lauantai 28. helmikuuta 2009

Kädentaitomessut

Olipa varsinainen hässäkkä Wanhassa satamassa Kädentaitomessuilla!
Heti kun messut alkoivat klo 10.00, oli valtavasti väkeä. Menin heti (onneksi!) D-saliin Craftican
myyntipisteeseen, jonne oli kerääntynyt jo iso joukko muitakin leimailu- ja skräppäysihmisiä. Myöhemmin myyntipisteeseen olis ollutkin turha yrittääkään, niin täyttä oli koko ajan.
Ostin kartonkeja ja papereita (ihanaa...piparkakkureunaisia kartonkeja jess!), 2 Magnolia-leimasinta ja Lelo-design:n ihkun lohikäärme-leimasimen. Mutta ennenkaikkea tuon isokokoisen Stampabilities:n leimasimen, jossa hiiri loikoilee ja nautiskelee tryffeleitä. Kerrassaan vastustamaton ja iloiseksi tekevä kuva.

Ja pakkohan sitä oli heti kokeilla ja tehdä kortti.

Chipboard-tageja lähti myös mukaan ja nauhoja.

Sinellistä ostin yksivärisiä skräppäyskartonkeja, tykkään niistä, koska niitä voi käyttää paitsi tietysti skräppäykseen, niitä voi myös leikata sopivankokoisiksi korttipohjiksi.
Ostin myös uusia mustavalkoisia haaraniittejä, jotka ovat kuin korviksia.














Olen hurrrjan tyytyväinen ostoksiini! Sain juuri niitä tuotteita, joita olin aikonutkin ostaa ja olen myös tyytyväinen kun sain pidettyä itseni kurissa ja päätökseni piti etten osta yhtäkään lankakerää!
Huomasin että messuilla oli paljon uusia myyjiä, vaikka perustuotevalikoima oli suht samaa kuin aikaisemminkin, niitä myivät nyt ihan uudet tekijät.
Valikoima oli myös jotenkin runsaampi kuin ehkä aiemmin. Ei ollut "pelkkiä" helmikauppiaita tai lankakauppiaita.

Bongasin myös Lankamaailma Nordian myyntipaikan, joka oli "täynnä kuin turusen pyssy"
lankoja hamstraavia asiakkaita.

Monet tutut myyjät ihmettelivät kun näkivät minut "tiskin väärällä puolella" eli asiakkaana eikä myyjänä. Kerroin pitäväni välivuotta messujen suhteen.

Oli mukava ja antoisa päivä messuilla, ja väkimäärästä päätellen "jo niitä oli odotettukin".

torstai 26. helmikuuta 2009

Flunssaa pukkaa

Voihan räkä.....kirjaimellisesti!
Eilen oli kurkku kipeänä ja tänään aamusta lähtien on nokka vuotanut. Koko ajan on vähän kylmä
eli lämpöäkin saattaapi olla.
No toivottavasti tästä ei kehity varsinaista flunssaa kun lauantaina pitäisi päästä Wanhan sataman kädentaitomessuille.
Ihanaa mennä sinne pitkästä aikaa asiakkaan ominaisuudessa kun viime vuosina olen ollut siellä myymässä omia tuotteitani (jos kiinnostaa mitä tuotteita, kurkatkaapa Villa-Iriksen sivuille: www.kainulainen.info)
Pidän tämän vuoden välivuotena messuille osallistumisessa, paitsi marraskuun Tampereen messuille ollaan taas menossa.

No, nyt ei muuta kuin lepoa ja Finrexin:iä. Vannon nimittäin Finrexinin nimeen kun on kyse flunssan alkuoireiden lopettamisesta.
Olen monta flunssaa estänyt puhkeamasta kunnolla kun olen heti alussa juonut Finrexin:iä.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Aamukortti


Tein tällaisen synttärikortin aamulla kun inspiraatio iski.
Tungen näköjään noita perhosia joka korttiin. Mielestäni perhosen muoto on kaunis
ja kartonkeja/papereita vaihtamalla saa niihin vaihtelua.
Piparkakkureunoihin olen laittanut geelikynällä kimalletta (Gelly roll). Ihastuin tähän kynään aivan älyttömästi, koska sillä saa pelkkää kimalletta laitettua tasaisesti mihin vain.

