sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Anna hyvän kiertää

Heippa kaikki!
Aion osallistua Tassutaaperon "Anna hyvän kiertää"-rinkiin ja laitan tässä oman rinkini alulle.
Eli 3 ensimmäistä, jotka lähettävät kommenttinsa tähän viestiin, saavat minulta jonkin pienen yllätyspaketin.
Jos olet kiinnostunut, laita osoitteesi sähköpostiini osoitteella: merja.kainulainen@gmail.com
Ja laita samalla myös itse hyvä kiertämään.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Ihanaa

olla kotona!
Tai siis olenhan ollut kotona jo muutaman päivän, mutta ihanalta tuntuu edelleen!
Tulis vaan kevät ja loppuis nää pakkaset!
Kova hinku olis jo päästä laittamaan parveketta kevät/kesäkuntoon.
Onneksi aurinko paistaa, se tekee keväisen olon ja lämmittää jo ihanasti.

Kuntoni kohenee vauhdilla. Olen aika pirteä ja jalkaa ei särje yhtään eikä ole turvotustakaan.
Hengenahdistustakaan ei ole pariin päivään ollut. Eli valoisalta näyttää.
Pitää kuitenkin vielä olla varovainen, enkä saa olla ulkona muuta kuin pakolliset laboratoriokontrollit ja apteekissa käynnit.

Tallinnan matka meni kyllä vähän pieleen kun en jaksanut sattuneesta syystä :) juurikaan
kävellä kaupungilla. Mutta eiköhän sinnekin vielä päästä uudelleen kunhan kunto tästä kohenee.
Sen kunniaksi laitan tähän kuvan, jonka otin Tallinnassa Katariinakäikltä. Se on se ihana kuja joka on Vene-kadun ja Muürivähen välissä.


tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kotona taas!

Kotona ollaan!
Pääsin sairaalasta kotiin tänään. Keuhkoveritulppahan se sitten loppujen lopuksi oli,
eli tulppa oli ehtinyt nousta keuhkoihin.
Onneksi tukos on kuulemma pienehkö, joten eteenpäin lähdön vaaraa ei enää ole.
Onnellisin olin kuitenkin siitä, että vatsan alueen ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa.
Jotkut vatsan alueen pahalaatuiset kasvaimet nimittäin kun aiheuttavat veritulppia, joten kaikki veritulppapotilaat halutaan tutkia mahdollisten syöpien varalta.

Olen nyt siis kotihoidossa ja rasituskiellossa.
Puutarhamessujen takia kyllä ärsyttää. Olin niin odottanut niitä. Mutta terveys on tietenkin tärkeintä.

Askarteluhommat ovat jonkin aikaa pannassa, en kyllä jaksa kuin levätä. Mutta luulenpa, ettei tässä kauaa mene ennekuin taas jatketaan.

Kiitos kaikille tsemppaamisesta ja tuesta!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Löytyi

Kirjoittelen Merjan puolesta vähän väliaikatietoja. Merja meni Tallinnan reissun jälkeen lääkäriin tänään ja jalka tutkittiin uudestaan. Onneksi paikalla oli hyvä lääkäri, joka pisti hänet heti suosiolla kunnon tutkimuksiin. Merjalta löytyi oikeasta polvitaipeesta veritulppa. Veritulppaa oli jo aiemmin epäilty, mutta sitä ei silloin löydetty. Merja on nyt sairaalassa parista päivästä viikkoon voinnistaan riippuen tarkkailussa. Hän saa lääkehoitoa ja on täydellisessä jaloittelukiellossa. Mikään hätä hänellä ei ole, mutta toki tämä vähän meitä kaikkia ehti järkyttää.

Merjan ystäville tiedoksi, että hän ei nyt ehdi vastaamaan sähköposteihin ja blogiviesteihin, älkää ihmetelkö. Viestejä voi toki laittaa, hän näkee ne sitten kotiin palattuaan.

