Innostuinpa minäkin kokeilemaan tätä "Tea light card" -ohjetta. Teknisesti yllättävän helppo kiitos selkeiden ohjeiden mutta samalla yllättävän työläs ja aikaavievä!
En ole oikein tyytyväinen tähän tuotokseeni mutta ensi kerralla tiedän paremmin kuinka kannattaa tehdä ja mitä kannattaa varoa.
Ohje löytyy StampArtic:sta
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
tiistai 28. syyskuuta 2010
Onko muilla ongelmia?
Nimittäin tietokoneessaan?
Meillä kone on toiminut hitaasti kuin hidastetussa elokuvassa. En meinaa välillä päästä lainkaan Blogspot:iin ja jos pääsen niin hurrrjan hitaasti.
Meillä kone on toiminut hitaasti kuin hidastetussa elokuvassa. En meinaa välillä päästä lainkaan Blogspot:iin ja jos pääsen niin hurrrjan hitaasti.
Toinen LOTV:n leimasin
Tässä kortissa olen myös käyttänyt LOTV:n uutta joululeimasinta. Tämän olen värittänyt akvarelliväreillä
Simon Says
Tähän Simon Says -haasteeseen olen käyttänyt uutta Lili of the Valley:n leimasintani. Nämä joululeimasimet ovat aivan ihania, joskin niiden värittäminen on pikkutarkkaa työtä. Väritykseen olen käyttänyt taas Copicseja.
Here's my card to the Simon Says Challenge.
Here's my card to the Simon Says Challenge.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Tietoa tarranapeista (Magnolia- taitekortissa käyttämiäni)
Hilkalle , joka kyseli tarranappien ostopaikoista ja muillekin asiasta kiinnostuneille tiedoksi että tarranappeja. oikealta nimitykseltään "Takiaistarrapalat" saa esim Sinellin nettimyynnistä. Kysyin äsken asiaa Sinellistä ja sieltä kerrottiin, että Takiaistarrapaloja saa siis heidän nettimyynnistään koodilla 130065.
Pakkauksessa on 36 kpl ja hinta on 4,95
Pakkauksessa on 36 kpl ja hinta on 4,95
lauantai 25. syyskuuta 2010
Magnolia-taitekortti.
Halusin kokeilla tällaista 3-osaista korttia. Oon joissain blogeissa nähnyt aivan upeita tällaisia useammasta osasta koostuvia kortteja. Kirsikka Tilda on väritetty Copics:lla ja ProMarkereilla samoin myös Tildan taustaympyrässä on käytetty molempia.
Nuo sydänsivun reunat on väritetty Distress ink:llä "Vintage photo". Ja kiekurat on tehty värittämällä leimasinta osa kerrallaan ruskealla Stazon:lla.
Ostin Järvenpään Taitaville-myymälästä noita tarranappeja joilla tällaiset kortit on helppo sulkea. Pakkauksessa on molemmanpuoleiset tarrat ja ne on helppo kiinnittää korttiin valmiilla liimapinnalla.
Päivänsankarin nimi on tarkoitus kirjoittaa tuohon kukan alla olevaan nimikylttiin. Onnittelijoiden nimet voi kirjoittaa tuohon tagiin.

perjantai 24. syyskuuta 2010
Valkoista....valkoista....valkoista
Tässä ystävämme Antoinette taas liihottelee luistimillaan. Antoinette on "Kraftin'Kimmie Stamps"-sarjan leimasin.
Leimakuva on väritetty ProMarkereilla ja kimalleliimaa ovat nuo turkisreunukset. Lumihiutaleet on leikattu Paperellasta hankitulla kuvioleikkurilla.
Osallistun tällä kortilla kahteen haasteeseen:
I love ProMarkers #33 ja
Colour Create Challenge #54
This is my card to the I love ProMarkers #33 -challenge
and Colour Create Challenge #54