Kohta käyn suihkussa ja laitan tukkani kuntoon kun menen passikuvaan. Ettei tule ankean kamalaa kuvaa, joka on nykyään normaali ulkonäköni.
Huvittavaa että sen jälkeen kun jäin eläkkeelle, en juurikaan viitsi nähdä vaivaa ulkonäköni vuoksi.
Hyvä kun pari kertaa viikossa viitsin sentään pestä hiukset.
Töissä ollessa pesin hiukset joka aamu, koska luonnonkiharat hiukseni nousivat yön aikana aivan pystyyn ja palveluammatissa piti näyttää sentään jotenkin siistiltä.

Passini on mennyt vanhaksi ja tarvitsen uuden koska olen menossa Tallinnaan maaliskuun puolivälissä.
Tykkään reissata yksin, koska silloin voin tehdä mitä lystään ja mennä mihin lystään, enkä ole riippuvainen muiden tekemisistä.
Pekan kanssa tietysti tykkään reissata kahdestaan, mutta silloin ohjelman pitää sopia molemmille.
Nykyään kun menen Tallinnaan (olen käynyt siellä keskim 2-3x/ vuosi) haluan yöpyä siellä
myös, koska sairauteni vuoksi en jaksa olla liikkeellä koko päivää ja juosta kaupasta/paikasta toiseen. Kun olen koko vuorokauden siellä, voin aina välillä huilata hotellihuoneessa ja jatkaa taas shoppailua.

On jännä juttu miten Tallinnassa tapahtuu kauppojen suhteen nopeasti vaihdoksia.
Juuri kun olet löytänyt jonkun kivan uuden kaupan ja haluat käydä siellä seuraavallakin kerralla, ei sitä välttämättä enää ole, vaan se on lopettanut ja tilalle on tullut jotain muuta.
No....sillälailla kyllä mielenkiinto säilyy jatkuvasti kun on aina jotain uutta nähtävää.

Heippa!

Kiitos

Kiitos Teille kaikille, mukavan pyöreä luku 200 on täynnä!

Toivottavasti jaksatte käydä lukemassa blogejani myös jatkossa :)

tiistai 24. helmikuuta 2009

##===^^¨***&&&%%%(sensuroitu kirosana)


Ottaa niin aivoon......
Yksi lapsistamme on joutunut KELA-nimisen instituution hampaisiin. Niinä muutamina vuosina kun hän on asioinut kyseisessä laitoksessa, on jatkuvasti ollut mitä erilaisimpia hankaluuksia ja vaikeuksia.
Milloin henkilökunta on hukannut hänen todistuksensa, eikä ole vaivautunut ilmoittamaan siitä, vaan asia on selvinnyt vasta kun on kyselty tukirahan perään, jolloin virkailija on vastannut: "No kun meiltä on hävinnyt sun todistukset, voisitko hankkia uudet"!!

Toivoivatkohan he, että unohtaisimme koko tukirahan

Vuosien mittaan on ollut samanlaisia henkilökunnasta johtuvia viivästyksiä jatkuvasti, ja kukapa muu siitä on joutunut kärsimään kuin asiakas itse.
Viimeisin niitti oli nyt hiljattain kun virkailija ei ollut vaivautunut lukemaan lomaketta tarkkaan ja väitti siinä lukeneen erään lisäselvityspyynnön. Siitä syystä työmarkkinatuen maksaminen oli taas keskeytetty (ei virkailija tietenkään voinut itse siitä ilmoittaa, vaan asia selvisi taas kun kyselimme tukirahan viivästymistä)
Kun hänelle jankutettiin kolmatta kertaa, että lomakkeessa ei sellaista lue!, hän vihdoin vaivautui lukaisemaan sen lomakkeen loppuun asti, ja HALLELUJA "no joo, ei tässä kyllä tosiaan sellaista lue"!!! ja "täytyy laittaa se uuteen käsittelyyn".

