Eilen lauantaina oli tosi kiva päivä. Osallistuin Amaliassa Peony & Parakeetin kurssille missä teimme Art Journalia ja Mixed Mediaa. Aiheena olivat linnut ja linnun pesät. Päivi on innostava ja kannustava opettaja.
"Heittäytyminen" ja "Rohkeus" olivat sanat joiden mukaisesti tehtäviin ryhdytiin. Miten se onkaan meikäläiselle niin vaikeaa!
Olen maalannut ja piirtänyt nin kauan kuin muistan. Mulla vaan on yleensä pitänyt olla joku malli minkä mukaan piirrän/maalaan. Maisema, kukat jne ja tietysti pikkutarkasti mallin mukaan.
Nyt piti heittäytyä ja antaa mielikuvituksen lentää ja liika miettiminen oli ehdottomasti kielletty.
Vesivärit, värikynät, akryylivärit sekä tussit oli välineet joita käytin/käytimme maalatessamme ja piirtäessämme paperille. Niistä papereista sitten leikkasimme saksilla lintuja.
Tässä ensin omat tuotokseni:
Kiinnitin leikkaamani kuvat Art Journal- kirjaan
Otimme kuvia kurssilaisten töistä jotka olivat kyllä ihan huikeita ja miten rohkeaa värien käyttöä ja mielikuvitusta!!! WAU
Tässä kuvassa on oma Riikinkukko- pyrstöni, josta tarkoitus on leikata osia ja rakentaa niistä valmis lintu. Edellisessä kuvassa näkyykin kurssilaisten valmiiksi koottuja upeita Riikinkukkoja.
Kiitos Päiville mahtavasta opetuksesta ja muille kurssilaisille hauskasta ja inspiroivasta seurasta!
Päivän kruunasi kurssin jälkeinen vierailu Alman luona.
Alma on ensimmäinen lapsenlapsemme ja varsinainen nappisilmä tai "rusinasilmä", kuten oma enoni minua aikoinaan kutsui.
3 kommenttia:
Ihana päivä sinulla! Ja todella upeita töitä olet kurssilla tehnyt :)
Ja pikku - Alma nappilsilmineen on niin suloinen :) Taitaa olla mummin ja vaarin silmäterä :)
Voi miten mahtavia töitä.Tälleset kurssit antaisi todella paljon..Voikun täälläpäinkin joku rohkenis järjestää..Mahtava nappisilmä kyllä tuollainen ihanuus on on lähellä sydäntä.
Oli kyllä ihana kurssipäivä! Teit upean linnun ja pesän. Nähdäänkö kurssilla 22.3.?
Lähetä kommentti