kurjimmalta tuntuu se kun käsiä särkee sormenpäihin asti.
Astiat ei meinaa pysyä käsissä ja puristusvoima on ihan olematon.
Jopa tämä tietokonenäppäimistön naputtelu sattuu sormiin.
No, kuten lääkärini mulle sanoi viimeksi: "Muista ettet Sinä turhaan ole työkyvyttömyyseläkkeellä".
Onneksi tämä bloggaaminen on niin kivaa hommaa, että ajatukset eivät koko ajan pyöri kivuissa.
Tein eilen minialbumin skräppäyskartongeista, nauhoista ym koristeista. Ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli tosi kiva :)

lauantai 24. tammikuuta 2009
Valmis!
No niin, nyt se on valmis. nimittäin tämä minun blogisivuni.
Tiina-tyttäreni "muotoili" tämän blogini minun näköisekseni.
Taustana on skräppipaperi, johon on siirretty kukkaleimani, jotka olen värittänyt.
Yläpalkin kiekurat ovat Tim Holtz:n chipboardeja, jotka olen värjännyt leimasinväreillä.
Olen itse kovasti tyytyväinen tähän "lookiin".
Valokuvia lisäilen teksteihini kunhan saamme siirrettyä kuvat levykkeiltä "kotiin".
Viikonloppu alkaa, se on hyvä se.
Lukemisiin!
Merkku

perjantai 23. tammikuuta 2009
Perjantaiaamupäivä.
Olo on paljon valoisampi kuin eilen. Onneksi!
Ulkona on ihanan valoisaa ja lunta on paljon. Isäntä lupasi tänään illalla laittaa kuvia takaisin tietokoneelle, joten ehkä jossain vaiheessa pääsen kaunistamaan näitä sivuja ja tekstejä kuvilla.
Tekisi mieli hankkia se sellainen kuvioleikkurimankeli, joita näin käytössä lähes jokaisella "Intohimona skräppäys"-viikonloppuun osallistuneella.
Ovat vaan julmetun kalliita (n. 100e!) Sillä vain saisi tehtyä esim upeita kehyksiä skräppäyskuville ym koristeita.
No toistaiseksi täytyy tyytyä leikkaamaan vanhanaikaisesti saksilla.

torstai 22. tammikuuta 2009
Pinna
on ollut kireällä koko päivän. Ihan kuin olis menkat alkamassa. Se vaan, että ne on olleet poissa jo yli vuoden!
En osaa keskittyä oikein mihinkään. Ei huvita skräppäys, ei neulominen eikä mikään muukaan luova teko. Ja hermot menee näiden tietokoneiden kanssa. Valokuvat on nyt jollain levykkeillä enkä ymmärrä niistä mitään. Perhana! En saa poimittua kuvia blogiin enkä mihinkään kun isäntä vaan möllöttää. Kun ei itse niitä tartte niin joutavathan nuo olla levykkeissä kirjahyllyssä. P.R.E.E
Huomenna en kyllä lähde mihinkään, enkä passaa ketään, enkä.....enkä......

Lupaavalta näyttää
tällä hetkellä. Rakas tyttäreni Tiina loi minulle tämän blogisivun ja harjoittelimme eilen tämän käyttöä. Tiina vaan unohti, että minä olen tämmöinen keski-ikäinen eukko, joka ei nuorena ollut tietokonetta nähnytkään.
Siispä eilen kun harjoittelimme, Tiina neuvoi niin montaa asiaa yhtaikaa ja kovalla vauhdilla, että jossain vaiheessa mun järkeni ei enää riittänyt ja iski paniikkikohtaus ja hysteria.
Nyt hyvin nukutun yön jälkeen on uusi yritys.
Tinkumi kirjoitti mulle ohjeet ilmeisesti yöllä kirjalliseen muotoon, joka mulle on aina parempi tapa kuin puhutun ohjeen seuraaminen.
Ja kirjallisiin ohjeisiinhan voi taas aina palata kun muisti loppuu.
Siispä kiitän tytärtäni avusta ja ohjeista ja jatkan bloggaamista myöhemminkin. Tilu lilu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)