maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kevät on ihanaa aikaa


Varsinkin kun aurinko paistaa ja on lämmintä!

Ensimmäisessä kuvassa Punarinta laulaa sydämensä kyllyydestä pihakoivussa.
Toisessa kuvassa perinteinen näky parvekkeeltamme kun olen hamstrannut kukkia ja taimia taas niin paljon, etteivät meinaa mahtua. Onneksi hamstrausvimma laantuu kesän mittaan.
Ja kolmannessa kuvassa on meidän Ippu alias Iris täydessä unessa parvekkeen sohvalla. Hän osaa nauttia elämästä :)
















perjantai 24. huhtikuuta 2009

Lämmintä!


















Ihanaa kun vihdoinkin on aurinkoista ja lämmintä!
Parvekkeella olen jo istuskellut ja istuttanut kukkia. Kärhöjä tietenkin, myös uusia ruukkuihin ja silmä tarkkana odottelen josko viime kesäisistä kärhöistä vielä lähtisi uusia alkuja kasvamaan.
Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin.......
Hengenahdistus ei vaan ota laantuakseen.
Sitähän tutkittiin ollessani sairaalassa keuhkoveritulpan takia. Minulle tehtiin keuhkojen viipalekuvaus, jossa löydettiin ne muutamat pienehköt tukokset keuhkovaltimoissa.
Tutkimus tehtiin myös sen takia kun mulla on ollut jo reilun vuoden ajan hengenahdistusta kiivetessäni näitä mäkiä ja portaita.
Sairaalasta kotiutumisen jälkeen oireet ovat olleet pahempia kuin ennen. Joudun monta kertaa matkan aikana pysähtymään huilaamaan välillä ylämäkeä kävellessäni.

En tiedä johtuuko tämä edelleen niistä tukoksista vai mikä rassaa!

Ottaa vaan päähän kun kohta ei jaksa enää mitään :( On kuin vanha jäykkä kaakki. Ei sitä nyt 55-vuotiaana vielä viitsis ihan kokonaan luovuttaa!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Terveisiä

















Jyväskylästä!
Matkustimme junalla Pekan kanssa eilen aamulla Jyväskylään. Kyllä junassa matkustaminen on mukavaa!
Perillä Jyväskylässä oli helkkarin kylmä ilma! Myrskyisä pohjoistuuli puhalsi niin, että hyvä kun pysyttiin pystyssä.

Messut olivat melkoinen pettymys. Ainakin minulle , joka odotti nimenomaan Parveke- ja Puutarhaosastolta paljon.
Yksi ainoa osasto oli kasvien ja taimien myyntipaikka ja muuten esillä oli ainoastaan puuritilöitä ja kasvihuoneita ja työhanskoja. Siinä kaikki!!

Muutenkin koko Vapaa-ajan messut olivat melkoinen sillisalaatti kipukoukuista ja meikeistä vanhoihin "Amerikanrautoihin".
PÖH!

Ensimmäinen kuva on taimimyymälän somistekukista ja toinen kuva on ennen matkaa tekemästäni rintakorusta. Siinä on yksi Heinikasta ostamistani "fragmenteista", jonka takapuolelle olen liimannut netistä tulostamani valokuvan.
Näissä fragmenteissa on ripustusreiät yläreunassa ja siihen olen solminut silkkinauhasta rusetin.
Taakse liimasin lopuksi rintaneulan.



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Peitto


Heippa taas!
Vaikka olen ollut sairauslomalla enkä ole jaksanut askarrella (lue: ei ole ollut inspiraatiota) kortteja tms, olen kuitenkin saanut jotaina aikaan!

Olen pitkään haaveillut virkkaavani n.s. Isoäidin neliöistä peiton. Ja nyt olen sen tehnyt!

Ostin alennuslankaa Novita wool tummansinistä ja valkoista ja virkkasin oman muistin mukaisia
neliöitä.
Eivät ehkä ole oikeita Isoäidin neliöitä, mutta eipä sillä väliä.
Yllättävän nopeasti sain peiton tehtyä. Neliöitä on mukava virkata, ne valmistuvat nopeasti ja työ on niin pieni, että sen voi ottaa mukaansa minne vain.
Muutamia neliöitä virkkasin terv.keskuksen labrassa odottaessani omaa vuoroani. Siellä labrassa kun on tullut vierailtua viime aikoina aika tiiviisti.
Olen joutunut käymään labrassa tosiaan tiiviisti kun INR-arvoa ollaan yritetty saada n.s. hoitotasolle, että saataisiin verenohennuslääke Marevan:n annostus vakaaksi.

Antibioottikuuri tehosi tosi nopeasti ja yskä loppui samantien ja kuume laski pois.
Nyt on enää väsymystä, mutta se on todennäköisesti sitä tuttua Fibron aiheuttamaa ainakin pääasiallisesti.

No niin se siitä!

Peitosta vielä:
Virkkasin 6 neliötä valmiiksi ja ompelin ne kiinni toisiinsa pitkäksi pötköksi. Ja pötkön ompelin kiinni pitkästä sivusta edelliseen pötköön kiinni.

Eli samalla kun virkkaa neliöitä niin kannattaa ommella neliöt kiinni toisiinsa samantien. On kannustavaa nähdä peiton valmistuvan sitä mukaa kun neliöitä valmistuu.