Sanonko mä mitä!!!

Asiakkailta kyllä edellytetään pilkuntarkkaa lomakkeiden täyttämistä, tarkkuutta ja huolellisuutta, jotta varmasti saa rahansa, mutta ilmeisesti nämä samat edellytykset eivät koske henkilökuntaa.

Olin itse terveydenhoitoalalla ennen eläkkeelle jäämistäni, eikä kyllä tullut mieleenkään sanoa potilaalle:" Ai sori, mä hukkasin sun sydänfilmin, tuu ens vuonna uudestaan".

Luulevatkohan nämä virkailijat, että asiakkaat elävät pelkällä pyhällä hengellä sen aikaa kun virkailijat itse sähläävät ja sotkevat ja viivästyttävät siten asioiden käsittelyä.
Jotenkin tuntuu siltä, että varsinkin juuri nuoret aikuiset ovat virkailijoiden hampaissa ja heitä pidetään sosiaalipummeina ja lusmuilijoina, jotka eivät vaan halua tehdä töitä!

Leipäjonoissa jonottavat ihmiset taitavat valtaosaltaan olla juuri tukirahojaan odottavia KELAn asiakkaita.

Laitoin tähän rauhoittavan kuvan tyynestä lammen pinnasta kauniine lumpeineen, jos sitä tuijottamalla mieleni rauhoittuisi niin paljon, että verenpainelukemat tasaantuisivat :)

lauantai 21. helmikuuta 2009

Vaatimatonta

Voihan nenä! Katselin tässä eri blogisivuja, missä on kuvia bloggaajien tekemistä korteista.
Tuli ihan blääh-olo kun vertasin niitä noihin omiin vaatimattomiin kortteihini :(

Vaikka en tykkääkään kovin kirjavista ja "tårta på tårta"- korteista, niin kyllä kateeksi käy se
valtava mielikuvitus ja taiteellisuus, mitä monilla on.
Esim Anskun kammarista bongasin tällaisen kuin A Scrapjourney. Aivan upeita ja hyvällä maulla tehtyjä kortteja!

No kaipa se on niin, että taito kasvaa kokemuksen myötä.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Kortteja





No niin, lupasin siis laittaa blogiin kuvia korteista, joita tein niillä uusilla leimasimilla.
Ääriviivat tein mustalla leimasinvärillä (EI vesiliukoinen) ja väritin sekä puuvärikynillä, että tusseilla.
Tässä tulokset:

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Aarteita


Hain tänään postista tilaamani skräppäys- ja korttitarvikkeet.
Oli pakko ottaa kuva niistä, ne on niin IHKUJA!
Sormet suorastaan syyhyävät päästä aloittamaan korttien teko. Esim vas reunassa oleva nurmikko on aivan mahtava pohja Pääsiäiskorteille.


Ihastuin myös valtavasti "Intohimona skräppäys"-tapahtuman workshopissa käyttämääni paperiin, joka on noista papereista suunnilleen keskimmäisenä eli toi sini-valk-ruskea.
Tilasin myös Tim Holtzin aakkosmaskit (kuvassa oikealla). Katsoin You Tubesta videon, jossa Tim neuvoo niiden käyttämistä. Mahtava tyyppi se Timppa!
Kuvan etualalla näkyy kertakaikkisen suloiset leimasimet, joita olen himoinnut pitkään. Niillä saa tehtyä ihania kortteja.
Laitan tänne blogiini kuvia aikaansaannoksistani, kunhan olen saanut niitä tehtyä.

