Sunnuntaina olin Kaisankodissa Amalian Miran järjestämällä kurssilla jossa yhtenä aiheena oli ATC- kortit.
Opettajana ihana ja taitava Liesbeth Fidder.
Kurssin jälkeen Riitta Taari kysäisi minulta josko olisin halukas liittymään ATC- korttien vaihtorinkiin.
ATC- korttejahan ei saa myydä, ainoastaan vaihtaa!
Ensin kieltäydyin kun ajattelin että sitoudun sellaiseen mihin ei aina ehkä inspiraatio riitä. HÖPÖ HÖPÖ eihän se sitä tarkoita vaan omien resurssien ja halukkuuden mukaan voi olla mukana.
No, niinhän siinä kävi että heti ensimmäiseen vaihtoon mikä eteeni tuli, lähdin innolla mukaan.
Ostin jo aiemmalla kurssilla leimasetin, jossa on ihania ruusuja ja innostuin käyttämään paria leimasinta siitä setistä.
Kun olin leimannut ja värittänyt tuon ruusutaustan mietin että jotain lisää pitäisi kortteihin keksiä.
Tekstipalkit ei jotenkin mielestäni näihin sopineet....hhmmm.... ja sitten sen keksin, leimasin yhden ruusun ja toisesta setin leimasimesta nupun ja kiinnitin ne kohotarroilla korttiin.
Tykkään itse lopputuloksesta.
Nämä lähtevät Belgiaan ja jään innoissani odottamaan mitä ihanuuksia tulee paluupostissa.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Planner
En tarkalleen muista mistä ensimmäisen kerran kuulin/näin näitä Planner- juttuja mutta suht hiljattain se kuitenkin oli.
Liityin pariin Fb- ryhmäänkin saadakseni lisää informaatiota ja inspiraatiota.
Mulla on joku outo himo tehdä itse albumeja alusta asti. Niiden käyttäminen ja täyttäminen onkin sitten taas ihan eri juttu. En oikein osaa niitä hyödyntää.
Pakkohan se sitten oli tehdä yks plannerikin itse.
Kannet tietysti ensin:
Leikkasin kaksi sopivan kokoista kartonkipalaa ja päällystin ne kuviokartongeilla.
Nuo lukko-avain-kulmaraudat ja nupit on jostain vanhasta tarrakartongista. ja otsikkopaperi myös.
Varastostani löytyivät myös nuo avattavat renkaat. (isokokoisia).
Eriväriset liimatarralaput löysin Tiger- kaupasta. Ne oli kiinni tuossa mustassa levyssä, joka sopi kuin nenä päähän noihin renkaisiin.
Leikkasin kartongista ja päällystin kuviokartongilla kuukausikannet, tein niihin tuollaiset "siivekkeet" joihin laitoin tarrakirjaimet kuukausien nimiksi.
Samasta kuviokartongista tein myös tuollaisen "pussin" jonka yläreunaan kiinnitin washi-teippiä jotta pussin yläreuna löytyy paremmin.
Tulostin netistä nuo kuukausiruudukot. Koska niihin ei tekstiä suuremmin mahdu, merkkaan menot noilla teippitarroilla ja kirjoitan tarkemmat tiedot viikkolistoihin joita on tietysti 4 jokaisen kuukauden kohdalla.
Tulostin netistä myös nuo mietelauseet
Marraskuun kansitaskun laitoin pystyyn ihan vaan siitä syystä kun halusin kuviokartongin kuvan paremmin näkyviin ;)
Tätä oli kiva tehdä. Toivottavasti osaan sitä myös hyödyntää.

maanantai 4. huhtikuuta 2016
P*skis #316
Piiitkästä aikaa mä osallistun korttihaasteeseen.
Tässä P*skiksessa oli sellainen tekniikka jota oli pakko kokeilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)