torstai 23. syyskuuta 2010
Just Magnolia #73
Pitsiä, pitsiä ,pitsiä -siinä ihana tehtävä Just Magnolia #73 -haasteessa. No mikäs siinä, tykkään kovasti käyttää pitsejä korteissani.
Lace, lace, lace!
I just love to use them in my cards. So this is my attempt to the Just Magnolia #73 -challenge.
Lace, lace, lace!
I just love to use them in my cards. So this is my attempt to the Just Magnolia #73 -challenge.
Passion for ProMarkers #70
Itsetehdyt kukat oli tämänkertaisen Passion For Promarkers #70 -haasteen tehtävänä. Ja niitähän sitten tuli tehtyä :).
Leimakuva on Penny Johnsonin ja hankittu Paperellasta. Ja tällä kertaa siis väritetty ProMarkereilla.
This is my card to the Passion for ProMarkers #70 -challenge
Leimakuva on Penny Johnsonin ja hankittu Paperellasta. Ja tällä kertaa siis väritetty ProMarkereilla.
This is my card to the Passion for ProMarkers #70 -challenge
tiistai 21. syyskuuta 2010
Sienikeiju
Tämä "Sienikeiju" on Sweet Pea Stamps:n leimasin ja hankittu Purppurataivaasta. Kuva on väritetty Copics:lla. Olen aivan hulluna näihin Copicseihin. Niillä värittäminen on helppoa, värit leviävät tasaisesti. Tykkään näistä enemmän kuin Pro Markereista mm juuri tuon tasaisen jäljen takia. Mutta näitä ja Pro Markereita voi myös käyttää yhdessä, molemmathan ovat liuotinpohjaisia. You Tube:sta löytyy runsaasti ohjeita Copics:lla värittämisestä (esim "colouring with Copics").
Copicseja myy mm Helsingissä Tempera.
Kukkakartonki taustalla on Basic Greyn "Green at heart" -lehtiöstä.
Olen nähnyt monissa ulkomaisten tekijöiden korteissa onnittelutekstin laitettavan näin koholleen. Se näyttäisi pysyvän kiinni kun laittaa molempiin päihin palat kaksipuoleista teippiä.
Osallistun tällä kortilla myös A Spoonfull of Sugar #122 -haasteeseen.
This is my attempt to the A Spoonfull of Sugar#122 -challenge

maanantai 20. syyskuuta 2010
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Magnolia Stamp Lovers
Halloween se on tämänkin Magnolia Stamp Lovers -haasteen aiheena. Varsinaista Halloween- hahmoista Magnolia leimasinta ei mulla ole, joten tämä luutatyttö sai kelvata. Kissan olen piirtänyt ensin valk kartongille ja maalannut sen mustaksi ja leikannut irti. Aiheeseen sopivaa kartonkia löysin varastostani, en tosin muista minkä merkkinen tämä kartonki on. Nuo puistattavat (ainakin mua itseäni) hämähäkit on ihan vaan tussilla piirretty. Tuo ihana oranssi, syksyn lehtiä kuvaava paperi on Sinooperista.
Leimakuva on jälleen väritetty Copics:lla.
This is my entry to the Magnolia Stamp Lovers Halloween Challenge
Leimakuva on jälleen väritetty Copics:lla.
This is my entry to the Magnolia Stamp Lovers Halloween Challenge
lauantai 18. syyskuuta 2010
Antoinette
Tämä luistimilla liihoitteleva kaunokainen on hankittu Paperinauhasta ja hän on Kraft'n Kimmie Stamps- tuoteperhettä. Hänen nimensä on hienosti Antoinette.
Leimakuva on väritetty Copics. lla ja puvun"turkiskohdat" on tehty sirottelemalla valkoista kiiltohilettä liiman päälle.
Valkoiset koukerot kuten myös ylä -ja alareunan lumihiutalenauhat ovat ääriviivatarroja.
Kuviopaperin ylä- ja alareunaan olen leikannut valkoisesta kartongista Fiskars:n boordileikkurilla pitsit.

