keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Konvehtilaatikko n:o 2

Tässäpä olisi sitten seuraava "loota". Ilme muuttuu kyllä täysin kun materiaalit ovat toisen värisiä.
Kokeilin laittaa näitä uuden mittaisia kruunukynttilöitä "säilytykseen" tähän laatikkoon ja mittojen puolesta ainakin sopivat siihen hyvin.
Näissä laatikoissahan tietysti voi jokainen säilyttää mitä vain, esim vaikka tuikkukynttilöitä.
Tällä kertaa en käyttänyt mitään koristeleikkuria tai -saksia reunoihin. Pyöristin ainoastaan kulmat.




Nauhat laitoin kiinni tekemällä reiän kanteen ja pujottamalla nauhan siitä läpi. Solmu vaan päähän joka pitää nauhan paikallaan.
Edellisessä postauksessa on linkki ohjeisiin.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Päpsyn konvehtilaatikko

Riihimäen tapaamisessa Päpsy teki upean laatikon, joka on suunniteltu Fazerin konvehtilaatikoiden mittoihin sopivaksi. Kaikki ihastuimme valtavasti hänen tekemäänsä "prototyyppiin" ja pyysimme häntä laittamaan blogiinsa "Päpsyn luomaa" ohjeet. Niiden mukaan olen tämän koekappaleen tehnyt.
Pari juttua aion muuttaa seuraavaa laatikkoa tehdessäni. Nimittäin boordileikkurilla en osaa tehdä reunuksia niin että kulmamitat osuisivat kohilleen, joten jouduin kulmat leikkaamaan pois, eikä se näytä kovin mukavalta.
Mutta innostuin kovasti tästä ohjeesta, se on loistava lahjaidea. Jos eivät konvehdit syystä tai toisesta sovi viemiseksi niin tähänhän voi pakata vaikka pitkiä kynttilöitä tai mitä tahansa.
Lämmin kiitos Päpsy ohjeesta!







sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Riihimäen tapaamisen kortit

Nämä kolme korttia sain aikaiseksi Riihimäen Kormussa eilen kun oli Karitan järjestämä tapaaminen.




Näissä kahdessa kortissa on uudet Magnolia-leimasimet jotka ostin paikalla olleesta Klemmarikellarista

Ostoksia tuli muutenkin tehtyä tottakai. Kaikenlaista tuli taas hankittua, vaikkei tarttiskaan kuten aina jos paikalla vaan joku myyjä on. No kova kuhina kävi myyntipaikalla koko ajan, joten en ole siis ainoa himoshoppailija.


Paikka oli ihana, vanha Työväentalo. Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli mitä parhain, nauru raikui ja puheensorina kuului tasaisesti koko ajan.

Olin tässä jo perinteeksi muodostuneessa tapaamisessa ensimmäistä kertaa, olin toki kuullut siitä puhuttavan ja tapaamisen saama hyvä palaute on täysin ansaittua. Järjestelyt olivat hienosti hoidettu! Kiitos Karita! Ja paikka soveltui hienosti tällaiseen tapaamiseen.
Ilman muuta aion osallistua tähän toistekin kunhan vain ajankohta on sopiva.

torstai 25. lokakuuta 2012

Tee oma tausta

Näin hauska haaste tällä kertaa It's All about the Vintage & Beauty:ssa.
Eli nyt voit itse "rakentaa" korttiisi taustan haluamallasi tekniikalla.
Tässä ensimmäisessä kortissa olen käyttänyt taustassa punomistekniikkaa, eli olen paperisuikaleita pujotellut ali-yli systeemillä kahdesta eri kuviopaperista.


Kuva on omista varastoistani ja iso kukka on koottu erikokoisista organzaympyröistä, joiden reunat olen sulattanut kynttilänliekissä.

Toisen kortin tausta on tehty samalla tekniikalla ja  leimakuva on sponsorimme Crafty Sentiments:n


Toinen sponsori tässä haasteessa on Crafty Individuals.
Hauskoja hetkiä haasteemme parissa kaikille!

"Make your own scene/backround". That is the issue at It's All About the Vintage & Beauty- challenge.
We have two sponsors: Crafty Individuals and Crafty Sentiments.

Have a nice weekend with our challenge!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tilauskortteja vauvoille

Tämä Lili of the Valley:n leimasin on yksi ehdottomia lemppareitani. Kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Tein pari tilauskorttia, toinen tyttö- ja toinen poikavauvalle. Poikavauvakortin tein jo aiemmin ja siitä taisi olla facebookin puolella kuva.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Seuraava joulukortti ja Geishakortti n:o 2

Michael Powell:n leimasimia on tullut muutamia myös Sinelliin, tosin jollain muulla nimellä mutta tyylistä ajattelin että varmaankin ovat hänen.




Tässä toinen Lili of the Valley:n Geishaleimasimista, jotka hiljattain tilasin. mun mielestä nää on tosi ihania! Taustapaperi on vissiin Magnolian. Oon säästänyt näitä papereita (mulla on näitä2 kpl) enkä ole oikein missään raaskinnut niitä käyttää mutta nyt oli pakko! Ovat kuin tehtyjä näiden Geishojen taustalle.
Tästäkin arkista jouduin leikkaamaan n sentin verran sivuilta pois kun paperiarkissa on ne perhanan ruskistetut reunat! Kortin tekijöille ovat hankalia kun kortin taustapaperissa on yksi sivu ruskea muut puhtaita. No tottakai nekin voisi ruskistaa mutta mulla ei edes oo samansävyistä ruskeaa väriä ja valmiit ruskistukset on jotenkin levähtäneitä, eivät siistejä.
No se siitä motkotuksesta!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Eilisellä kurssilla Amaliassa

Olipa antoisa ja mukava kurssi eilen Amaliassa! Minna/Emmo antoi hyviä ohjeita ja vinkkejä skräppäyksen sommitteluista. Jokainen toteutti illan aikana yhden skräppisivun. Osa oli aiemminkin skräppäillyt ja osalle kokemus oli ihan uusi (ainakin omien sanojensa mukaan).


