tiistai 30. kesäkuuta 2009

Terveiset Riikasta

Oli ihana matka!
Alkupäivät olivat pilvisiä ja viileitä. Onneksi pakkasin mukaan myös farkut ja villatakin. Ne olivat tarpeen kun kiertelimme Riikan Wanhaa kaupunkia.
Onneksi sentään sunnuntaina pilvet väistyivät ja saimme herätä ihanaan auringonpaisteeseen!
Riikassa ja varsinkin Latvian maaseudulla oli jotenkin ristiriitainen olo. Tuli suorastaan paha mieli kun katseli bussin ikkunoista maaseudun taloja. Todella ränsistynyttä ja ankeaa. Talot olivat sen näköisiä, että pysyvät pystyssä teipin ja liiman avulla. Mutta useimpien talojen pihat ja puutarhat olivat hienosti hoidettuja ja pihalla seisoi joko Volvo, Bemari tai hieno citymaasturi!
Sama juttu Riikan kerrostalojen kanssa.
Kun ajelimme ratikoilla keskustan ulkopuolella, muuttuivat maisemat todella ankeiksi.
Kerrostalot olivat kamalassa kunnossa. Mutta jälleen näkyi paljon kukkia ikkunoilla ja parvekkeilla ja parkkipaikoilla tönöttivät taas hienot autot.
Ovat kuulemma oppaan mukaan n. 80% leasing-autoja, eivät omistuksessa.
Muutenkin kyllä Latvian huono taloudellinen tilanne näkyi joka puolella.

Mutta kaikilla ei suinkaan mene huonosti. Riikan esikaupunkialueilla näkyi uskomattoman upeita, suorastaan linnamaisia taloja suurine puutarhoineen ym.
Mutta ne ovatkin kuulemma venäläisten omistuksessa!






















Kuvassa olen juuri löytänyt lankakaupan, jota kartan avulla etsin vanhassa kaupungissa. Langat olivat tosi edullisia ja oli vaikeaa hillitä itseään, ettei haalinut "puolta kauppaa" mukaansa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Korjaus

Anteeksi kömmähdykseni!
Kutistemuovikirja on ostettu Sinellistä! Ei Hobboks:sta!!!! Pahoittelen.
Kirjasen nimi on"Shrink Art with rubber stamps"

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Koruja

Innostuin taas uudelleen tekemään koruja kutistemuovista. Ostin nimittäin Hobboks;sta kirjan, jossa on upeita kutistemuovista tehtyjä koruja, rasioita ym.
Kuvat eivät valitettavasti ole parhaita mahdollisia mutta toivottavasti niistä saa tolkkua.



















Kaulakorujen ja rannekorujen perhoset on tehty leimaamalla perhosen kuva Stazon-leimasinvärillä (pysyy parhaiten kutistemuovissa) joko läpikuultavalle kutistemuoville tai santapaperilla hiotulle kirkkaalle kutistemuoville ja värittämällä ne chalkkiväreillä.




















Ylemmän rannekorun kutistemuovipalat on muotoiltu kuperiksi laittamalla ne heti kuumennuksen jälkeen puisen ison pallon päälle.
Kokeilin rannekorujen tekemistä ensimmäistä kertaa kirjan ohjeiden innostamana ja ilokseni palojen "kupertaminen"onnistui ihan hyvin kunhan tajusin painaa palaa palloa vasten taitetulla talouspaperipalalla enkä paljain sormin :)

Ylihuomenna lähdemme Pekan kanssa Riikaan. Olemme olleet vastaavalla reissulla aiemminkin n.10 vuotta sitten.
Mennään ensin laivalla Tallinnaan ja sieltä bussilla Riikaan, jossa meitä odottaa uusi ja kuvien perusteella varsin tyylikkään oloinen hotelli.
Olemme perillä 3 vrk ja palaamme maanantaina.
Riika on kyllä lempinimensä veroinen "Baltian Pariisi". Todella kaunis kaupunki ja vanha kaupunki varsinkin on upea. Vanhoja taloja on kauniisti restauroitu ja puistoja ym kaunista katsottavaa riittää.
Sääennuste peijakas vaan muuttui äkkiä aurinkoisesta pilviseksi ja sateiseksi. Toivotaan, että se ehtisi muuttua vielä takaisin aurinkoiseksi!