perjantai 17. syyskuuta 2010
Happy Halloween!
Kohtahan se on taas "Trick or treat" eli "Karkki vai kepponen" -aika taas käsillä.
Tässäpä siis aiheeseen sopiva kortti :)
"Haunted house" -leimasin on merkkiä Kraftin' Kimmie Stamps ja hankittu Paperinauhasta samoin kuin tuo muhkea kurpitsakin. Leimakuvat on väritetty Copics:lla
Tässäpä siis aiheeseen sopiva kortti :)
"Haunted house" -leimasin on merkkiä Kraftin' Kimmie Stamps ja hankittu Paperinauhasta samoin kuin tuo muhkea kurpitsakin. Leimakuvat on väritetty Copics:lla
torstai 16. syyskuuta 2010
Stamp Artic
Paperit ovat Tampereen Papruksesta, vihreät kukkakoukerot olen leikannut Sizzix:n stanssilla ja leimakuvan olen värittänyt Distress ink:llä. Tämä on väribingon keskimmäinen pystyrivi.
This is my attempt to the Stamp Artic -challenge. I've chosen that Green-Brown-Purple -line.
This is my attempt to the Stamp Artic -challenge. I've chosen that Green-Brown-Purple -line.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Friday Sketchers #119
Käänsin tämän Friday Sketchers #119 -haastemallin toisinpäin ja tein tuon vinoneliön nauhoilla. Kuviokartonki on Claes Olssonin taiteilijatarvikeosastolta. Leimasinkuva olen värittänyt uusilla Copics- tusseillani
Löysin You Tube:sta videon, jossa neuvotaan Copics:ien käyttöä ja videossa käytetään leimasinvärinä mustaa Mementoa. Mistään askartelukaupasta en löytänyt k.o. leimasinvärityynyä, joten ostin mustan Brilliancen Sinellistä. Sen pitää antaa kuivua rauhassa joitakin minuutteja ennen kuvan värittämistä, jotta se ei leviä.
Tilasin saman tien Heinikasta Mementoa mutta sitä odotellessa käytän tätä Brilliancea.
Sama pätee myös väritettäessa ProMarkereilla!! Stazon- leimasinväriä EI saa käyttää em tussien kanssa koska se leviää ja sotkee tussien kärjet.
Ehdoton tuote Copics:eja käytettäessä on väritön BLENDER! Copics-tusseilla väritettäessä väri helposti menee hieman rajojen yli. Blenderillä saa reunoilta pyyhittyä ylimääräisen värin pois.
Friday Sketchers #119 -challenge

LOTV #64
Lili of the Valley # 64 -haasteessa piti käyttää pojille sopivaa leimasinta. Tämän leimasimen olen hankkinut heiltä aiemmin ja mielestäni se kuvaa hyvin kahta kaverusta herkuttelemassa kekseillä ja maidolla. Ihana kuva!
Kukat olen tehnyt Taitaville -myymälästä ostamallani leikkurilla ja nuo kulmakoristeet tein kokeilumielessä leikkaamalla jämäpaloista kartongin kulman Fiskarsin kulmaleikkurilla.
This is my card to the Lili of the Valley #64 -challenge