Perhana kun harmittaa, että se kauan luvattu lämmin jakso kutistui yhdeksi aurinkoiseksi ja lämpimäksi päiväksi!
Olen kuitenkin sitkeästi istuttanut parvekkeelle orvokkeja ja yhden uuden kärhönkin ja sen pienen kärhön, jossa on niitä uusia alkuja, istutin isompaan ruukkuun.

Olen niin iloinen kun te ystävät jaksatte lukea näitä sekaviakin juttujani. Vaikka ette juuri kommentoikaan niitä, niin silti tuntuu mukavalta kun laskurissa numerot lisääntyvät vinhaa vauhtia.
Se lämmittää vanhan sydäntä kun on niin paljon ystäviä!

Hyvää alkanutta viikkoa teille ystävät!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Parempi


















päivä tänään.
Kuume on laskenut ja vatsakin tuntuu rauhoittuneen. Yskää vielä on mutta sehän on aina vähän pitkäkestoisempaa, ainakin mulla.

On se vaan kumma kuinka aurinkoinen sää saa heti paremmalle tuulelle ja on paljon virkeämpi olo.

Otin kuvan ensimmäisistä parvekeorvokeistani ja sen kuvan myötä toivotan teille kaikille

OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Sairastamista



tuntuu olevan koko elo tällä hetkellä.
Silloin kolmisen viikkoa sitten kun olin sairaalassa tämän keuhkoveritulpan takia, niin onnistuin saamaan itselleni sairaalassa jylläävän vatsataudin.
Eli oikein rajun sellaisen. Siihen liittyi myös kuumeilua.
No se meni onneksi ohi parissa päivässä.
Mutta.......nyt on tullut joku vatsapöpö uudelleen. Muutaman päivän on vatsa ollut kuin ilmapallo ja vatsassa myllertää ja kouristaa kipeästi.
Kaiken huipuksi eilen nousi kuume. Ja myös yskittää koko ajan.
En nyt sitten tiedä onko kyseessä kuumeinen vatsatauti+ yskä vai joku kuumeinen keuhkopöpö + vatsatauti.
No oli niin tai näin, suututtaa vietävästi!
Mua todella ottaa päähän tää jatkuva sairastaminen. Koko ajan tulee jotain uutta entisten lisäksi.
Huumori alkaa pettää.

Ainoa asia mikä vähän tuo lohtua, on se että Pääsiäiseksi on luvattu kaunista ja lämmintä säätä.
Eli jospa vihdoinkin parvekekausi pääsisi alkuun.

Olen silmä tarkkana yrittänyt tihrustaa kärhöruukkuuni, josko sieltä jotain vihreätä alkaisi pilkistää. Mutta isossa kolme kärhöä sisältävässä ruukussa ei näy merkkiäkään kasvukauden alkamisesta.
Sen sijaan melko pieneen ruukkuun (kärhöjen mittakaavassa) istuttamassani kärhössä on jo aivan selviä pikkuruisia alkuja.
Ja meinasin vielä heittää tämän kärhön menemään kun ajattelin ettei se ainakaan pärjää talven yli niin pienessä ruukussa.

Kuva on viime kesältä kun Omoshiro-kärhö oli juuri aloittanut kukintansa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Siivosin

tänään parveketta. Olen niin perhanan malttamaton enkä malta odottaa, että kevät ehtisi vielä
vähän pitemmälle.
Rupesin heittämään isoon jätesäkkiin vanhoja viimekesäisiä muratteja, mulla on aina kesäisin paljon muratteja vielä talven yli parvekkeella. Muratit säilyttävät vihreytensä talven yli vaikka kastelun lopettaa jo syksyllä.

No nyt kuitenkin niiden oli aika mennä roskiin.

Arvatkaa mikä valtava multa/hiekkapilvi pöllähti ruukuista kun kaadoin niitä jätesäkkiin.
No tietysti vedin sen kaiken pölisevän pilven keuhkoihini ja sain kamalia yskänpuuskia. Lopulta tuli jo verenmaku suuhun!
Pelästyinpä "pikkuisen" mitä hallaa mahdoin tehdä muutenkin sairaille keuhkoilleni.
Olis pitänyt odottaa että Pekka tulee töistä kotiin ja tekee homman mun puolestani.
Mutta kun olen tällainen hätähousu että kaikki pitää tapahtua heti, mieluiten jo eilen!

Pelargonioitakin jo olen ehtinyt ostella muutamia, vaikkei niitä voi vielä pitkään aikaan laittaa edes lasitetulle parvekkeelle (pitää olla +15 astetta lämpöä).
Mutta muutamia orvokkejakin olen ostanut samoin niitä rakkaita muratteja ja orvokit ja muratit voi kyllä jo laittaa koko päiväksi partsille, yöksi pitää vielä nostaa sisälle kun on pakkasia.

Tänään laitoin myös siemeniä itämään. Krassia, Ruusupapua (valkoista!) ym.

Viikonloppuna aiomme kyllä siivota kokonaan parvekkeen, vaikka tulis minkälainen takatalvi!

Tässä kuvassa näkyy osa viime kevään orvokeista ja murateista!