"Tyhjä taulu" on tämän "Skräppihetket" haasteen nimi tällä kertaa.
Eli lähdetään liikkeelle aivan vaaleasta yksivärisestä kartongista. Siihen ei saa laittaa valmiita koristeita eikä kuviopapereita/kartonkeja.
Tässä omassa dt-työssäni pohjana on ihan valkoinen kartonki, johon olen suihkinut 3:lla erivärisellä suihkeella maskin läpi.
Samoilla väreillä, mutta voimakkaammin suihkin toiselle valkoiselle kartongille, josta revin erimittaisia paloja ja suikaleita ja liimasin ne limittäin/lomittain pohjakartonkiin. Päälle vetelin ristiin/rastiin maalarinteippisuikaleita.
Sitten leimasin erilaisia kuvioita mustalla leimasinvärillä (vedenkestävä) ja piirsin lyijykynällä kuvioita ja liiduilla ympyröitä. Sitten valokuva paikalleen ja lopuksi muutamia paperiympyröistä tekemiäni spiraalikukkia. Valmis!
Kuvassa on äitini (ruudullinen mekko) nuorena neitokaisena ystäviensä ympäröimänä.
torstai 28. helmikuuta 2013
It's All About the Vintage & Beauty- haasteen dt-kortit
Tällä kertaan vuorossa ovat ATC-kortit. Jonkin verran aikoinaan tuli noita keräilykortteja tehtyä mutta enimmäkseen olen jämähtänyt noihin neliönmallisiin suurempiin kortteihin.
Pitkästä aikaa piti oikein miettiä että minkäs kokoisia ne ATC:t oikein ovatkaan. Tarkemmat tiedot löytyvät It's All About the Vintage & Beauty- haasteen sivulta.
Siinäpä olikin miettimistä että mitä pieniä koristeita löytyisi varastoista. Kun on tottunut ajattelemaan korttien tekoa "suureellisesti" niin nyt piti vaihtaa toiseen äärimmäisyyteen. Hauskaa oli näitä tehdessä :D
Ihana sponsorimme on tällä kertaa kotimainen Paperilohikäärme, joka palkitsee voittajan upealla palkinnolla.
Hauskoja hetkiä ATC-korttien parissa!
We have a very interesting challenge this time at the It's all About the Vintage & Beauty: ATC-cards!
Our sponsor is Paperilohikäärme.
Have a nice weekend!
Hugs Merkku

keskiviikko 27. helmikuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Ihana Finnabairin kurssi
Tässä kuvassa ovat Anna (selin kameraan) ja Sofia, joka oli kurssin järjestäjä.
Taustalla näkyvät Minna (Emmo) ja Elina.
Anna valmistelee uutta vaihetta opetuksessa.
Tässä kuvassa oma työni on värisuihkeita vailla valmis. Kuvassa ovat isovanhempani Hugo ja Alina.
Ja tässä on sivu täysin valmis.
Nuo muovikuplat näyttävät valkoisilta kun niiden alla on liimaa. Liima kuivuu läpinäkyväksi aikanaan.
Olen itse tyytyväinen aikaansaannokseeni. Opin paljon tekniikasta ja kun katsoin Annan työskentelyä oman sivunsa kanssa, huomasin että hän on rohkea sommittelussa ja nimenomaan värien käytössä. Itse arastelin kovasti lopuksi lisättävän mustan suihkeen kanssa mutta ihan turhaan. Se antaa viimeisen silauksen sivulle ja varjostaa ja kehystää kuvaa ja koristeita.
Työvaiheiden järjestys meni ihan uusiksi aiempaan verrattuna ja nyt ymmärrän paremmin mistä Finnabairin upeat työt ovat saaneet ainutlaatuisen ilmeensä.
Mitään uutta Finnabairia ei meistä tai ainakaan minusta tule mutta pääasia onkin että sain uusia ideoita ja nimenomaan rohkeutta omien sivujeni tekemiseen.
Kurssi oli upeasti toteutettu, järjestelyt toimivat hienosti ja porukka todella ystävällistä.
Mieli tekisi kovasti osallistua myöhemminkin Finnabairin kursseille, ovat ne niin upeita kokemuksia.
(Kuvia klikkaamalla näet ne suurempina)

torstai 21. helmikuuta 2013
Vaihteeksi kortti
tuli tehtyä pitkästä aikaa:)
Tilasin Klemmarikellarista näitä ihania Pion Design:n Alma's Sewing Room- papereita ja pakkohan minun oli heti kortti tehdä varsinkin kun löysin ihanan Vintage-kuvan.
Osallistun tällä kortilla Fab'n' Funky- haasteeseen # 158.