Vuorossa jälleen jouluinen kortti
Leimasimen ostin viime Tampereen reissulla Papruksesta. Kukat olen tehnyt myös Papruksesta ostamallani leikkurilla, jonka nimeä en tietenkään muista. Kukkien keskustoihin olen liimannut helmiä ym.
Nuo valkoiset kulmat sekä sahalaitaiset reunukset ja hopeiset rajat ovat eri kaupoista ostamiani ääriviivatarroja.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Magnolia- haaste #24
Tässä Magnolia- haaste #24 kortissa on sekä uutta, että vanhaa. Tämä Magnolia-leimasin on yksi suosikeistani. Sitä olen käyttänyt monesti. Vaaleampi kukallinen kartonki on "vanhaa" Graphic 45- sarjaa ja taitaa olla Sinellistä kotoisin. Neliön muotoinen kukallinen kartonki on Paperellasta tilaamastani uudesta kartonkilehtiöstä ja pitsiympyrä on Tiimarin kakkupapereita.
Siniset ruusut ovat Taitaville- myymälästä ja niiden alla olevat vihreät kukat ovat Sinooperista.
Siniset ruusut ovat Taitaville- myymälästä ja niiden alla olevat vihreät kukat ovat Sinooperista.
torstai 9. syyskuuta 2010
Magnolia- haaste #23
Käytin tässä Magnolia -haaste #23 -kortissa sekä Paperellasta tilaamaani Magnolian Tilda- leimasinta että parin kuukauden takaisesta blogivoitostani peräisin olevaa Magnolian "bussileimasinta". En ole oikein osannut sitä vielä missään hyödyntää mutta tähän se sopi kuin nenä päähän
Iso kukka on tehty Paperinauhasta hankkimallani leikkurilla. Myös vihreiden lehtien leikkuri on Paperinauhasta.
Kuviopaperi, jota tosin ei paljon enää näy :), on .....(yllätys yllätys)..... Paperinauhasta.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Maijun ihania tekeleitä
Maijulla on blogissaan aivan ihanat palkinnot. Käypä kurkkaamassa blogia nimeltä Maijun tekeleitä.
En jostain syystä saanut siirrettyä suoraa linkkiä tähän postaukseen.
En jostain syystä saanut siirrettyä suoraa linkkiä tähän postaukseen.
tiistai 7. syyskuuta 2010
"Material girl"
Osallistun tällä kortilla Cute Card Thursday #128 -haasteeseen.
This is my entry to the Cute Card Thursday #128 -challenge
Aion tämän kortin myötä parantaa tapani ja kertoa korteista vähän enemmän kuin vain sen että mihin haasteeseen se osallistuu!
Eli siis: Tilasin tämän "Lisa Victoria" -leimasimen Purppurataivaasta ja taustapaperi on myös Purppurataivaasta. Olen ihaillut tätä "Keiju kylpee kahvikupissa"- leimakuvaa kauan ja nyt vihdoin hankin sen myös itselleni.
Kukat ovat haasteblogivoitostani parin kuukauden takaa.
Ai niin .....meinasi taas unohtua: Väritin leimakuvan Distress Ink:llä

maanantai 6. syyskuuta 2010
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Penny Black Saturday Challenge #117
Tein eilen tämän Penny Black Saturday Challenge #117 -kortin. Onneksi.......koska tänään muhun on iskenyt joku kamala vatsapöpö! Oksettaa ja vatsaa kouristaa.
Jaksan just laittaa nämä tekstit ja kuvan tänne blogiin ja sitten kutsuu peti!
This is my card to the Penny Black Saturday Challenge #117
Jaksan just laittaa nämä tekstit ja kuvan tänne blogiin ja sitten kutsuu peti!
This is my card to the Penny Black Saturday Challenge #117
torstai 2. syyskuuta 2010
Magnolia -haaste #22
Tämä on Magnolia -haastekorttini mallin mukaan. Ei tainnut oikein valo riittää kun noista vihreistä nauhoista tuli kuvassa melkein mustat.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Simon Says -haaste
Pitsiä ja helmiä -on tämän Simon Says- haasteen aiheena. No niitähän löytyy! Jätin kukat tällä kertaa kokonaan laittamatta kun tuo kuviopaperi on niin värikäs ja täynnä kukkia.
Lace and Pearls is the idea in this Simon Says -challenge. I love both of them!
Lace and Pearls is the idea in this Simon Says -challenge. I love both of them!
EAC -haaste n:o 106
Meinasin ensin tehdä tästä Penny Black- leimasin kortista joulukortin mutta nuo kukat yläreunassa vähän ajatteluttavat, joten laitoin tällaisen tekstin kun nuo hiirulaiset näyttävät vähän viluisilta :)
This is my card to the Everybody Art Challenge #106
This is my card to the Everybody Art Challenge #106
Bloginamuarvonta on suoritettu.......
tänä keskiviikkoaamuna 1.9. mieheni toimiessa Onnettarena.
Ja voittajakortissa luki: LANKALUOLAN MARIKA
Lämpimät onnittelut!!!!!!
Kiitän kaikkia osallistujia ja toivotan teille Hyvää syksyn alkua!!
Lähetätäkö Lankaluolan Marika mulle osoitetietosi niin pistän "namulaatikkosi" postiin pikapikaa.
Laita tiedot vaikka sähköpostiini: merja.kainulainen@gmail.com

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)