- Tiina

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Tallinnaan

Huomenna olen lähdössä Tallinnaan yksin hotellimatkalle.
Jos olisi päiväreissu pelkästään, peruisin reissun. Mutta kun on hotelliyöpyminen ja 2 päivää Tallinnassa, niin taidan mennä.
Epäröintini johtuu oikeasta jalastani, joka on perk.....kipeä ja turvoksissa.
Kävin 3 viikkoa sitten Peijaksen sairaalan päivystyksessä kun jalka oli silloinkin kamalan kipeä. Tutkittiin veritulpan varalta, mutta ei löytynyt onneksi.
Jalka tulikin ihan kuntoon sen jälkeen, mutta nyt on muutaman päivän ollut tosi kovia oireita.
Ja turvotusta on aika hurjasti.
Itse epäilen, että voisi olla kyse sydämen vajaatoiminnasta kun rasituksessa hengästyn aivan älyttömästi.
Vajaatoimintaanhan liittyy myös alaraajaturvotusta.
No katsotaan nyt mikä aamulla on tilanne, pääsenkö lähtemään.
Joka tapauksessa menen heti reissun jälkeen lääkärille uudelleen. Saavat tutkia kunnolla, että mikä on vialla. Jos ei olekaan veritulppaa, niin täytyishän saada tietää, että mikä on. Jotain on kyllä vinossa kun oireet on näin kovat.

Aion ottaa huomenna Tallinnassa tosi iisisti. Eli ei mitään ympäri kaupunkia juoksemista, vaan rauhallista ja hidasta kävelyä ja vähän väliä huilia jossain kahvilassa tms.

Pitäkäähän peukkuja, että reissu menee kunnialla.

Kerron sitten jälkeenpäin kuinka sujui.

Hyvää alkavaa viikkoa Teille kaikille!

torstai 12. maaliskuuta 2009

Koiralaukku






















Wuf Wuf!
Ensimmäinen Porvoon messuille tekemistäni huopalaukuista on valmis!
Saapa nähdä löytääkö tämä susikoira uuden kodin jostain? :)

Tänään on ollut jo vähän parempi päivä kipujen suhteen. Yöllä oli kyllä kovat kivut ja jouduin ottamaan lääkettä ja onneksi se vähän helpotti kipua että sain nukutuksi.
Olen lopettanut mielialalääkkeiden ottamisen n. kuukausi sitten ja suht hyvältä näyttää. Masennusta tuntuu vielä olevan jonkin verran mutta sisukkaasti yritän pärjätä ilman lääkitystä.
Nyt vasta todella huomaan kuinka paljon se lääke on minua väsyttänyt.
Aamuisin herään paljon aikaisemmin eikä päiväunetkaan, joita joudun kyllä edelleen nukkumaan päivittäin, ole enää tuntien pituisia.
Mutta kun ahdistus ja masennus olivat pahimmillaan, auttoi lääkitys todella hyvin.
Ja mikä hätä mulla vaikka väsyttikin....mähän olen eläkkeellä ja saisin nukkua vaikka ympäri vuorokauden.

Ja lisää messuja pukkaa......Olen varannut myyntipaikan Billnäs:n ruukista heinäkuun alussa.
Siellä on silloin Kädentaitomessut jotka kestävät 5 päivää.

Ihanaa.....ensinnäkin Billnäs on mahtava paikka ja toisekseen on todella kivaa kun on odotettavissa jotain mukavaa.
Vaikka tietäähän se kovaa uurastusta, ensin Porvoon messut ja sitten Billnäs. Pitää (lue: saan)
tehdä sitä mitä RAKASTAN, eli näitä laukkuja, huiveja, koruja ym myytävää.

On se kyllä kummallista kuinka tärkeää on se, että on jotain mukavaa tiedossa tulevaisuudessa. On jotain mihin tähdätä ja mitä odottaa :)

Mutta kevät saisi kyllä jo tulla, Puutarhamessut ovat tämän kuun lopussa ja se on juttu, jota
todella odotan joka vuosi.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kesäistä mielenrauhaa

Äskeisen vuodatuksen jälkeen halusin laittaa kesäisen kuvan jota katsomalla toivottavasti itsekukin saisi vähän mielenrauhaa ja lämpöä.
Olen ottanut kuvan viime vuonna ja mielestäni tämän suomalaisempaa maisemaa saa kyllä hakea.


Fibro hurjana taas!

Rakas seuralaiseni fibromyalgia on tänään näyttänyt kaiken hurjuutensa pitkästä aikaa.
Pahimmin särkevät polvet ja sormien tyvinivelet.
Pitkän aikaa tilanne olikin tosi hyvä, oireet pysyttelivät piilossa melko hyvin. Jostain kumman syystä tänään jalat varsinkin ovat särkeneet kovasti.
Onkohan sää muuttumassa rajusti, vai mikä lienee?
Fibrothan on tosi hyviä meteorologeja, parempia kun oikeat. On yleisesti tunnettua, että kipuoireet lisääntyvät fibroilla yleensä ennen säämuutoksia.

