torstai 29. tammikuuta 2015

Vaihteeksi kukkia

Halusin välillä kokeilla jotain muuta kuin noita taloja.
Isojen kukkien keskustapallot on leikattu pastelliliiduilla värittämistäni kartongeista. Eli tein ensin väripintoja pastelliliiduilla ja sen jälkeen sivelin vettä ja kuivasin sitten mustalla tussilla piirtelin kuvioita.
Sitten vaan leikkasin isompia ja pienempiä ympyröitä.

Taustan olen värittänyt Distress paint:lla.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tagi + Art Journal

Pitkästä aikaa halusin tehdä tagin ja tässä olen käyttänyt Priman paperinukkeleimasinta.
Tytön mekko ja bolero ovat kuviopaperista leikatut.
Ensin leimasin tytön kartongille ja leikkasin irti. Väritin hiukset ja ihon.
Vaatteet leimasin kuviopaperille ja leikkasin ne irti.


Tagin päällystin samaan settiin kuuluvalla kuviopaperilla ja päälle liimasin kakkupapereita. Sitten vaan koristeet paikoilleen.

Jokin kumma "talonrakennus"vimma vaivaa edelleen joten tein luonnoskirjaan tällaisen ArtJournal- sivun.




maanantai 26. tammikuuta 2015

Lisää pukkaa Art Journaleja

Tämän tein luonnoskirjaan ja totesin että aina on syytä teipata tuo sivutaitekohta huolellisesti. Tässä en sitä tehnyt ja niinpä taitekohdasta pääsi valumaan väriä ja vettä edelliselle sivulle.


Tämän toisen tein Dylusions- kirjaan joka on aivan ihana. Hyvälaatuista paperia, joka ei vähästä hätkähdä. Syytä onkin kun noiden Dylusions suihkeiden kanssa paperi kastuu reippaasti.


Idean tähän Art Journaliin sain Nathalie Kalbachin videosta, jossa käytettiin sabluunoita noiden lintujen tekemiseen. (Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmin leimaukset jne.)
(Olis muuten ehkä kannattanut keskitaitteen teippauksen jälkeen levittää sivuille Gessoa niin olis teipinkin päälle tarttunut väriä. ;)

Olen ilmoittautunut kesäkuussa pidettävälle "Matkalle luovuuteen".
Toiseksi opettajaksi saapuu juuri Nathalie Kalbach ja toiseksi Birgit Koopsen.
Molemmat ovat rohkeita ja luovia taiteilijoita joilta on paljon opittavaa ainakin mulla. Rohkeutta värien ja eri materiaalien käytössä. Sitä toivon heiltä oppivani.

Olin viime vuoden elokuussa samaisella Matkalla luovuuteen. Oli kyllä yksi elämäni parhaista kokemuksista.
Bore- laiva kurssi- ja majoituspaikkana oli ihan huikea elämys.
Samoin tietysti Finnabair alias Anna Dabrowska opettajana. Eikä kannata unohtaa ansiokkaita tapahtuman järjestäjiä Minnaa ja Elinaa.
Puhumattakaan ihanista kurssikavereista joiden kanssa oli todella hauskaa.

Oon ihan täpinöissäni kesäkuun reissusta Turkuun ja Bore- laivalle.

Tästä  klik  linkistä näet postauksen viime vuoden reissusta

lauantai 24. tammikuuta 2015

Lisää Vickyn inspiroimia Art Journaleja

Tämä kuumailmapallosivu on matkittu lempparini Vicky Papaioannou:n sivusta.


Mulla kun ei ole tuota kuumailmapalloleimasinta tai stanssia niin aikas tökeröitä viritelmiä onnistuin tekemään niistä.
No harjoitustahan tämä on.
Tausta on tehty Gelatos- liiduilla ja tasoitettu vetisellä sormella. Pilvet on leikattu kartongista ja taivaalle olen lisännyt sabloonan läpi struktuuripastaa. Piirsin tussilla myös lintuparvia ettei taivas olisin niin tyhjä.
Pallot olisin voinut tehdä isommiksi jotta ne paremmin tulisivat esiin taustasta.
Mutta pääasiahan on tekeminen, lopputulos" jää herran haltuun".

torstai 22. tammikuuta 2015

Vickyn inspiroima Art Journal

Olen tosiaan silmät kierossa katsellut yhä uudelleen noita Vicky Papaioannoun Art Journal- videoita. Ne on aivan upeita ja hänen työskentelytapansa on juuri sellainen joka mua miellyttää, kunpa oppisin sellaista itsekin.
Yksi lempiaukeamistani on se missä on noita kahvi/teekuppeja pinossa.
Innostuinpa siis minäkin sellaista yrittämään.


