Art Journal on toiminut mallina tälle omalle aukeamalleni.
Mun täytyi vähän soveltaa kun en omista vaaleaa embossausjauhetta enkä Timpan auringonsäde- sabloonaa.
Onneksi on iso valkoinen tussi jolla sain tehtyä ne auringonsäteet ja kukat.
maanantai 29. kesäkuuta 2015
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Vihdoinkin valmis!
Sain vihdoin valmiiksi tekemäni albumin Matkalla Luovuuteen- reissusta.
Tein albumin Franck Garcian albumiohjeella. Se on tosi helppo ja nopea.
Pahoittelen että kuvat ovat melko lailla samat joita julkaisin tuossa jo aiemmin mutta koittakaa kestää.
Useiden kuvien taustalla on Gelli- platella tekemiäni papereita. Osa tehty ML-kursseilla ja osa kotona. Myös kansiin ja kansien sisäpuolelle olen laittanut niitä papereita.
Niinpä!! Ostin sittenkin sen Gellin vaikka laivalla ajattelin ettei mulla ole sille käyttöä.
No, ainakin viime päivät on menneet melko lailla Gellin parissa.
Siihen jää koukkuun.
Albumin selkämystaitteet olen peittänyt tummanruskeaksi maalaamallani canvas- arkilla.

maanantai 15. kesäkuuta 2015
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Matkalla luovuuteen osa 2
Runsaasti jäi kuvia ja tekstiäkin jäljelle ekan blogikirjoituksen jälkeen joten jospa hiukka jatkaisi vielä tuosta huippuviikonlopusta.
Nämä Bore- laivan hytit on hauskoja, jokainen taitaa olla yksilöllinen.
Yhdelle tässä oli tilaa juuri sopivasti, kahdella voisi olla jo hiukka ahdasta.
Yläkannella on kahvila/baari ja aurinkoisina päivinä ja iltoina väkeä riittää mutta näin aamupäivällä oli vielä tyhjää
Aurajoella on lukuisia ravintola- laivoja jotka tällaisina aurinkoisina ja lämpiminä päivinä ovat aivan täynnä väkeä.
Tässä kuvassa lämmitellään palelevaista kaveria.
Tässä kuvassa näkyy Birgitin kädet ja ihana Art Journal- aukeama hänen Dylusions- kirjassaan.
Laivan salin, jossa työskentelimme, ilmastointi ei ollut paras mahdollinen joten aina välillä oli pakko pitää happihyppely- taukoja.
Välillä piti lattia ottaa lisätilaksi
Ja välillä poseerattiin opettajien kanssa
Lauantai-illan ruokailu tapahtui Marina Palace- hotellissa
Täytyy kyllä kehua tämänkin ravintolan ruokaa. Hyvää oli tämä kuhaa äyriäisrisoton päällä- annos.
Sunnuntaina jatkettiin kursittelua vielä koko päivän
Ja kuten kaikki hauskuus loppuu aikanaan niin tämäkin päättyi haikeissa tunnelmissa.
Paljon jäi sulateltavaa tässä hatarassa päänupissa. Kahden päivän aikana kerittiin opetella niin monia juttuja että on suorastaan vaikea muistaa kaikkea.
Olis pitänyt melkein tehdä koko ajan samalla muistiinpanoja että kotonakin osais jatkaa.
Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, Nathalielle Birgitille Elinalle Minnalle ja kaikille kanssakurssilaisille!!!!
Ens vuonna taas eiks niin?

torstai 11. kesäkuuta 2015
Birgitin ohjeella
tein kansion, vai miksiköhän tätä nyt nimittäisi.
Birgit oli tehnyt sivut valmiista ja keskeneräisistä Art Journal- sivuista. Mä laitoin kansiooni ihan puhtaita papereita, joihin teen Art Journalit sitten myöhemin. Pari ekaa sivua on jo tehty.
Kannet ja haitariosan tein mustista 12" kartongeista ja päällystin kannet Canvas- arkilla johon maalasin akryyliväreillä pohjan ja leimasin Borelta ostamillani leimasimilla ja leikkasin canvaksen 2 osaan.
Tässä kuvassa näkyvät haitaritaitteet ja niihin kiinnitetyt sivupaperit.
En todellakaan saanut näistä yhtä siistejä kuin Birgit mutta ekaksi harjoitelmaksi ihan kohtuullinen lopputulos.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
"Matkalla luovuuteen" vuonna 2015
Viime viikonloppuna oli yksi tämän vuoden kohokohdista eli Matkalla luovuuteen- tapahtuma Bore- laivalla Turussa. ( 5. - 7.6.)
Meitä oli runsaat 30 innokasta kurssilaista ja kaksi huippuopettajaa Birgit Koopsen ja Nathalie Kallbach sekä tietysti ansiokkaat tapahtuman järjestäjät Minna ja Elina.
Matkustin Turkuun jo hyvissä ajoin perjantaina ja nautin aurinkoisesta päivästä kierrellen Aurajoen ympäristössä.
Osuin sattumalta Apteekkimuseon kahvilaan, joka on aivan ihastuttavassa miljöössä, vanhojen talojen reunustamalla kujalla.
Tilattuani kahvia ja Mansikkapiirakkaa eteeni tuotiin kokonainen tarjotin ja kahvia riitti tuosta kuparipannusta reilusti.
Olimme tehneet treffit läheiseen Blanco-ravintolaan ja aloitimme viikonlopun tapahtuman yhteisellä aterialla. Meistä kurssilaisista suurin osa taisi saapua paikalle jo perjantaina.
Myös Birgit ja Nathalie olivat paikalla. Samoin ylemmässä kuvassa näkyvät Minna ja Elina.
Blancossa on todella hyvä ruoka eikä nälkäisenä tarvinnut poistua varmasti kenenkään.
Seuraavana aamuna alkoivat sitten kurssit. Vuorotellen Nathalie ja Birgit näyttivät erilaisia tekniikoita meille innokkaille kurssilaisille.
Gelli plate eli pehmeää kumia oleva lätkä oli pääosassa lauantain kursseilla. Kyseinen tuote on minulle ollut täysin vieras, oon toki kuullut siitä ja nähnytkin jonkun sitä käyttävän mutta käsitykseni siitä muuttui kyllä täysin päivän kuluessa.
Tässä kuvassa Nathalie levittää väriä Gelli platelle telalla.
Kuten kuvista näkyy,työskentelytilaa ei liikaa ollut per kurssilainen.
Tiiviiseen tahtiin vuorottelivat opettajien demonstroinnit ja kurssilaisten oma työskentely. Opetusta keräännyttiin seuraamaan tiiviisti pöydän ympärille.
Yks kaks yllättäen saliin ilmestyi seitsemän salskean nuoren miehen ryhmä jotka kysyivät ystävällisesti että saavatko laulaa meille serenadin. No aivan varmasti saivat :)
Ja komeasti pojat lauloivatkin pari klassista kuorokappaletta.
Ennenkuin ehdimme ryhtyä kolehtia keräämään olivat pojat jo kadonneet! Lieneekö olleet jonkun polttareita juhlimassa.
Eiköhän tämä riittäne ensimmäiseksi postaukseksi tapahtumasta.
Kuvia ja juttua riittää hyvin myös toiseenkin.
Unohdin lähtiessäni kursseilla tekemäni paperit ym saliin, josta ystävällinen kanssakurssilainen ne löysi ja otti talteen. Lupasipa vielä lähettää ne mulle postitse.
Niitä odotellessa palataan asiaan kunhan saan niistä(kin) otettua kuvia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)