Se näissä kivuissa on hyvä asia, että ne lievittyvät jonkin ajan kuluttua. Paha juttu on se, että särkylääkkeet eivät niihin tehoa. Niitä saadaan ennaltaehkäistyä pitkäkestoisilla kipulääkkeillä ja kipukynnystä nostavilla lääkkeillä, mutta mikään lääke ei tehoa samantien kuten esim jos Buranaa otetaan päänsärkyyn ja hetken päästä kipu on poissa.

No..mutta tämän kanssa vaan on opittava elämään!

En vaan voi sille mitään, että aina välillä vetää mielen katkeraksi kun tiedän, että tämä sairauteni on seurausta julmasta työpaikkakiusaamisesta :(
Miksi minä joudun maksamaan näin kovan hinnan siitä, että joku toinen ei kykene käyttäytymään kunnolla?
Mikä helvetin oikeus jollakulla on kohdella toista ihmistä näin julmasti?

Vaikka lohduttaudun sillä ajatuksella, että olen päässyt eläkkeelle ja pois siitä helvetistä,
ei se aina riitä. Katkeruus jäytää silti!

Onneksi mulla on nämä kädentaidot, joilla saan paikattua itsetunnon haavoja. Mm asiakkaiden
messuilla antama hyvä palaute on balsamia haavoitetulle sielulle.
Ja onneksi voi käydä tutkailemassa blogeja ja tutustua muiden hienoihin kädentaitoihin :)

Lopuksi:
Muistakaa kaikki, että ette anna polkea itseänne henkisesti ettekä alistu kenenkään kynnysmatoksi!
Ja kuten hyvät ystäväni sanoivat minullekin :" Muistakaa, että mikään työpaikka ei ole terveyden menettämisen väärti".

Pitäkää puolenne ja pitäkää huolta itsestänne!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Päivän kortti

Mihin kaikki tämä lumi mahtuu?
Sataa sataa sataa. Nyt pitäisi kevään jo tulla ja lumien häipyä ja narsisseja ja krookuksia pitäis päästä laittamaan parvekkeelle.
No eiköhän se kevät kohta ala, ainakin linnut jo kovasti sirkuttelevat.
Olen huovuttanut 3 laukkuun jo koirankuvat ja kohta rupean ompelemaan ne valmiiksi.
Kortteja vaan tekis mieli askarrella, mutta pakko on laukkujakin tehdä messuille.

No tässä on tämän aamupäivän kortti.
Innostuin kovasti noista sulista, jotka ostin pari päivää sitten Hobby Pointista. Se on mielestäni kyllä yksi parhaista askarteluliikkeistä. Ainakin se on huovuttajan paratiisi. Ja koruntekijän myös.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Lunta lunta lunta lunta...........

Täällä sataa yhä edelleen.
Mistä ihmeestä sitäkin riittää jatkuvasti?
Odottelen kevättä jo niin malttamattomasti,että aina uusi lumisade saa huokaisemaan syvään.

Meidän Ippu-koira rakastaa lunta yli kaiken :) Sen lempipuuhaa on loikkia umpihangessa ja työntää kuono syvälle lumeen. Se on hyvä juttu se umpihanki, nimittäin Ipulla oli pari vuotta sitten selässä alkava prolapsi, eli välilevypullistuma. Koiraparka jouduttiin laittamaan pakkolepoon kuudeksi viikoksi. Eli n.s. häkkihoitoon.
Häkkihoidossa koira pidetään häkissä koko ajan. Ulkoilua varten koira otetaan häkistä pois vain siksi aikaa, että se ehtii tehdä tarpeensa ja kiikutetaan takaisin häkkiin.
Ostimme mahdollisimman ison häkin, laitoimme pohjalle ison tyynyn ja leluja. Häkki oli keskellä olohuonetta mistä koira näki meidät ja mitä touhusimme. Samalla kun katselimme telkkaria, rapsuttelimme ja silittelimme Ippua häkkipinnojen välistä.

Yllättävän nopeasti se 6 viikkoa meni ja koirakin sopeutui suorastaan yllättävän hyvin "vankilaansa". Eikä sille näyttänyt tulevan siitä pahempia traumojakaan. Taisivat traumat kiusata enemmän meitä omistajia.