Tuo itse tekemäni Art Journal- vihko on melko paljon suurempi kun Vickyn käyttämä Moleskine- muistikirja joten laitoin toiselle sivulle tuon lentävän kahvikupin ja Donna Downeyn isokokoisen tekstileimakuvan.


En saanut aikaiseksi läheskään niin siistiä jälkeä kuin Vicky. Varsinkin kuppien ja niiden ympärystän varjostus tuotti ongelmia.
Toivon kovasti saavani hankittua samantyylisiä vesiliukoisia tusseja kuin Vickyllä on. Niillä varjostus sujunee siistimmin.






Jotenkin tuo teksti puhuttelee mua kovasti ja se sopi mielestäni hyvin tuohon kuva-aiheseen.

Inspiration Wednesday # 2

Tämänviikkoinen Inspiration Wednesday- aukeamani  näyttää tällaiselta

Vaikka Donnan videolla näyttämä työ on suht simppeli niin sepä juuri tuokin oman haasteensa miten saada työstä mielenkiintoisen näköinen.
Yhä edelleen jotenkin panikoin noiden kaikkien mömmöjen ja suihkeiden ym kanssa.
Harjoittelua harjoittelua ja harjoittelua vaan lisää niin ehkä se siitä.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Tervetuloa

Uudet lukijat!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Varsinainen

Art Journal- kärpänen on näköjään puraissut ja perusteelisesti.


Viime päivinä kun olen silmät kierossa katsellut erilaisia Art Journal- juutuuppivideoita niin eksyin erääseen videoon jossa tehtiin hauskoja talokuvia.
Tää mun aukeamani ei kyllä ollenkaan oo lähelläkään niitä taiteellisia ja rohkeita journaleja mutta hauskaa tätä oli tehdä.
Samalla tässä oppii miten eri materiaalit käyttäytyvät kun niillä värittää jne.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Seuraava Art Journal

Ihan aluksi pitää kertoa minkä mielestäni loisto- ostoksen tein hiljattain Lidl:stä.
Ostin tällaiset vesiliukoiset pastelliliidut.


Oon kyllä ennenkin ostellut Lidl:stä maalaustarvikkeita ja oon ollut ihan tyytyväinen mutta nää on kyllä ihan huiput!!!
Väripigmentti on voimakas ja ne on helppo levittää veteen kastetulla sormella tai jos haluaa vaaleampaa jälkeä, babywipes:lla.



Tein kartongille väripintoja liiduilla ja vedellä. Sen jälkeen piirtelin mustalla vedenkestävällä tussilla kiekuroita jne.
Sitten leikkasin kaloja, kuplia jne


Art Journal -sivun aloitin gessoamalla sitten levitin vihreää ja sinistä pastelliliitua jotka tasoitin veteen kastetulla sormella.
Vesikasvit tein akryylimaalilla.

Kalat ja värilliset kuplat kiinnitin Gel Mediumilla.



Cardabilities # 115

Vaihteeksi taas kortin tekoa. Onneksi on mitä vaihdella ettei tylsisty ;)

Tällä kortilla osallistun Cardabilities #115 - haasteeseen

lauantai 10. tammikuuta 2015

Taskuneuloosi

Merkkula- blogin puolella postaus tämänpäiväisestä Taskuneuloosi- tapahtumasta.

Merkkulaan pääset klikkaamalla vasemmalla olevaa Merkkulan nappia.

Postaus luettavissa toivottavasti sunnuntaina, kirjoittamiseen tuli tauko. Palaan asiaan huomenna sunnuntaina.

torstai 8. tammikuuta 2015

Inspiration Journal 2015 sivu1

Eilen se sitten alkoi! Jännityksellä ja suurella innolla odotettu Donna Downey:n "Inspiration Wednesday"- nettikurssi.
Ensimmäinen video julkaistiin eilen.

