Tein pitkästä aikaa vaihteeksi taas kortin kun muistin tämän haasteblogin.
Tällaisella hääkortilla osallistun siis Crafty Cardmakers #186- haasteeseen
tiistai 25. huhtikuuta 2017
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Art Journal
Seuraava Art Journal- aukeama olis tällainen riemunkirjava sillisalaatti.
Sälää ja härpäkettä on ku romuvarastolla ;)
Käytin aiemmin talouspaperiarkkeja pöydänsuojana kun suihkuttelin ja valutin värisuihkeita. Ripustin ne lila-vihreät arkit kuivumaan ja revin sitten suikaleiksi ja paloiksi tuohon taustalle. Kiinnitin ne gel mediumilla.
Taustan pohjaksi laitoin gessoa ihan ekaksi.
Sitten vaan kuviopaperisuikaleita, pitsisuikaleita, nauhan pätkiä, washiteippisuikaleita, haaraniittejä, neppareita, metallilankaa metallikoristeiden välille ja ympäri.
Valuttelin vielä keltaista ja vaaleanvihreää väriä.
Leimasin mustalla sinne tänne kuvioita ja tekstiä. Gessolla valkoisia roiskeita.
Naisen kuvan tulostin, leikkasin pyöreäksi, kieputin purkin avulla metallilankakiepit ja liimasin
minihelmiä alareunaan.
Lopuksi valmiit tekstitarrat. Valmis!

torstai 20. huhtikuuta 2017
Kukkaleiska/Flower layout
Tulostelin tuossa viime vuosilta ottamiani kuvia parvekekukistani ja oon nyt käyttänyt niitä näissä skräppileiskoissa.
I've used in these layouts some photos I've been taken in our balcony during the last years.
This is one of them.

maanantai 17. huhtikuuta 2017
Mustaa, valkoista ja vihreää
Tein tämän leiskan erääseen haasteeseen mutta päätinkin tehdä vielä toisen leiskan ja sillä sitten osallistuin siihen haasteeseen.
Kuvassa on viime kesältä Lankaköynnös joka on ehdottomia lemppareitani. Se viihtyy hyvin koko kesän lasitetulla parvekkeella ja kasvaa ja rehevöityy.
Nuo valkoiset kukat olen tehnyt kuvioleikkurilla jossa on isokokoinen retrokukka.

Words & Paintery April
Tässä Words & Paintery huhtikuun haasteessa väreinä tulee käyttää näitä:
Tällainen on oma näkemykseni niistä:
Nuo vasemmalla olevat kukat tein itse. Leikkasin 3 kpl kukkia kuvioleikkurilla. Päällimmäisen kukan terälehtiä leikkasin hieman pienemmiksi.
Perhonen on leimasetistä. Leimasin ja leikkasin sen värittämästäni paperista.
Here's my layout for the April Challenge

torstai 13. huhtikuuta 2017
Art Journal
Sain inspiraation tähän Art Journaliin täältä KLIK.
Toinen toistaan upeampia juttuja.
Aga käyttää rautalankaa upeasti töissään, taitaa olla hänen tavaramerkkinsä.
Mulla ei ollut kuin tuollaista rullalangan ohutta metallilankaa, joka ei meinaa oikein edes näkyä.
Täytyypä käydä kaupasta hakemassa. :)
I got an inspiration for this Art Journal from here KLIK.
I love the way Aga uses different things to her work like wire for example. My wire is too thin and I must get the real one soon ;)
I envy people who have this kind of imagination.

maanantai 10. huhtikuuta 2017
TOP 5 joukossa
Ihanaa!
Tämä canvas- työ valittiin TOP 5:n joukkoon The Creative Studion maaliskuun haasteessa.
Olen todella otettu kunniasta kun tietää miten upeita töitä haasteisiin osallistuu.
I'm so happy to be one of the TOP 5 at march challenge.
Thank you so much <3 br="">3>

