Uusimmassa ET-lehdessä on kranssiohjeita ja niiden joukossa myös näiden ohje.
Nämä on tehty 3 erilaisesta metallilangasta.Yksi on ihan mustaa, toinen perinteistä harmaata ja kolmas kirkkaan hopeista.
Nämä syntyvät todella nopsaan ja nämä ovat aika monikäyttöisiä.
Nämä voi kiinnittää joko pystyyn kuten kuvissa tai ne voi ripustaa nauhoilla roikkumaan kuten kattokruunut ja noihin "solmukohtiin" voi laittaa roikkumaan mitä tahansa koristeita.
perjantai 30. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
Imagine & Do:n leimakuva
Nämä ovat IHANIA!
Tilasin Heinikasta ja Belles:stä näitä akvarellipaperille painettuja leimakuvia. Väritin tämän kuvan Distress Markereilla. Mukavan tasaisesti väri levittyi tällä paperilla. Monet akvarellipaperit kun tekevät, ainakin minulla, sen että värit jämähtävät suoraan paperiin kiinni ja niiden laveeraaminen on melko mahdotonta.
Pitsineliö on leikattu Martha Stewartin leikkurisetillä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
"Joulukorttitehdas"
Tuolla facebookin puolella joku oli kuvannut korttejaan ja laittoi otsikoksi "Joulukorttitehdas". Siltä täällä meilläkin näyttää :)
Varsinainen tehdas täälläkin on käynnissä. Joulukortteja, tuikkulaatikoita ym syntyy vauhdilla.
Kuvasin tuossa muutaman:
Harmittelen aina ettei kimalle koskaan näy oikein kunnolla näissä kuvissa. Kimallekohdat näyttävät vaan likaisilta. No, mielikuvitusta vaan peliin ja kimalletta kuvittelemaan noihin likakohtiin ;)
Ja eikun jatkamaan..........

torstai 22. marraskuuta 2012
It's All About the Vintage & Beauty
Tämänkertaisen haasteen aiheena on KIMALLUS. Tähän aikaan vuodesta, eli joulukorttien sesonkiaikana, aihe varmastikin on tullut jo tutuksi :)
Sponsoreina ovat Crafty Sentiments. Tässä kortissa olen käyttänyt heiltä saamaani leimakuvaa:
ja My Heart Pieces, jonka leimakuva on tässä kortissa:
Nyt vain sitten mielikuvitus liikkeelle ja kimallusta laittamaan ;)
We have a very interesting challenge this time at the It's All About the Vintage & Beauty: Glittering.
Our sponsors are Crafty Sentiments and My Heart Pieces.
Have a nice weekend!
Hugs Merkku

keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Joulukortteja ilman leimakuvaa tai valokuvaa
Halusin tehdä vaihteeksi tällaiset kortit, joissa ei ole leima- eikä valokuvaa.
Kaikki eivät nimittäin niistä tykkää, olen huomannut. Ostin Sinellistä tuon Timpan ison rosettikukkastanssin. Olisi siellä ollut niitä uusia lumihiutaleen muotoisiakin mutta ajattelin, että näillä on sittenkin ehkä enemmän käyttöä. Lumihiutalemalliset kun mielestäni on niin sidoksissa juuri tähän joulukorttikategoriaan
Ääriviivatarroja tykkään käyttää. Niilä saa kortteihin mielestäni sellaisen viimeistellyn leiman. Ja niitähän kun on nykyään niin monenlaisia.
Sitäpaitsi itse en osaisi noin siististi tuota tekstiä kirjoittaa

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Vintagepläjäys
Nyt pitää vauhdilla tehdä joulukortteja! Tikkurilan joulumarkkinat on ihan pian ja myytävää pitää olla.
Rakastan tehdä vintagekortteja ja mielestäni vintagetyyli sopii joulukortteihin ku nenä päähän.
Tässä pari perinteistä ja yksi pussikortti.
Pussikortit on ihan mun lemppareita, vähän erilaisia ku perinteiset neliöt.
Tässä ensimmäisessä kortissa on kaksi isoa lumihiutaletta, jotka olen leikannut sillä Tallinnasta ostamallani leikkurilla. Niiden yläpuolella on Magnolian stanssilla leikattu iso lumihiutale.
Tuonne pussiin voi sujauttaa siellä jo valmiina olevan tagikortin lisäksi vaikka pienen suklaalevyn tms.