Aurinkoista viikon jatkoa vaan kaikille!


tiistai 17. helmikuuta 2009

Ihanaa

Ei ollut veritulppaa!
Ultraäänilääkäri oli miellyttävä ulkomaalainen mies. Käsivarret niin karvaiset, että apina tuli mieleeni.
Muuten oli kyllä kaukana apinasta :)
Tutki tosi perusteellisesti painellen ja kuljettaen sitä äänipäätä, vai miksi sitä nyt nimitetäänkään pitkin pohjettani joka puolelta.
Näin itsekin kuvaruudulta kuinka soikeat mustat aukot litistyivät. Olivat siis verisuonia, joitten kuuluu litistyä kasaan kun niitten kohdalta painellaan.
Pinnallinen laskimotulehdus- oli diagnoosi.
Jalka on tosi kipeä ja arka sen kovan painelun jäljiltä, mutta se on pikkujuttu.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Että semmoinen tapaus

Mulla on ollut muutaman päivän oikean jalan pohje ja polvitaive turkasen kipeät.
Tänään kipu oli sitten jo niin kamala, että oli pakko lähteä ensiapuun.
Ystävällinen mieshoitaja otti vastaan ja kävi pyytämässä lääkäriltä lähetteen verikokeeseen, joka kertoo onko veressä hyytymiä.
Kävin lääkärin vast otolla ja sain päivystyslähetteen ultraäänitutkimukseen. Soitan aamulla ja varaan ajan siihen.
Sain myös verenohennuslääkettä pistoksena ja tiukan komennon välttää kaikkea rasitusta.
Unohdin kysyä lääkäriltä sen verikokeen tuloksen. Soitin kotiin tultuani ja sain tietää, että kun normaaliarvo on alle 0,5 minulla on 1.90. Eli selvästi koholla.
No huomenna kuulen sitten ultraäänilääkäriltä onko tukoksia. Ja onko ne pinnallisia vai syvissä kudoksissa.
Pitäkää peukkuja, että tukoksia ei löytyisi.
Vaaranahan saattaa olla keuhkoveritulppa, joka on vaarallinen.
Hyvää yötä!

perjantai 13. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä


Sen kunniaksi, että olette käyneet "kylässä" blogissani kokonaista 100 kertaa ja ennenkaikkea sen kunniaksi että on Ystävänpäivä haluan lähettää tämän kortin Teille kaikille.







Ystävät ovat kuin tähtiä. Vaikka et aina näe
heitä, tiedät heidän olevan tuolla jossakin.

Ystävyys

on hieno asia!
Postiluukusta kopsahti äsken kirje, jossa oli IHANAT villasukat, jotka oli neulonut hyvä ystäväni. Se sama, jolle lähetin sen Ystäväalbumin.

Olen viime aikoina nautiskellut korttien teosta ja albumien teosta ynnä muusta askartelusta.
Se on paras tietämäni stressin purkukeino.
Kun uppoutuu täysillä tekemään jotain kaunista korttia tai muuta, se vie ajatukset täysin pois kaikesta vähemmän mukavasta.

Yksi, tai oikeastaan kaksi negatiivista puolta tässä tosin on.......

Ensimmäinen on rahanmeno, materiaaleihin uppoaa uskomattomasti rahaa, mutta kuten olen huonoa omaatuntoani rauhoitellut......voisi se raha paljon huonompaankin kulua. Ja sitäpaitsi tästä on iloa myös muille :)
Toinen on se, että kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä. Pölykoirat haukkuu sängyn alla, pöytien ym pinnat on sentin pölykerroksen peitossa, tavaroita on hujan hajan pitkin kämppää ym ym.
Viikonloppuna aion kyllä siivota ensin kunnolla ja sitten taas ....askartelemaan.....AHH.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kevät




Vaikka mittarissa on pakkaslukemat, -8 oC tai juuri siksi, haluan laittaa tänne blogiini pari kuvaa viime kesältä.