Videon innoittamana ryhdyin sitten tänä aamuna tuota ensimmäistä sivua tekemään.
Mietin kauan mikä olisi mulle parhaiten sopiva iso teksti ja päädyin tuohon "Heittäydy"- sanaan.
Mulle kun heittäytyminen on ollut aina vaikeaa. En uskalla n.s. antaa mennä vaan.
Sorrun aina sellaiseen turhaan millimetripiperrykseen ja suurpiirteinen rento tekeminen on ollut kamalaa.
Kun katsoo Donnan työskentelyä videoissa niin hän on kilometrien päässä mistään pipertämisistä. Hän itse nimittääkin itseään "sotkijaksi".


Olen ollut Donnan kurssilla Tukholmassa puolitoista vuotta sitten (muistaakseni) ja ihastuin siihen rentoon, vauhdikkaaseen ja iloiseen tekemiseen mikä hänellä on!
Hänellä oli mukanaan muutama oma Inspiration Wednesday Journalinsa ja se värien ja kuvioiden ym runsaus suorastaan hyökkäsi silmille. Silloin jo ajattelin että joskus vielä minäkin opettelen tuollaista.

No, kuten huomaatte se heittäytyminen vielä odottelee vuoroaan ;)


Mulla kun ei ole isojen kirjainten sabluunaa niin ratkaisin asian piirtämällä kirjaimet pahville ja leikkasin ne sitten siitä.



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Inspiration Journal # 2

Tekaisinpa toisenkin journalin ihan samalla rakenteella ja samoista materiaaleista kuin tuon ekankin.
Leimasin kanteen Auringonkukkia ja lehtiä ja väritin ne akvarelliväreillä.


Kuvissa tuo canvasarkki näyttää ihan kankaalta ja varsinkin kun siihen olen tehnyt nuo kukat.

Tänään se alkaa!!!! Donnan Inspiration Wednesday- nettikurssi......jeeee.......

lauantai 3. tammikuuta 2015

Inspiration Journal

Taru innosti minutkin liittymään mukaan Donna Downey:n "Inspiration Wednesday"- kurssille. Se on pitkäkestoinen nettikurssi.
Kurssia varten tein itselleni "Inspiration Journalin".
Donnan kautta saisi hankittua tietysti alkuperäisen sellaisen kaikkine hienouksineen mutta päätin tehdä sellaisen itse.
Alkuperäisessä on kankaiset kannet mutta kun en ole mikään taitava ompelija ja suoraan sanottuna olen niin laiska etten jaksa kaivaa ompelukonettani kaapista ja laittaa sitä käyttövalmiiksi, tein kannet samanlaisesta canvaksesta kuin tuon Tallinnan muistikirjan.
Tällainen siitä sitten tuli. Ei ehkä paras mahdollinen mutta toivottavasti ajaa asiansa.

Sivut ja kannet on kiinnitetty nauhoilla. Kanteen tein lintuhäkkikuvan sapluunalla.

Sivut olen tehnyt vahvasta (280g) akvarellipaperista.


Tein kaksi nippua 5 + 5 kpl keskeltä taitettuina.






Alkuperäinen kirja suljetaan takakannen kuminauhalenkillä joka vedetään napin yli. Mulla kun ei ollut sellaista kuminauhalenkkiä niin korvasin sen nahkanauhalla joka kiepautetaan napin ympäri.

Ensimmäiselle sivulle innostuin jo tekemään maalauksen vesiväreillä. Tekstit olen tehnyt leimasimilla, joissa on mulle tärkeitä lauseita.


Vaikka aluksi hirvittelin kovia ja jäykkiä akvarellipaperisivuja niin maalatessani huomasin niiden hyvät puolet. Sivut eivät käpristy vaikka käytin runsaasti vettä maalatessani.
Sivu tuntuu vielä kaipaavan jotain. Täytyy lisätä tekstejä tms.
Tästä se sitten lähtee. Kurssi alkaa viikon kuluttua.







perjantai 2. tammikuuta 2015

Sketchabilities #130

Ensimmäistä kertaa taidan osallistua Sketchabilities- haasteeseen.

Alma- mussukka täytti 1 vuotta joulukuun alussa ja täytyyhän mummin siitä(kin) tapahtumasta leiska tehdä ;)




Sketchabilities # 130

Cardabilities #114

Tässä olisi seuraava korttini Cardabilities- haasteeseen


Edellisessä haasteessa korttini pääsi 5 parhaan joukkoon. Olen otettu :)

This is my card to the Cardabilities- challenge #114