maanantai 18. helmikuuta 2013
Pörrön kurssilla
käytiin tällä kertaa läpi värejä ja niiden yhdistämisiä.
Pörrö haastoi meidät kurssilaiset valitsemaan korujen tekoon 3 sellaistä väriä, jota, joita yleensä emme valitsisi. Minun väreikseni tulivat oranssi, turkoosin sininen ja karkkipinkki.
Sitten valitsimme yhden sekoitusvärin,, jonka avulla noista inhokkiväreistä saadaan aikaiseksi ihan siedettäviä.
Halusin kokeilla metalliväriä, joten valitsin kullanvärisen.
Kokeilimme erilaisia sekoitussuhteita, enemmän inhokkiväriä ja vähemmän kultaa tai päinvastoin. Oli kyllä tosi mielenkiintoista nähdä miten värit muuttuivat riippuen sekoitussuhteista.
Huomatkaa Pörrön upea "Urkki"-huppari! Sara muotoilee massasta koruhelmiä.
Emma keskittyy pikkutarkkaan työhönsä.
Tässä Pörrö lajittelee uunista otettuja helmiä kuvausta varten.
Kuvassa Saran helmiä, Pörrön kokeiluja ja Emman sienihelmiä. Väreissä löytyy!
Tässä kuvassa valmiita värikokeilujeni tuloksia. Ihana kullan pehmeys näkyy väreissä selvästi.
Ja tässä valmis lopputulos.
Tein myös Millefiori-tekniikalla kaulakorun. jonka helmiin käytin niitä kullalla pehmennettyjä inhokkivärejä.
Tässä lähikuva helmistä.

perjantai 15. helmikuuta 2013
Toinen tuunattu laatikko haasteeseen
Tein vielä toisenkin laatikon It's all About the Vintage & Beauty- haasteeseen Dt-työnä. Tähän laatikkoon olen käyttänyt nimenomaan tätä haastetta varten Nauhataivaasta saamiani materiaaleja. Ainut, joka on omaa varastoani on tuo ohut musta pitsi, jota kiersin laatikon ympäri että sain ruskean pahvin vähän paremmin peittoon.
Alimmassa kuvassa näkyvät myös helmet, jotka tein Pörrön kurssin innoittamana.
Suosittelen lämpimästi muillekin tätä harrastusta, itse oon hurahtanut siihen täysin! Olen menossa taas Pörrön kurssille sunnuntaina, nyt oppimaan eri värien yhteensopivuutta ym.

torstai 14. helmikuuta 2013
Millefiori
on tämän tekniikan nimi, jossa saadaan aikaiseksi noita kukkia ym helmipallojen päälle.
Kuten varsinkin tuosta alimmasta kuvasta huomaa, ei tekniikka ole mikään helppo nakki.
Kukat ovat vinksallaan sinne ja tänne. No, kai sitä vähitellen oppii tämänkin tekniikan.

Skräppihetket- haaste numero 2
Uusi Skräppihetket- haaste sai huiman vastaanoton teiltä skräppäyksen ystäviltä!
Olemme kaikki siitä todella iloisia ja onnellisia!
Nyt on aika julkistaa Skräppihetket- haaste numero 2. "Villi muoto"
Sponsorina toimii Paperilohikäärme
Oman leiskani olen tehnyt tämänmuotoiselle kartongille, joka on My Mind's Eye:n. Kuvat ovat tammikuussa tekemämme Ruissalon reissun tuotoksia. Vierailimme siellä Kasvitieteellisessä puutarhassa.
Näimme ihania Orkideoja ja onneksi oli kamera mukana.
No niin, mielikuvitus liikkeelle ja skräppäyksen iloista nauttimaan!
Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille!