Ensiksi tämä ihana Hortensia. Rakastan Hortensioita yli kaiken!
Kukkakaupoissa on näkynyt jo ensimmäisiä
myynnissä.
Kunhan saan tehtyä vähän kevätsiivousta ja korjattua vielä Joulun jälkeisiä kynttilälyhtyjä ym pois, ostan ensimmäisen Hortensiani, ja voila` KEVÄT ON TULLUT!





















Toisessa kuvassa on Keijunmekko, joka on oikea mestarikukkija.






tiistai 10. helmikuuta 2009

jatkoa...

En oikein vielä hallitse tätä kuvien sijoittelua tekstin sekaan joten lisäsin nämä kuvat erikseen














Askartelua


Ihanan rauhallinen päivä :)
Olen askarrellut lähestyvän Ystävänpäivän kunniaksi kortteja lähetettäviksi ystävilleni.



Eräälle heistä tein Ystävä-albumin. Sinellistä ostin tagin muotoisen albumipohjan, jonka koristelin skräppipapereilla, tarroilla, kuvilla, kukilla ja nauhoilla.
Sivuihin tein taskuja, joihin laitoin tageja ja koristelin nauhoilla.

Korttien teko ja skräppääminen ovat ihanaa puuhaa, jossa saa käyttää rajattomasti mielikuvitusta.
Materiaalien kirjo on valtava, eli jokaiselle varmasti löytyy mieluisia vaihtoehtoja.
You-tuben askarteluvideoista saa upeita ideoita ja samalla ihmettelee miten tekijöillä riittää mielikuvitusta.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Tämä viikko levätään!


Olen ihan poikki!
Viime viikko otti kyllä voimille. Viikonloppunakin oli ohjelmaa kaikenlaista. Nyt tuntuu siltä, että lepoa tarvitaan.
Pidin tänään kännykkääni äänettömällä ihan hermolepuutuksen takia. Tilanne alkoi mennä jo sellaiseksi, että kun puhelin soi, iski ahdistuskohtaus : "mitä nyt taas?"
Oon joskus ennenkin ajatellut, että miksi ihmisen pitäisi olla 24/7 aina tavoitettavissa?

Ilmoitin perheelle, että laittakaa tekstiviestiä jos asiaa, katson aina silloin tällöin onko niitä tullut ja soitan jos tarpeen.
Jo pelkkä hiljaisuus teki hyvää. Tunsin itse hallitsevani kännykkää, eikä se minua.

Oikeastaan Joulusta saakka on ollut enemmän tai vähemmän kaikenlaista hässäkkää. Olen eläkkeelle jäätyäni nimittäin tottunut siihen, että saan tehdä asioita omaan tahtiini ja levätä aina tarpeen mukaan. Sairauteni ja lääkitykseni aiheuttavat nimittäin jatkuvaa ja kovaa väsymystä.

No eiköhän tämä tästä vähitellen rauhoitu. Toivotaan niin!

lauantai 7. helmikuuta 2009

Muutto



on nyt sitten valmis.
Torstaina haimme Tampereelta Tiinan tavarat ja huonekalut ja teimme asunnon loppusiivouksen.








Myyrmäen päässä meitä oli 6 henkeä hoitamassa tavaroiden kantamista uuteen asuntoon.
Perjantaina Pekka laittoi Tiinaa varten sängyn kuntoon ja muutenkin laittoi asuntoa asumiskuntoon. Tiina oli tosi tyytyväinen kun pääsi raskaan muuton ja työviikon jälkeen lepäämään ja nauttimaan uudesta kodistaan.

Skräppäystä ja käsitöitä



Ennen tätä muuttohässäkkää olen ehtinyt sekä skräppäämään, että neulomaan.
Olin tammikuun puolivälissä Tampereella "Intohimona skräppäys"-tapahtumassa ja tein siellä workshopissa tämän Iris-skräppisivun. Olin vähän huonosti varustautunut kuvien suhteen, joten sivun valokuva jäi turhan pieneksi.
Hurahdin täysin skräppäykseen ja olen lähes päivittäin skräppäillyt ja tehnyt myös näitä mini-albumeja You Tuben videoiden mallien mukaan.



