perjantai 29. toukokuuta 2009

Askartelua

















Sukulaistyttö pääsee ylioppilaaksi ja tein tällaiset lahjat hänelle.
Laukussa on pitkä nyörihihna ja nepparikiinnitys.



Kaulakorussa on isovanhempien kuvat.















Olen itse ihastunut tähän Vintage-tyyliin, jolla tein kortin. Netistä saa tulostettua
kauniita vintegekuvia, joita hyödynnän paljon koruissa ja korteissa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Ippu on pipi

















Nimittäin koiramme Iris, eli tuttavallisemmin Ippu.
Pitemmän aikaa jo ihmettelin kun mielestäni hän on ollut tavallista väsyneempi ja alavireisempi ja olen sitä sanonut miehelleni monta kertaa mutta hänhän on mies eli: "Ei sillä mikään ole, sä vaan luulet taas ja se on vaan sitä juoksun jälkeistä väsymystä ym ym.
No minähän en antanut periksi ja lopulta Pekkakin suostui siihen että viemme Ipun eläinlääkäriin.
Tutkimuksissa löytyi virtsarakon tulehdus ja emättimen tulehdus ja MAHDOLLISESTI alkava kohtutulehdus.
No sehän on vakava sairaus, joka voi hoitamattomana olla hengenvaarallinen.
No Ippu on nyt antibioottikuurilla ja TARKKAILUSSAMME että huononeeko yleiskunto ja juoko koira vettä reippaasti.
Nämä em oireet ovat selviä viitteitä kohtutulehduksesta.

No nyt ainakin yleiskunto on ok eikä veden "juopottelua" ole havaittavissa.

No summa summarum.......Mitä taas opimme?
Kun mamma sanoo, että koira (tai joku perheenjäsen) ei ole kunnossa, kannattaa uskoa:)
Yleensä mamma on ollut oikeassa!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Yllätyksiä

riittää tässä maailmassa!
Olimme aamulla matkalla Nurmijärvelle kun ....naps.....ja klonks....
Autostamme napsahti kaasupolkimen jousi poikki!
No ei muuta kuin auto tien sivuun, hätävilkut päälle ja varoituskolmio tien pieleen.

Paikalle saapuu teiden ritari punaisella pakettiautolla ja kysyy voiko auttaa?

No vikaa ei paikan päällä tietenkään voinut korjata, emme olisi sitä uskaltaneetkaan,
vaan hinausauto paikalle ja auto korjaamon parkkipaikalle.
Tämä maanteiden ritari toi minut kirppistavaroineni kotiovelleni eikä edes huolinut
bensarahaa korvaukseksi!

Pekka jäi odottamaan hinausautoa ja pääsi sen kyydissä korjaamolle ja siitä junalla
kotiin.
Eli Wanilla Rosen kirppis jäi kokematta mutta ensi kerralla sitten.

On ilo huomata, että tänä nykyisenä "Itte minä, sano sianpaskakin mättäällä"-aikanakin
löytyy näitä auttamishaluisa ihmisiä!

lauantai 16. toukokuuta 2009

Tervehdys

pitkästä aikaa!
En ole ehtinyt kirjoitella kuulumisiani kun olen askarrellut kaikenlaista ja tehnyt käsitöitä ym.
Vointini on ollut melko hyvä. Fibrokipuja on jonkin verran mutta hengenahdistus on onneksi rauhoittunut.
Toki vielä rasituksessa puuskutan kuin höyryveturi mutta levossa ei enää hengenahdistusta tunnu.
Menen huomenna Nurmijärvelle Wanilla Rose-myymälän pihakirppikselle myymään.
Mulla on kertynyt kaikenlaista sisustuskamaa aivan liikaa ja nyt on oiva tilaisuus mun päästä niistä eroon ja jonkun toisen saada itselleen jotain kivaa kotiin :)


















Olen askarrellut näitä rintaneuloja vanhoista Vintage-kuvista jotka olen leikannut ja kiinnittänyt
Tim Holtz:n fragmenteihin Glossy accent:lla ja taakse neulatarra. Osan kuvista olen kiinnittänyt kartonkialustaan liimalla ja reunoihin olen kiinnittänyt joko hopeanauhaa tai pronssinauhaa ja päälle lasin tilalle Glossy Accentia.




Toisessa kuvassa on äitienpäivälahjaksi mieheltäni saatu komea Dahlia.
Sen kera toivotan kaikille hyvää viikonloppua!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Parveke


Tuntuu että koko ajan laitan vaan pelkkiä parvekekuvia tänne :)
Mutta kun se on mulle kesämökki, askartelutila, lukusali ja mitähän vielä!


Vointini on ollut suht hyvä. Välillä kun sää vaihtelee, on fibrokipujakin enemmän. Mutta kun tietää, että ne kuuluvat asiaan, ei hermostu.
Lähden kohta hakemaan nuorinta tytärtäni koululta ja käyn samalla vielä täydentämässä askartelutarvikevarastoani. Tytär tulee kaverinsa kanssa meille tekemään lahjaa yhteiselle ystävälle.
Tuntuu mukavalta kun voi auttaa toisia. Vanhimmalle tyttärelleni olen tehnyt syntymäpäivälahjoja Hänellä on synttärit 17.5. Ja on mukava antaa jotain itsetehtyä. Tiedän, että hän arvostaa sellaista.

17.5. olen menossa Nurmijärvelle Wanilla Rose- myymälän pihakirppikselle myymään. Ihanaa kun onnistuin vielä saamaan paikan. Ne ovat kovasti varattuja. Toivottavasti sää suosii tapahtumaa.