Niin siitä umpihangesta....Lääkäri suositteli koiran selkälihasten vahvistamista ja kunnossa pitämistä varten, häkkihoidon päätyttyä, juuri umpihangessa kahlaamista. Se vahvistaa lihaksia eikä rasita selkää kun alla on paksu, pehmeä lumikerros.
Onneksi Ippu itsekin rakastaa sitä touhua yli kaiken :)

Selkä on ollut kunnossa prolapsin jälkeen KOP KOP (koputin puupäätäni) ja toivottavasti pysyykin.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Erilainen kortti

















Otin käteeni kortissa vasemmalla näkyvän hopeakoristetarranauhan ja mietin, että mihinköhän sitä voisi käyttää, sain sitä nimittäin metrin verran kaupanpäälliseksi erään tarviketilauksen mukana.
Rupesin penkomaan laatikkoa, jossa mulla on netistä tulostettuja Vintage-tyylisiä kuvia ja yhtäkkiä käteeni osui mustavalkoinen kuva tytöstä, jolla on hiuksissa lähes samanlaista hopeanauhaa!
No.....pakkohan siitä oli kortti tehdä.

Väritin kuvaa puuvärikynillä ja lisäsin muita koristeita mm Tiimarista ostamiani ruusuja. Kuvasta ei valitettavasti näy, että ne ovat pieniä kokonaisia ruusuja, jotka on tehty paperinarusta ja pohjassa niissä on tarratyynyt. Ajattelin kokeilla niitä kaulakorujen teossa.

Äsken soi ovikello ja naapurissa asuva teinityttö tuli hakemaan meidän Ippu-koiraa ulos.
Ippu suorastaan jumaloi tätä tyttöä ja tunnistaa aina kun ovikello soi, että nyt oven takana on
ikioma lempiystävä ja meinaa suorastaan rynnätä oven läpi.
Olen tosi iloinen, että tyttö ja välillä myös hänen nuoremmat kaksoisveljensä vievät Ippua ulos, koska he jaksavat tehdä tosi pitkiä lenkkejä ja Ippu saa kunnon liikuntaa.
Mulla on aina välillä huono omatunto kun itse en jaksa sairauteni takia lenkittää koiraamme joka kerran tarpeeksi pitkiä matkoja.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Me naiset


















Hyvää Naistenpäivää kaikille meille ihanille naisille!!



lauantai 7. maaliskuuta 2009

Ostoksilla

















Kävin tänään Keravalla Käsityökirpputorilla.
Tosi hyvä idea järjestää käsityötarvikkeisiin liittyvä kirppis. Harmittaa vaan, että sain tietää tästä kirppiksestä vasta eilen (Novita-blogista) kun multa olis löytynyt kotoa kassitolkulla neulelankoja ym käsityötarvikkeita, jotka olisin voinut viedä myyntiin.
Lehdissä oli kuulemma tapahtumasta ilmoituksia, mutta tietysti vaan Keravan paikallislehdissä.
Tai en ainakaan muista lehdistä mainintaa löytänyt.

Hirveä ryysis siellä oli, onneksi menin heti alussa, koska hetken päästä ei näitäkään aarteita olis enää ollut, niin kova oli tunku ja ostovimma ihmisillä.
Ehdin hamstrata nämä pitsit juuri ajoissa, mun selkäni takana oli naisia bongaamassa just näitä pitsejä. Niitä on kiva käyttää ompeluissa ja askarteluissa.
Kortit ostin toiselta kirppikseltä.
Tykkään kierrellä kirppiksillä, olen löytänyt paljon kaikenlaista vanhaa ja ihanaa materiaalia askarteluihini.

Ja pitihän sitä yksi korttikin tehdä lauantain kunniaksi.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kuvia


















No niin.....sain laitettua taas pari kuvaa blogiin kun isäntä toi kannettavan tietokoneen takaisin reissusta.
Nuorempi tytär toi tuliaisiksi näitä valmiita helmiäiskartonkikortteja ja itse ostin Tiimarista kivoja pääsiäis- ja keijutarroja.
Ne on mielestäni tosi kivoja, niillä on helppo somistaa kortteja. Tiimarista saa mun mielestäni nykyään ihan laadukasta kamaa. Siellä on paljon mm skräppäystarvikkeita ja mun mielestäni Tiimarin liimatarrarolleri on markkinoiden paras! Liima tulee ulos tasaisena tarrarivinä, eikä klimppeinä ja sotkuna kuten monen "parempimerkkisen" masiinasta.