It's all About the Vintage & Beauty
Uusin It's All About the Vintage & Beauty- haaste kuuluu: "Tuunaa laatikko". Eli laatikko voi olla vanha, uusi tai itse tehty kuinka vain kunhan siinä näkyy persoonallinen kädenjälkesi.
Tämänkertaisina sponsoreina toimivat Nauhataivas sekä Crafty Sentiments.
Tämä laatikko, tai rasia ehkäpä mieluumminkin on ostettu Askartelu Amaliasta. Alunperin ruskeaa Kraft- kartonkia ollut laatikko on päällystetty wanhan kirjan sivuista revityillä suikaleilla, jotka olen kiinnittänyt Decoupage- lakalla. Koristeina on Nauhataivaan pitsi- sekä helminauhoja. Erikoisen tästä rasiasta tekee tuo irrotettava muovikupu jonka sisälle voi laittaa erilaisia pieniä esineitä vinkiksi rasian varsinaisesta sisällöstä.
Mietin pitkään kuinka päällystäisin pyöreän kannen kunnes keksin kakkupaperin, josta leikkasin kuvun kokoisen pyörylän pois.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ teille kaikille!
HAPPY VALENTINES DAY to everyone!
This time at the It's all About the Vintage & Beauty- challenge we want you to "Pimp a box". It can be an old one, new one or selfmade as long as there is something made by yourself.
We have two great sponsors Nauhataivas and Crafty Sentiments.

tiistai 12. helmikuuta 2013
Kolmas uusi LOTV:n leimasin
Tässä on kolmas Lili of the Valleyn leimasin jotka hankin hiljattain.
Osallistun tällä kortilla Sketch Saturday- haasteeseen

sunnuntai 10. helmikuuta 2013
"Massatuotantoa"
Tää vaan jatkuu, eikä loppua näy!
Nimittäin tää massakorujen tekovimma.
Kävin eilen Pörrön luona hakemassa tilaamani kirjan. Pörrö on nimittäin tehnyt aivan mielettömän ihanan kirjan massakoruista.
Edellisenä päivänä intouduin taas tekemään yhden kaulakorun.
Ostin samalla lisää erivärisiä massoja, nauhaa ym.

perjantai 8. helmikuuta 2013
Matka Ipun kanssa
Olen Emmon pitämällä "Voimauttava skräppäys"- kurssilla ja tämä leiska on tehty Matka- haasteeseen.
Sai itse tottakai päättää onko kyseessä jokin tietty ihan matkamatka tai haluaako käsitellä teemaa jostain muusta näkövinkkelistä.
Mietin että mikä olisi sellainen mun omaan elämään vaikuttanut matka ja olisiko se joku ihan tietty yksittäinen matka vai laajentaisinko näkökulmaa?
Valitsin aiheeksi yhteisen 6 vuotta kestäneen matkani koiramme Iriksen kanssa.
Iris on osa suurta elämänmuutostani, joka mulla alkoi jouduttuani rankan työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Sairastuin sekä psyykkisesti että fyysisesti ja onnekseni pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Siinä tilanteessa olisi käynyt helposti niin että jään vain kotiin neljän seinän sisälle voivottelemaan ja eristäydyn muista ihmisistä ja koko maailmasta.
Mutta avukseni tuli Iris, kurtsumanimeltään Ippu, joka oli seuranani täällä kotona, vei ulos lenkille ja toimi muutenkin henkilökohtaisena tukenani.
Tottakai sain tukea myös perheeltäni mutta aikuiset lapseni olivat jo maailmalla ja mieheni päivät töissä joten olisin olut yksin kotona kaikki päivät jos ei Ippua olisi ollut.
Ehkä tästä tilanteesta johtuen, ainakin osittain, Ipusta tuli minulle todella läheinen ja tärkeä osa elämääni.
Tämä leiska kertoo omalta osaltaan syvästä kiitollisuudestani ja kaipauksestani.
Iris sairastui viime vuoden loppupuolella ja jouduimme, suureksi suruksemme päästämään hänet koirien taivaaseen.
Vasemman puoleisessa kuvassa Ippu on juuri tullut meille ja tutustuu tulevaan lenkkeilymaastoonsa.
Toinen kuva on viimeisimpiä Ipusta otettuja. Eli kuvien väliin mahtuu 6 vuotta yhteistä aikaamme.
( kuvia klikkaamalla näet ne tarkemmin)