Kivaa puuhaa.





Huivit olen neulonut Elfin Color-langasta ja toisen siitä langasta missä on niitä isoja pampuloita nyörissä. Vähän hassusti selitetty, mutta kun en muista sen langan nimeä.














keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Kämppä on syynätty

ja hyväksi havaittu.
Kävimme Pekan ja Tiinan kanssa katsomassa sitä Tiinan uutta kämppää. Ihana, hyvänmallinen, maalattu ja kunnostettu. Ja kaiken huipuksi myös siivous tehtiin VVO:n toimesta!
Olimme varanneet siivousvälineet mukaan mennesämme asunnolle, mutta siellä olikin siivooja joka teki kaiken. Emme voineet uskoa silmiämme.
Tiina nukkuikin jo ensimäisen yön siellä heti samantien ja oli tyytyväinen.
Varsinainen muutto tapahtuu huomenna.
Tiina on töissä, joten minä, Ulla ja Pekka hoidamme muuton.
Ohessa kuvia tutustumiskäynniltä. Olemme kaikki aivan uuvahtaneita, koska kyllähän me varmuudeksi vielä sellaisen pintapuolisen puhdistuksen teimme. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut ikkunoita ja lattioita pestä.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Ohhoijaa


Kiirettä pitää kun on niin paljon kaikenlaista hoidettavaa Tiinan muuton ja työpaikan takia.
Onhan Tiina jo tietysti aikuinen, jonka pitäisi jo pärjätä omillaan, mutta jotta hän vihdoin pääsisi oman elämän alkuun, olemme iloisia että voimme auttaa. Esim että minä olen kotona päivät, eli pääsen kuskaamaan Tiinaa.
Sairauteni tosin rajoittaa aika paljonkin jaksamistani. En esim pysty kantamaan painavia tavaroita tai tekemään muutakaan rankempaa, mutta teen minkä jaksan ja kykenen,
Vieläkin poden huonoa omaatuntoa aina välillä siitä kun en jaksa siivota tai tehdä kaikkea sitä mikä kuuluu n.s. normaaliin perheenäidin elämään.
Mutta kuten lääkärini viime käynnillä sanoi: "Muista Merja että Sinulla ei ole mitään syytä moiseen, et turhan takia ole eläkkeellä ja etköhän Sinä ole jo osasi tehnyt tämän yhteiskunnan hyväksi kun olet hoitanut lapset aikuisiksi, hoitanut huushollia ja tehnyt rankkaa työtä pienellä palkalla.
Nyt on aika vihdoinkin jo nauttia vähän elämästäkin".

Eiks ollut ihanasti sanottu!
Mua ainakin rupesi suorastaan itkettämään kun joku on tuota mieltä.

Ja mikä kumma siinäkin on että tästä eläkkeelle jäämisestäkin poden välillä syyllisyyttä taloudellisessa mielessä ja muutenkin.
Miksi?
Minunhan viimeksi pitäisi siitä syyllisyyttä tuntea.
Jos ilman omaa syytäni jouduin työkaverin kiusaamaksi ja sen vuoksi sairastuin niin pahasti, että eläkkeellejääminen oli välttämätöntä.
Eiköhän se syyllisyys ole jossain ihan muualla!

Pekka parka tunsi olonsa aamulla flunssaiseksi. Just nyt kun on tämä hässäkkäviikko!
Työkaverikin on flunssassa.
Nyt on influenssa aalto pahimmillaan ja tuntuu siltä että väkeä on sankoin joukoin
taudin kourissa.
Toivotaan, ettei Pekalla ole influenssaa, vaan olo helpottaa samalla kun tämä muuttostressi.
Pekka kun huolehtii aina turhaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
Olen yrittänyt rauhoitella ja kehoittaa lepäämään, mutta kun ei malta olla hössöttämättä koko ajan.

Ohessa kuva jostain muusta huolehtivaisesta pariskunnasta :)