No, taisin innostua näistä tarroista vähän liikaakin, kuten huomaatte :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 5. maaliskuuta 2009

Messuja pukkaa!

Näin se muisti pätkii!
Olin kokonaan unohtanut, että olemme varanneet saman myyntipaikan Porvoon Kädentaito- ja perinnemessuille kuin viime keväänäkin.
Eli tulee pikkuhiukka kiirus kun messut ovat jo 16.5.-17.5. ja pitäisi olla myytävää.
No iloinen asiahan se tietysti on, että viime marraskuun messuilla menivät tavarat niin hyvin kaupaksi, ettei kamalasti jäänyt kotiin takaisin tuotavaa :)
Mutta nyt täytyy ryhdistäytyä ja ruveta tekemään huopalaukkuja, jotka ovat se paras ja suosituin myyntiartikkelini.
Olin jotenkin ihan fiksoitunut siihen, että ainoat messut mihin tänä vuonna osallistumme ovat ne Tampereen suuret Kädentaitomessut marraskuussa.
Mutta olen tosi iloinen, että pääsemme keväälläkin tapaamaan taas tuttuja myyjiä ja asiakkaita. Se on koko homman suola ja sokeri kun juttelee ihmisten kanssa. Ja varsinkin jos ja kun kuulee positiivisia kommentteja myyntituotteista.
Tuntui aivan ihanalta kun Tampereella marraskuussa kävi jopa muutamia asiakkaita ihan varta vasten etsimässä meidän myyntikojuamme ja tulivat ostamaan uudelleenkin tekeleitäni.
Samalla sain arvokasta palautetta ja ideoita heiltä.

No niin....ei muuta kuin huopaa ja huovutusneulat esille :)

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Mussukat

















Kävimme kylässä hyvien ystäviemme luona ja mukana oli kääpiösnautserityttömme Ippu eli Iris.
Ystävillämme on myös käppänä, poikasellainen, jonka nimi on Nappe.
Puhtaasti sattumalta molemmat hauvat ovat päivälleen samanikäiset ja tulevat toimeen keskenään mitä mainioimmin.
Kuvassa Nappe esittelee Ipulle mieluisaa vahtipaikkaansa.

p.s. Nappe on harmaa ja Ippu musta

Haastekortti


Tiistaihuomenta!
Ajattelin ensimmäistä kertaa osallistua askarteluhaasteeseen.
Se on Paperikierteen haaste ja kortti on tässä.
En ole aiemmin tosiaan osallistunut mihinkään haasteisiin, joten saa nähdä onnistunko
tekemään linkin tähän korttiini.
Pitäkää peukkuja!
p.s. Mä kammoan ja pelkään näitä tietokonejuttuja kun olen tämmöinen "vanha harppu" joka
on ensimmäistä kertaa nähnyt tietokoneen kolmekymppisenä, enkä ole tottunut näihin masiinoihin kuten nykyajan nuoret, jotka käyttävät tietokoneita yhtä luontevasti kuin mun ikäpolveni käytti kyniä ja paperia.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Viikon ensimmäiset kortit



Hyvää maanantaita kaikille!
Tekaisin aamutuimaan uuden viikon kunniaksi kaksi korttia.

Toisessa on käytetty jo aiemmin hankkimaani Magnolia-leimasinta ja toisessa kädentaitomessuilta lauantaina hankkimaani Lohikäärmettä.
Olen opetellut tätä "kerroksien rakentamista", eli että laitetaan päällekkäin erikokoisia korttipohjia ja päällimmäiseksi tietysti varsinainen kuva.
Erilaisten elementtien sijoittelu on mulle vielä kovin haasteellista, mutta eiköhän harjoitus tee lopulta mestarin :)

Korttien kolmiulotteinen rakentaminen avautuu vasta pikkuhiljaa.

Harmi, että värit haalistuvat lopullisissa kuvissa, eli oikeasti kortit ovat paljon kirkkampia väreiltään kuin mitä nämä blogikuvat.
No, ei voi mitään.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
p.s. flunssa ei onneksi puhjennutkaan.....pääsin messuille! Jess