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
More Than Words April main challenge
Huhtikuun haasteessa tulee käyttää ainoastaan mustaa ja valkoista + yhtä lisäväriä
Myös sana Dream pitää olla leiskassa.
.Here's my layout to the More Than Words April main challenge
Myös sana Dream pitää olla leiskassa.
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Huhtikuun Jehkotar Craft Challenge
Liityin mukaan Jehkottaren haasteblogin design tiimiin.
Ensimmäinen dt- työni on Art Journal- sivu johon sain inspiraation sekä luonnoksesta että värimaailmasta.
Eli huhtikuun haaste näyttää tältä. KLIK
Nämä leimasettien mietelauseet ovat henkilökohtaisesti hyvin tärkeät itselleni ja sopivat tähän tehtävään hyvin.
Olen iloinen ja onnellinen pääsystäni mukaan Tarun haasteblogin tiimiin.
Toivottavasti innostan teitä kaikkia omalta osaltani osallistumaan näihin haasteisiin.
Tervetuloa kaikki mukaan!

lauantai 1. huhtikuuta 2017
Kukkacanvas
Pitkästä aikaa taas canvastaulu oikeinpäin. ;)
Aloitin canvaksen teon kiinnittämällä oikeaan reunaan pitsejä ja sideharsosuikaleita struktuuripastalla.
Päälle ladoin pahvikoristeita ja kukkia sekä helmiä isoja ja pieniä.
Pohjimmaiset kukat sekä pitsit ym peitin gessolla.
Aina välillä levitin ja valutin erilaisia värisuihkeita.
Narukieppi ja lisää vaaleita kukkia.
Paljetteja sekä pikkuisia helmiä rykelminä.
Vielä vasempaan reunaan hiukan struktuuripastaa ja sinnekin värsuihkevalutuksia.
Voila' valmis!

torstai 16. maaliskuuta 2017
Words & Paintery March challenge
Tällaisella leiskalla osallistun maaliskuun Words & Paintery- haasteeseen
Words & Paintery March Challenge
Words & Paintery March Challenge
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
The Creative Studio March Challenge "Re-Birth"
Lena Holmströmin (Bruksflickan) innoittamana osallistun ensimmäistä kertaa The Creative Studion haasteeseen.
Maaliskuun haasteena on "Re-Birth" eli suomennettuna oiskohan tuo "Uudelleensyntymä".
Innostuin tekemään nurinpäin käännetyn canvaksen.
I made a reversed canvas to The Creative Studio March Challenge "Re-Birth"

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
torstai 2. maaliskuuta 2017
Crafty Cardmakers #183
Löysin mukavan korttihaasteblogin ja päätin osallistua tähän haasteeseen "Go green" eli vihreää pitäisi olla.
Päätin tehdä ison tagi- kortin.
Taustaväritys on tehty Lidl:stä ostetuilla akryylivärisuihkeilla.
Lintu, kukat, lehdet ym leimakuvat ovat Stampendous:n setistä jossa on sekä leimasimet että stanssit.
This is my first attempt to this challengeblog CraftyCardmakers.
First I sprayed that backround with Crea Box;s acrylic sprays. Then I used Stampendous:s stamps to make that bird and flowers.
Crafty Cardmakers "Go Green" #183

maanantai 27. helmikuuta 2017
Muutama atc- kortti, a few atc:s
Innostuin taas tekemään muutaman atc-kortin kun katselin Riikan videota taustojen tekemisestä.
Näiden taustat on tehty videon innoittamana.
I was watching Riikka's video of backrounds and that inspired me to try that technique too.
So here is my version of it.

tiistai 21. helmikuuta 2017
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Jehkotar Craft Challenge #16
Osallistun tällä skräppileiskalla Jehkottaren haasteeseen.
Luonnoksen mukaisesti sekä värimaailmaa noudattaen.
Jehkotar Craft Challenge #16
Luonnoksen mukaisesti sekä värimaailmaa noudattaen.
Jehkotar Craft Challenge #16
maanantai 16. tammikuuta 2017
Art Journal- sivu + muutama kortti
Nämä vanhat valokuvat inspiroivat tekemään näitä ArtJournal-sivuja. Tämä valokuva on jostain kuviokartongista leikattu.
ja sitten muutama kortti. Niissäkin olen käyttänyt valmiita kartongeista leikattuja kuvia.

torstai 12. tammikuuta 2017
tiistai 3. tammikuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)