torstai 7. helmikuuta 2013
LOTV:n leimasin #2
Tässä olisi toinen LOTV:n leimasimista, jotka hankin äskettäin. Tämäkin on mielestäni tosi söpö.
Osallistun tällä tämänkertaiseen P*skarteluhaasteeseen, jossa toivottiin sydämiä.

LOTV:n uusi leimasin #1
Nämä ovat mielestäni tosi ihania nämä "ystävänpäiväleimasimet".
Kukat tein itse kahdella erikokoisella retrokukkaleikkurilla.
Osallistun tällä kortilla Paper Crafting Journey:n haasteeseen

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Massakokeiluja
Massainspiraatio senkun vaan kasvaa!!!
Pitihän sitä vielä kotona jatkaa kurssin jälkeen.
Jämistä ja uusista massapakkauksista tein erilaisia kokeiluja ja tässäpä olisi lopputulokset.

maanantai 4. helmikuuta 2013
Tervetuloa uudet lukijat!
Ilokseni olen huomannut että blogiini on lyhyen ajan sisällä liittynyt uusia lukijoita.
Tervetuloa teille kaikille ja toivottavasti tapaamme täällä blogissa usein!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Pörrön massakurssin satoa
Olin eilen Pörrö Sahlbergin pitämällä massakorukurssilla. Ensi alkuun tuntui että herttileeri, tästä ei tuu mitään! Pastakoneella(pelkään kaikkia koneita aluksi) piti aluksi tehdä ohuita massalevyjä josta sitten lähdettiin itse korujen tekoon. Pörrö samalla näytti ja selitti vaihe vaiheelta mitä ja miten tehdään. Pikkuhiljaa pääsin jyvälle tekniikasta ja suureksi yllätyksekseni sain aikaiseksi ihan ensikertalaiselle kelvollisia tuotteita.
Meitä oli 8 kurssilaista, joista osa oli jo ennestään tuttuja ja osa uusia tuttavuksia. Hauskaa oli ja iloinen puheensorina kuului kun kaikki keskittyivät massan käsittelyyn.
Tässä kuvassa näkyvät mankeloidut massalevyt sekä eri vaiheiden jälkeen lopputulokset.
Kurssin loppupuolella oli aikaa sitten tehdä jotain muitakin korujen osia. Tässä on massalevyjeni jämistä mankeloitujen levyjen päälle painettu kuvioita Pörrön kumisilla kuviolevyillä ja päälle on sivelty Perfect Pearls:n kahta eri sävyä.
Uunista ulos otettuja kurssilaisten helmiä ja ensimmäiset mustasta massasta tehdyt riipukset.
Upeaa hohdetta tulee Perfect Pearls:lla
Tässä kuvassa näkyy Millefiori- tekniikkaa. Tuosta pötköstä syntyy näin upeita helmiä. Nämä ovat yhden kurssilaisen, joka on huipputaitava jo ennestään, aikaansaannoksia. Minä vaan huokailin ja tuijotin näitä ihanuuksia.
Lopuksi sitten omat aikaansaanokseni. Kasasin äsken valmiiksi koruksi kurssilla tekemäni massahelmet.
Tää oli kyllä niin hauskaa että varmasti aion jatkaa näiden massakorujen tekemistä.
Kiitokset kaikille kurssilaisille mukavasta ja inspiroivasta seurasta!!!
Ennenkaikkea kiitokset Pörrölle ammattitaitoisesta opetuksesta ja kannustuksesta!!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)