Tässä Tarja ja ensikertalaiseksi itsensä esitellyt kurssilainen, jonka nimi valitettavasti meni multa ohi (pahoittelut siitä)


Tässä kuvassa Minna/Emmo ohjaa Sirpaa ja Merviä.


Hyvät ystävät Mervi ja Sirpa


Tässä oma tuotokseni. Kuvassa olen isäni kanssa Helsingissä Paavalin kirkon edustalla vappuna v.1955 tai 1956.
Tulin kurssille juuri oppimaan tiivistystä ja tyhjän tilan "jättämistä rauhaan" turhilta härpäkkeiltä ja siihen sain Emmolta hyviä vinkkejä.
Hyvällä tiellä ollaan mutta vielä on kehitettävää juuri tuon tyhjän tilan jättämisen ja kerroksellisuuden kanssa.


Kuvassa Tarja ( toivottavasti nimi on oikein) esittelee omaa upeaa työtään. Ainakin  gessopesua tuli harjoiteltua kuten paperista huomaa.

Kiitos Minnalle ja Miralle hyvästä ja opettavasiesta kurssista ja muille kurssilaisille kiitokset mukavasta seurasta!
Nähdään taas!!

torstai 18. lokakuuta 2012

Joulukortti

Tilasin pari uutta Magnolia-leimasinta jotka sopivat joulukortteihin. Tässä niistä ensimmäinen.
Yritän ehtiä tekemään mahdollisimman paljon näitä joulukortteja että on sitten myytävää kun Joulumarkkinat Tikkurilassa alkavat.
Miten sitä tuntuu nykyään ettei ehdi mitään?  No oma vikahan se on kun ei osaa priorisoida tekemisiään! Höh, mä inhosin töissä ollessani tuota "prioirisointi"-sanaa ja nyt käytän sitä itse eläkkeellä! Yäk!


perjantai 12. lokakuuta 2012

Maalaismarkkinoilla

Tässä pari kuvaa Tikkurilan maalaismarkkinoilta viime viikonlopulta.

Joulun alla odottaakin oikea varsinainen rykäisy. Tikkurilan Joulumarkkinoilla pitäisi jaksaa myyntihommia peräti 9 päivää!!
Täytyy toivoa ettei olisi kovia pakkasia vielä eikä varsinkaan kovia tuulia. Vaikka tuossa ollaankin n.s. sisätiloissa se on lämmittämätön ja vetoinen. Pitkänmallinen aula, jonka molemmissa päissä on isot ovet. Siinä käy kova veto jos molemmat ovet sattuvat olemaan auki yhtaikaa.
Juuri tuolla vedolla taitaa olla jonkinmoinen osa tämän hetkisessä selkäkrampissani. Tämän viikon selkä on ollut jumalattoman kipeä ja kävelen kuin vanha mummo kumarassa.

Mutta meillä myyjillä on tosi hyvä henki ja kannustamme ja autamme toisiamme niin että se 9 päivääkin kuluu nopsaan.



Uusia leimasimia

Tilasin Paperinauhasta nämä kaksi Penny Black:n leimasinta ja niillä tehdyt kortit ohessa





Lili of the Valley:llä on julkaistu muutama uusi Japanilaisaiheinen leimasin joista tässä yksi.


Käykääpä kurkkaamassa niitä ihanuuksia heidän sivuiltaan. klik

torstai 11. lokakuuta 2012

Kohokuviointia

käytetään tällä kertaa It's All About The Vintage & Beauty- haasteessa. Olen näissä omissa korteissani käyttänyt taustoihin samaa kohokuviointitaskua. Merkkiä tai valmistajaa en valitettavasti muista.


Tämän kortin leimakuva on sponsorimme My Heart Pieces:n. Tuo iso kukka on itsetehty. Olen purkanut Tiimarista ostetun valkoisen Hortensiakukan osiin ja värjännyt terälehdet Glimmer Mistillä ja kasannut terälehdistä haaraniitillä yhdistämällä uuden kukan. Näitä kukkia on nyt varstossani runsaasti ja eri värisinä.


Tämän toisen kortin kukka ja teksti ovat toisen sponsorimme Clear Dollar Stamps:n. Leikkasin kukan ääriviivoja pitkin ja kohotin sen 3D-tarroilla irti alustasta.

Molempien korttien leimakuvat olen värittänyt Distress Markereilla.

p.s. Muistakaapa samalla osallistua myös kuukausinamuarvontaamme!!

Good Morning everybody!

This time we have a very exiting theme: Embossing . Our spnsors are Clear Dollas Stamps and My Heart Pieces.
Have a nice weekend with our challenge!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pussikortteja

Tein pari pussikorttia lisää. Näitä on kiva tehdä ja ovat vähän vaihtelua perinteisiin. Pussin sisällä on iso tagi, johon voi kirjoittaa joulutervehdyksen.



Tervetuloa myös Riinalle!
 Kiva kun lukijoita tulee lisää! Kohta on 70 täynnä.
Tervetuloa Ani lukijakseni!

Nice to have you as a reader to my blog Brookfies! Welcome!