lauantai 17. marraskuuta 2012
Terveisiä Tallinnasta
Toteutin toissapäivänä kauan muhineen suunnitelmani. Uskaltauduin yksin käymään Tallinnan Rocca al Mare- ostoskeskuksessa. Jostain syystä jännitin tuota käyntiä etukäteen. Kokeneemmilta matkailijoilta (askarteluturisteilta :) olin saanut kyllä hyvät ohjeet.
Se olikin yllättävän helppo keikka. Laivan tultua satamaan kävelin kimpsuineni ja kampsuineni terminaalin edessä olevalle bussipysäkille, jossa on isot mainokset ilmaisesta bussikuljetuksesta Rocca al Mareen. Bussimatka kesti n 15-20 minuuttia.
Olin suunnitellut käyväni Hobi & Kunst Galerii- nimisessä askartelukaupassa sekä tutussa Liann Löngad- lankakaupassa.
Molemmat löytyivät helposti 2. kerroksesta (Myymälät ovat vastapäätä toisiaan)
Tuo Kunst & Hobi Galerii on jaettu kahtia, toisella puolella on taide- ja leimailutarvikkeet ym ja toisella puolella koru- ja käsityötarvikkeet.
Ostin sieltä taidepuolelta tuon leimasinsetin ja tuon isokokoisen lumihiutaleleikkurin. Esim tuo leikkuri maksoi vain 9 euroa. Erilaisia leikkureita oli runsaasti.
Kuvassa on myös pari Liann Löngadin merinovillalankakerää, joita ostin useampia kun olivat edullisia ja merinovilla kun on niin ihanan pehmeää että sitä voi tällainen villa-allerginenkin käyttää.
Toiselta puolelta ostin nuo korutarvikkeet, joita myymälässä oli runsaasti ja olivat kyllä edullisia. Ostin sieltäkin muutaman kerän sekoitelankaa. Olen lankahullu ja lempivärinikin taitaa selvitä noista keristä.
Korupuolella on myös kankaita (kirjavia tilkkutöihin tarkoitettuja) sekä monenlaisia ompelutarvikkeita.
Sitten kipinkapin takaisin pysäkille ja bussilla takaisin satamaan, josta suuntasin hotellille. Olen kovasti tykästynyt Central-hotelliin. Se on edullinen rauhallinen ja mutkaton. Huoneet ovat siistejä ja tilavia mutteivät mitään luxustasoa. ainut mahdollinen miinus on se että hotelli ei ole ihan vanhan kaupungin sydämessä vaan hiukka syrjässä. Mutta matkaa hotellilta ei ole kuin ehkä pari sata metriä Virukeskukseen, eli ei missään korvessa kuitenkaan.
Koko seuraava päivä iltaan asti oli vielä aikaa ennen laivan lähtöä takaisin, joten ehdin kierrellä vanhassa kaupungissa. Veta-nimisestä kaupasta ostin kaksi metriä mustaa pellavaa (11,50 e/m) josta teen ehkä laukkuja tai jonkin vaatteen itselleni.
Kun kerran aikaa oli runsaasti päätin käydä vielä uudelleen Rocca al Maressa koska edellinen keikka jäi niin lyhyeksi.
Kävin ostamassa vielä pari korutarvikesettiä ja kiertelin tutustumassa kauppakeskukseen. Ravintolavalikoima on runsas ja jokaiseen makuun löytyy omansa.
Seuraavalla kerralla teen kyllä pelkän päiväristeilyn ja käväisen taas Roccassa, sen ehtii yhden päivän aikana hyvin.
Lopuksi vielä pari kuvaa joista ensimmäinen on ihanalta Katarina Käik- kujalta ja toisessa näkyy paluumatkan "eväät" laivalla.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Lumiaiheen välipostaus
Saimme vielä käyttöömme ihanat Just Some Lines:n leimakuvat ja tein omastani oheisen kortin
Sitä varsinaista, oikeaa lunta odotellessamme käykääpä osallistumassa It's All About Vintage & Beauty:n tämänkertaiseen haasteeseen.
We got some more digistamps to use at this It's All About the Vintage & Beauty- challenge from our sponsor Just Some Lines.

lauantai 10. marraskuuta 2012
Paper Crafting Journey
Hankin hiljattain tämän leimasimen kun se on jotenkin niin ihanan tunnelmallinen ja herkkä. Punatulkkuna minä tuon linnun näen. Tai tuoneeko se jollekin mieleen vanhan joululaulun "Varpunen Jouluaamuna".
Paper Crafting Journey- challenge
Paper Crafting Journey- challenge
Magnolia-haaste # 117
Pitkästä pitkästä aikaa osallistun taas Magnolia-haasteeseen.
Vuodenajaksi valitsin kesän. Toivottavasti kesä ei ollut silloin kovin helteinen kun tuolla Tilda-paralla näyttäisi olevan kovin villaiset sukkahousut ;)
Tämä leimasin on siinä uuden Magnolia-lehden kannessa mukana teipattuna. Aika kiva leimasin minusta!
Taitaa vaan olla enemmänkin juuri talvisiin kortteihin tarkoitettu, ehkä jopa jouluun kun lahja on Tildalla kädessä.
Halusin tosin tehdä välillä jonkun muun, kuin joulukortin.

torstai 8. marraskuuta 2012
Lunta
saisi näkyä korteissanne tämänkertaisessa It's All about the Vintage & Beauty- haasteessa #31.
Täällä pääkaupunkiseudulla sitä tosin ei kyllä näy mutta kortteihin sitä on onneksi helppo lisätä.
Sponsoreina tässä haasteessa toimivat Nauhataivas, joka on antanut käyttöömme ihania nauhoja, pitsejä ym sekä The Paper Shelter ja Just Some Lines, joilta ovat nuo talviset ja ihanat leimakuvat.
Good morning everyone!
We have got a very easy challenge this time at the It's All About Vintage & Beauty- challenge: Snow.
We have also great sponsors Nauhataivas, The Paper Shelter and Just Some Lines.
Have nice moments with our challenge and have a nice weekend!

torstai 1. marraskuuta 2012
Kolmas loota toden sanoo:)
Voi Päpsy minkä teit!!!
Mä hurahdin täysin näihin konvehtilaatikoihin niin etten muuta ehdi tehdä. No, täytyy takoa niin kauan kun inspiraatiota riittää. Nää menee myyntiin Tikkurilan Joulumarkkinoille.
"Pakko" näitä on vielä lisääkin tehdä mutta jos tekis vaikka kortteja välillä.
Tähän väritykseen sopis varmaan Fazerin sinisiä konvehteja sisältävä pakkaus. En vaan oo ehtinyt jostain kummasta syystä ;) kauppaan joten kynttilät kelvatkoon esimerkkisisällöksi.
Ohjeet ja mitat löytyvät täältä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)