torstai 18. kesäkuuta 2009

ATC-rykäisy























Tein tällaiset atc-kortit eilen.
Tykkään kovasti tehdä näitä kortteja. Jotenkin näiden valmiisiin korttipohjiin tehtävien korttien kanssa on hauska askarrella.
Jotenkin atc-korttien suhteen mielikuvitus lentää paremmin kuin tavallisten korttien. Syytä en tiedä! (ja tämä on vain minun kokemukseni)
Edellisistä atc-korteista on kulunut pitkä aika ja yhtäkkiä innostuin taas. Lieneekö syynä se, että ostin HOBBOKS:n alennusmyynnistä kirjan, jossa on hyviä ideoita.
Menkääs kaikki pääkaupunkiseudun käsityöläiset kipin kapin Hobboksiin (Eteläespalta noustaan vähän matkaa Kasarmikadun mäkeä ylös). Siellä on hyvät alennukset neulonta-, virkkaus-, askartelu-, ym kirjoista.
Se on kiva kauppa muutenkin. Siellä voi rauhassa tutkia kirjoja sohvalla istuskellen ja kupin kaffetta nauttien.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Terveiset Tampereelta!

Reissu oli mukava!
Asuimme Scandic-hotellissa aivan asemarakennusta vastapäätä. Ihan mukava hotelli. Pekka oli kuvaamassa TUL:n liittojuhlaa ja minä olin "siipiveikkona".
Sään suhteen kävi hyvä tsäkä. Koko lauantaiaamupäivän ja iltapäivää n 16.00 asti oli pilvistä ja sateenuhka todellinen. Mutta n 16 jälkeen yhtäkkiä taivas kirkastui ja koko illan siitä lähtien oli aurinkoista.
Mahtoivat juhlien järjestäjät olla riemuisssaan!
Juhla alkoi lauantaina nimittäin juhlakulkueella Tampereen torilta Ratinan stadionille. Mukana marssilla oli tuhansia esiintyjiä ja muuta porukkaa, myös pieniä lapsia kesäisissä esiintymisasuissa.
Olis ollut varmaan kurjaa jos marssin ja esitysten aikana olisi satanut kaatamalla.
No....nyt ollaan onnellisesti kotona ja paluu arkeen on edessä.
Parin viikon päässä odottaa Riikan matka. Ihanaa!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Särkee......prkl

Perhana tätä koleutta ja kosteutta!
Koko ajan jomottaa ja särkee! Sormia, polvia, selkää ym ym. Pää ja vatsa taitavat olla ainoat paikat mitkä eivät jomota koko ajan. Kiitos nyt siitäkin vähästä.
Ja tätä fibromyalgiaahan tästä on kiittäminen.
Kuvassa näkyy in english mitä ihanuuksia tämä tauti meille kantajilleen suo.




















Perhana jos tästä kesästä tulee viime kesän kaltainen!
No....onneksi ollaan vasta kesän alkupuolella, ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Ipun eli Iriskoiramme ruokavalio meni uusiksi! Antibioottikuuri auttoi pissatulehdukseen, mutta virtsakiteitä oli vieläkin joten ruoka muuttui virtsan kiteitä ehkäiseväksi. Olkaamme onnellisia jos asia korjaantuu näinkin helposti :)
Virtsakiteet ovat kuulemma kääpiösnautsereiden rotusairaus eli tyypillinen vaiva siis juuri käppänöille.

Harmi, että näillä rotukoirilla tuntuu olevan kaikenlaisia rodulle tyypillisiä sairauksia.
Edellinen koiramme Lupus oli Cavalier king Charlesin spanieli ja sairastui selkäytimen ja selkärangan sekä aivojen sairauteen (sairauden nimeä en muista mutta se oli jonkun miehen mukaan nimetty) joka aiheutti Lupukselle kipuja ja takajalkojen halvausoireita. Melko nopeasti taudin toteamisen jälkeen jouduinkin viemään Lupan nukutettavaksi ikiuneen :(
Hiljattain kuulimme toisestakin cavalierista, joka jouduttiin myös lopettamaan vastaavanlaisen sairauden takia.
Ollaanko näitä ihmisen parhaita ystäviä jalostettu jo liikaa (monet ovat sitä mieltä) ja näin aikaansaatu harmillisia ja surullisiakin sairauksia!


















Lähdemme Pekan kanssa viikonlopuksi Tampereelle. Pekka menee tekemään jotain työhommia ja minä menen "siipeilemään".
Kiva homma!
Tykkään Tampereesta kovasti. Se on Hesan jälkeen kivoin kaupunki mitä tiedän.
Koska viivymme peräti 2 vrk, ehdin rauhassa kierrellä Tampereen kaupoissa ja muutenkin nauttia kivasta kaupungista.
Tekee hyvää kaiken kolotuksen ja alavireisyyden jälkeen päästä tuulettumaan.
Voi kunpa sää suosisi reissuamme!